Sukukirjan kantaäiti

Kivennavan Kirjavaisten sukuseuran perustamisen alkusysäyksenä on toiminut Kalevi Hyytiän sukututkimusaineisto. Hyytiän pitkään jatkuneen aineistonkeruun ansioista tiedettiin viitisentoista vuotta sitten sukuseuraa perustettaessa Kirjavaisten isälinjaa aina 1500-luvulle. Päädyttiin Sipi Kirjavaiseen. Ratsumies hän oli ollut.

Kolmannella rivillä: Sigfreds Kiriawain h. Seicka

Sukukirjan ilmestyessä viime vuoden elokuussa Sipistä tiedettiin jo enemmänkin. Hän asui Uudellakirkolla eikä ilmeisesti muuttanut Kivennavalle, jossa asui hänen poikansa. Viime vuonna hieman ennen sukukirjan julkaisua Kalevi huomasi lähteistä Sipin vaimon nimen.

Yleensä tilalla olevaa väestöä asiakirjoihin kirjattaessa aloitettiin isännästä ja emäntä mainittiin yleensä vain vaimona ilman nimeä. Lapset mainittiin nimiltä ja lapsen puoliso taas vain puolisona. Vuoden 1638 henkikirjassa Uudenkirkon Kuuterselällä on kirjattu vapaiden talonpoikien kohdalla Sigfrid Kirjavainen ja hänen vaimonsa Seikka. Muissa lähteissä Sipin vaimoa ei ole nimetty.

Esiäiti jää vähälle huomiolle

Tieto ei saanut erityistä huomiota sukuseurassa. Tosin sukukirjan julkaiseminen samanaikaisesti tämän tiedon julkistamisen kanssa oli sinänsä suuri juttu. Tieto Seikasta otettiin vastaan kuin mikä tahansa suvun kantaisään Sipiin liittyvä uusi havainto. Seikka mikä Seikka.

Sukuseurat kokoontuvat sukunimen ympärille. Läheistä sukua toisilleen oleva joukko hakee kantaisän niin syvältä kuin historiankirjat antavat tiedon ja perustavat sukuseuran. Lähdetietojen perusteella kantaisän jälkipolvea olevat ovat puolisoineen oikeutettuja sukuseuran jäsenyyteen. Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa on 12 301 Sipi Kirjavaisen jälkeläistä. Kirjavaisia heistä on 2 129, siis noin kuudesosa.

Kaikissa sukuseuroissa on aktiivisina toimijoina paljon henkilöitä, joiden oma sukunimi ei yhdistä heitä suvun kantaisään. On puolisoita, on tyttäriä, on äidin kautta suvusta kiinnostuneita. Isälinja on se johon leimaudutaan. Vaikka kysymys olisi äidin puolen suvusta sitäkin yhdistää esi-isien kirjaaminen.

Jokaisen meidän perimä on kuitenkin yhtä vahva äidin puolelta ja lisäksi tietonakin aina varmempi. Äitilinjoja seuraten löytyy Kirjavaisten sukukirjasta lähes 700 sukunimeä. Miltä kuulostaisi Seikan sukuseura?

Naisten tiedot

Kuudes rivi: Sipi Kirjavainen ja hänen vaimonsa

Vuoden 1602 vapaiden talonpoikien luettelossa on ensimmäinen maininta Sipin vaimosta, mutta kuten niin monessa muussakin lähteessä ei hänestä kerrota mitään, ei edes etunimeä. Sigfrid Kiriaisen jäljessä numero kaksi paljastaa hänen olleen tuolloin aviossa.

Tiedot Sipin vaimosta Seikasta ovat myös sukukirjassa vähäiset. Hän on syntynyt joskus 1500-luvun loppupuolella, mahdollisesti 1560 tai 1570 luvulla ja kuollut vuonna 1636. Muuta hänestä ei tiedetäkään. Mistä hän tulee? Mikä oli hänen sukunsa?

Sipillä ja Seikalla oli neljä poikaa. Tuomas, Heikki, Matti ja Erkki. Tuomaksen vaimon nimi on Valpuri. Hänen syntymäaikaansa ei tiedetä ja hän on kuollut 1650-luvulla. Heikin vaimo on Malena. Kuka hän oli? Matin vaimo on Aune Vilpontytär. Hänestä tiedämme siis isänsä etunimen. Erkin vaimo on Malin Vilpuntytär. Isän sukunimi on hänenkin kohdallaan pysynyt piilossa.

Niukkuus kirjallisten lähteiden merkinnöissä naisten kohdalla 1500-luvulla ja myöhemminkin heijastaa naisten asemaan sukuyhteisössä. Olivat naiset toki yhteisössä arvostettuja ja heidän varassaan kulki suku eteenpäin. Korkean lapsikuolleisuuden olosuhteissa ei ollut samantekevää miten äiti toimi ja naisten työpanos tilalla oli korvaamaton.

Laki ei ollut kaikille sama

Tämä arvostus vain näyttäisi olleen oikeuskäytännön valossa hyvin erilaista kuin nykyisin. Hyvä lähde tarkastella naisen asemaa Seikka Kirjavaisen aikana on kuningas Kristofferin maalaki joka vahvistettiin vuonna 1442. Kustaa Vaasa pyrki 1500-luvun loppupuolella nostamaan naisen asemaa paremmaksi mitä keskiajalta periytynyt lainsäädäntö ja kirkon määräykset sanelivat. Mutta vuonna 1608 Kaarle IX määräsi kuningas Kristofferin maalain yksinomaisena noudatettavaksi Ruotsin maakunnissa, siis myös Karjalankannaksella Äyräpään kihlakunnassa Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjissä.
http://agricola.utu.fi/julkaisut/julkaisusarja/kktk/lait/kris/

Vanhat tavat ja perinteet elivät toki yhteisössä, mutta 1500-luvulla Ruotsi oli jo juurruttanut hallintonsa ja ohjasi ihmisten toimia. Niinpä laki antaa yhden toimivan näkökulman tuon ajan ihmisten elämään.

Naimattomana nainen oli maalain mukaan samalla tavoin vajaavaltainen kuten lapsi tai mielipuoli. Hän ei voinut hallita omaisuuttaan. Häntä voitiin kuulla oikeudessa todistajana vain holhoojansa läsnäollessa. Maatiloilla oli isäntävalta. Isännällä oli oikeus harjoittaa kotikuria kunhan ei tappanut lapsiaan tai palkollisiaan.

Tyttöjä kaupan

Nuoriso käytti tuolloinkin varmaan kaikki mahdollisuudet tutustua toisiinsa, mutta nainen ei itse päättänyt avioitumisestaan. Tyttären oli tässä asiassa toteltava vanhempiaan. Naimakaari määräsi itselleen emäntää pyytävän miehen rukoilemaan naittajaa. Kihlaus suoritettiin neljän todistajan läsnäollessa naittajan kotona. Jonkun muun suorittamana kihlaus oli laiton.

Kihlaus oli sitova sopimus, joka antoi sulhaselle oikeuden päättää avioliiton solmimisesta. Sulhasella oli nyt oikeus kihlattuun ilman toisten miesten väliintuloa tai naittajan asettamia esteitä. Laki ei suonut tässä morsiamelle juuri muita oikeuksia mitä nyt kauppatavaralla yleensäkin on.

Hääyön jälkeen mies oli vaimon edusmies. Mies hallitsi nyt vaimonsa omistamaa omaisuutta. Aviomies myi emäntänsä maata, ei vaimo itse. Tosin miehen oikeutta vaimonsa omaisuuteen oli myös rajoitettu. Maata ei yleensä kaupattu, mutta jos perheen elannon takia maan myymiseen oli pätevä syy oli miehen myytävä omaa maata kaksi kertaa niin paljon kuin vaimon. Jos aviomiehellä ei ollut maata, hän sai myydä vaimonsa omistamaa korkeintaan kuudella markalla vuodessa. Kotivävyksi tullut sai siis appivanhempien kuoltua hallita omaisuutta. Talon perinyt tytär sai omistaa yhteisistä varoista vain kolmanneksen.

Uskollisuus elämän ja kuoleman kysymys

Omistettavana esineenä olemisesta kertoo esimerkiksi uskottoman vaimon kohtelu:

Paras Kalu eli Tauara quin miehen Taloin Tarpeis on, se on henen laillisesti naitu Emändäns, Ioka sen warastapi häneldä, hän on corkein ia pahin waras, Sillä, se quin miehen Emännens houkuttele, ia iuoxe pois hänen cansans, Ios hän sen cansa käsitetän tuorelda työldä, nijn pitä hänen käreiän wietämän, Duomittaman ia ylöshirtettämän, ylitze caickia warkaita. Iollei mies suo hengiä Emännelläns, nijn wiedhen mös hän kärieiän ia duomitan eläuänä mahan kaiuetta.

Kristoffer kuninkaan maanlaki - Varkauden kaari I.

Vaimo oli arvokkain osa miehen omaisuutta. Tämän vuoksi talonpojan emännän houkuttelija oli lain mukaan hirtettävä pahimpana varkaana. Talonpoika sai antaa vaimolleen anteeksi, mutta miehen niin halutessa langennut vaimo kaivettiin elävältä maahan.

Isän kuoltua äiti oli lasten omaisuuden haltija, mutta hänen piti toimia miehensä lähimmän miespuolisen sukulaisen suostumuksella. Toisen avioliittonsa leski sai jo solmia ilman holhoojia ja naittajia.

1500-luvulta ei Karjalan maakirjoissa naisia veronmaksajina juurikaan näy. Karjalassa maaveroa maksaneet naiset olivat täysin poikkeuksellisia vaikka ei heitä muuallakaan Suomessa suurelti ollut.

Kantaperheen lapset avioituivat

Sipin ja Seikan yhteiselon alkuvuotta ei tiedetä, mutta pariskunnan kaikki pojat ovat syntyneet 25-vuotisen sodan eli Pitkän Vihan aikana. Sotavuodet 1570-1595 olivat rajaseudun asukkaille monin tavoin kohtalokkaita ja rasitteisia. Jos vihollinen ei hyökännytkään seudulle oli joka tapauksessa verottajan vaatimien tavaroiden hankkiminen hankalaa ja lähes ylivoimaista etenkin kun väenotto vei miesten työpanoksen pois tilalta. Seikka siis joutui mitä suuremmalla todennäköisyydellä hoitamaan sekä talonpidon että lastensa kasvatuksen.

Seikka oli ratsastajan vaimo, joten hänen osansa oli keskimääräistä parempi. Kruunu antoi talonpoikaisille ratsun varustaneille sotilaille verovapauden ja ratsumiehet saattoivat hyötyä sodasta siinä missä aateliset upseeritkin. Sipin varallisuuden lähdettä ei tiedetä, mutta voidaan olettaa sen syntyneen sodan aikana. Vauraus oli Sipin tuomaa, mutta Seikka saattoi neljä poikaansa aikuisuuteen ja jokainen heistä avioitui. Yksi pojista oli Kivennavalla nimismies ja valtiopäivämies.

Ollut ilmeisen merkittävä henkilö tämä Seikka.

Pihlaisten hopea-aarre

Karjala 21.4.1910

Vuonna 1910 huhtikuussa löytyi Kivennavan Pihlaisten kylässä rahakätkö Mikko Äkrään pihamaalta. Pihalta poistettiin suuri kivi räjäyttämällä. Porattiin reikä ja reikään tungettu räjähdyspanos.  Kivi peiteltiin hyvin, joten räjäytys sujui sen suuremmitta kommelluksitta. Vaimea jysähdys ja maan tärähtely kertoi kyläläisille Mikon pihakiven haljenneen useiksi lohkareiksi. Kun näitä lohkareita sitten ryhdyttiin miehissä siirtelemään huomasi Mikon vaimon veljenpoika 15-vuotias Johannes Holttinen maassa jotain mielenkiintoista. Löytö osoittautui lahonneeksi lieriöksi, joka oli täytetty toisiinsa kiinni juuttuneilla homehtuneilta vaikuttavilta pyöreillä litteillä metallikappaleilla. Oli joukossa joku neliskulmainenkin.

Johanneksen löytämä lieriö arvattiin jonkinlaiseksi rahakätköksi, mutta kolikot olivat kovin kummallisia. Niitä oli eri kokoisia ja muodoiltaan kovin epäsäännöllisiä, täynnä outoja kuvioita. Olisiko näitä räjäytyskuopassa enemmänkin? Löytyisikö sieltä vielä jotain muuta ihmeteltävää? Tätä ei päästy enää tarkistamaan, koska kuoppa täyttyi heti vedellä, eikä kukaan viitsinyt lähteä sentään vaatteitaan ryvettämään. Sitä paitsi urakka oli vielä kesken. Lohkareet siirrettiin pois pihamaalta ja kuoppa tasoitettiin.

Pitkän Vihan rahakätkö

Myöhemmin selvisi, että tämä hopea-aarre, yhteensä 53 kolikkoa, oli ollut Äkrään Mikon pihamaalla kiven alla yli kolmesataa vuotta. Oudot parrakkaat kruunupäät kolikoissa olivat Sten Sture vanhempi ja nuorempi, Kustaa Vasa, Erik XIV, Juhana III... Oli Ruotsin äyrejä, ropoja ja Tallinnan markkoja. Vuosiluvut kolikoissa olivat väliltä 1560 - 1570.

Rahakätkön maahan kaivaminen ajoittuu mitä ilmeisemmin 25-vuotisen sodan vaiheisiin. Tämä sota tunnetaan myös nimillä Pitkä Viha, Rappasota tai Juhana III:n Venäjän sota. Sota alkoi rajakahakoilla ja Venäjän ja Ruotsin hallitsijoiden välisillä loukkauskirjeillä vuonna 1570. Samoihin aikoihin syntyi muuten Kivennavan Kirjavaisten kantaisä.

Pitkää Vihaa oli edeltänyt Venäläisten suurhyökkäys Kivennavalle vuonna 1556. Sodan sytyttyä Ruotsin joukot hävittivät raivokkaasti Inkerinmaan asujaimistoa vuonna 1572.  Aselepo solmittiin vuosiksi 1573-1577, mutta kumpikin osapuoli jatkoi julmaa väestön ja asutuksen hävittämiseen suunnattua sissisotaa.  Aselepoon ei väestön keskuudessa hyvin ymmärrettävästi luotettu, vaan kaikki tavarat kätkettiin piilopaikkoihin. Vuonna 1575 Venäläiset hävittivät Kurkelan ja Pihlaisen kylät. Tuosta laskettuna  rahakätkölle kertyi kiven alla viettämiä vuosia 335.  Pelkkä arvaus, mutta kätköaika ei ehkä paljoa siitä poikkea.

Kenen rahat kiven alla olivat?

Kuka kaivoi hopeansa maahan vuonna 1575? Mahdollisesti joku paikalla asunut henkilö, mutta kenellä heistä olisi ollut tuollainen omaisuus hallussaan? Pitkä Viha oli ryöstösotaa. Olivatko rahat ryöstösaalista?

Aatelisen ratsuväen rinnalle oli muodostunut talonpoikainen ratsuväki Kustaa Vaasan määräyksestä. Jokainen, joka palveli ratsain sai 30 Ruotsin markkaa, 6 kyynärää verkaa, vapauden linnaleiristä sekä hevoselle ruuat.

Ester Kähönen toteaa kirjassaan Vanha Äyräpää esimerkiksi Yrjö Matinpojasta, "Muolaan lukkarista", joka vuosikausia suoritetusta ratsupalvelusta sai elinikäiseksi läänitykseksi Muolaan lukkarinveron ja myöhemmin vielä Kivennavan lukkarinveron. Jokainen verovelvollinen talo sen joutui suorittamaan. Vouti kantoi lukkarinveroa puolitoista vakkaa ruista kultakin savulta.  Ratsupalvelu oli siis rahvaan tie vaurauteen.

Ratsupalvelu lienee ollut myös Uudellakirkon Kuuterselässä asuneen ratsastaja Sipi Kirjavaisen omaisuuden lähde. Sipillä oli nimissään kaksi tilaa, toinen Uudenkirkon Kuuterselässä, toinen Kivennavan Kurkelassa. Myös Sipin poika Matti Kirjavainen oli Kivennavalla varakas ja arvostettu, valtiopäiväedustajaksikin valittu nimismies.

Rajaseudun asukkaista lähtöisin olleita ratsastajia käytettiin yleisesti tiedustelijatalonpoikina, koska he tunsivat laajalti vihollismaata. Tämä oli arvostettu ja palkittu tehtävä. Moni ei näiltä matkoilta palannut, mutta toisaalta selvinneille tiedossa oli vähintäänkin vapautuminen veronmaksuista pitkiksi ajoiksi. Kähönen kertoo, että verovapauden saaneita tiedustelutehtävissä liikkuneita Pihlaisissa asuneita miehiä oli ollut kolme. Lassi Patrikainen, Martti Toivakainen ja Martti Reijonpoika.

He selvisivät sotaretkistään. Olisiko joku heistä jo sodan kestäessä kaivanut hopeaa maahan ja jostain syystä jättänyt sen kätköönsä?

Pihlaisissa ei tämän nimisiä sukuja kuitenkaan enää myöhemmällä ajalla tapaa. Voudintileissä 1595 ovat taloissa nimet Harsia, Sutelainen, Torko. Näistä on vuoden 1598 henkikirjassa yksi Sutelainen veroa maksavana, toinen Sutelainen, Harsia ja Torko ovat autioina. 1600-luvulle pysyvät maakirjoissa ja henkikirjoissa suvut Sutelainen ja Harsia. Nämäkään suvut eivät esiinny Pihlaisissa enää vuonna 1680, kun maakirjassa on merkitty Matti Heikinpoika Kirjavainen ja hänen veljensä Juho Heikinpoika Kirjavainen kapteeni Patkulin tiluksille ensimmäisen kerran.

Ehkä sittenkin Ruptuurisodan kätköjä

230 vuotta Kirjavaisten suku katseli tuota isoa kivenmurikkaa tietämättä sen alle piilotetusta hopea-aarteesta mitään kunnes Mikko Yrjönpoika Äkräs päätti kiven räjäyttää.

Mikko Äkrään isoisä Matti oli tullut Pihlaisiin Raivolasta kotivävyksi Nokkosille vuonna 1801.   Mikko Äkräs itse muutti kotivävyksi Holttisille 1870. Holttisten talo oli vanha Matti Matinpoika Kirjavaisen talo. Mikon vaimon Helenan isä Antti Holttinen oli muuttanut tänne kotivävyksi vuonna 1851 Valkjärveltä.

Helenan isoisän Matti Matinpojan isä oli Paavo Kirjavainen, hänen isänsä oli Matti Kirjavainen. Tämän Matin isä Tuomas Kirjavainen oli asettunut veljensä Matti Kirjavaisen kanssa Pihlaisiin. Vanha Kirjavaisten tila. Aivan puhtaasti Matti Kirjavainen-linjaa eivät tämän talon isännät olleet, mutta sinnepäin kuitenkin. Pihlaisiin muuttaneen Matin isoisä oli hänkin ollut Matti.

Veljekset Matti ja Tuomas Kirjavainen olivat asettuneet tilalle, joka vuoden 1727 verorevisiokirjan mukaan on koostunut Juho Pekanpojan ja Heikki Värsiän veroa maksavista tiloista sekä autiosta. Juho Pekanpoika saattaa olla Pekka Värsiän poika.  Nihti Pekka Värsiän asuttu tila mainitaan vuonna 1624. Myös ratsastaja Mikko Martinpoika Värsiä mainitaan tällä tilalla vuonna 1639. Värsiä-suku asui Pihlaisissa vuosina 1624-1667.  Myöhemmin ei Värsiää ole Pihlaisissa. Olivatko rahat peräisin Pitkän Vihan vuosilta, mutta kätketty 1600-luvulla. Oliko joku Värsiöistä saanut ne haltuunsa ja katsonut parhaaksi piilottaa?

1600-luvun puolivälissä käytiin Ruptuurisota, jossa ortodoksikarjalaiset pakenivat kauas Tverinmaalle.  Ryöstösaalista Ruptuurisodan ajoilta  jo kertaalleen Pitkän Vihan aikana alunperin ryöstettynä? Kuulostaa tosin jo kaukaa haetulta selitykseltä.

Heikki Matinpoika Kirjavaisen pojat Matti, Pietari, Tuomas, Juho ja Jonas muuttivat Pihlaisiin 1677. Heistä tuskin kukaan kantoi sadan vuoden takaista hopea-aarretta mukanaan. Vai mistä sitäkään varmaksi tietää?

Lunastuspalkkio

Kätkön löytänyt Antti Holttisen ja Anni Seppäsen poika Johannes asui tätinsä Helenan ja tädin miehen Mikon taloudessa kuin omana poikana.  Ainoa Mikko Äkrään ja Helena Holttisen oma lapsi Viktor oli kuollut ennen ensimmäistä ikävuottaan vuonna 1882.

Johannes Holttinen sai korvausta löytämistään hopearahoista Arkeologiselta komissionilta Viipurin läänin Kuvernöörin "suosiollisen toimenpiteen" kautta 60 markkaa.

Missä tämä talo sijaitsi?

Kyseessä olevan talon sijaintia voi katsella vaikkapa tästä: pihlainen-kirjavainen.kml. Nykyisin seutu on vesakoitunutta niittyä ja metsää. Google Earth sovellukseen on merkitty talonpaikka Pihl-30.

1930-luvun kartassa talo on Vanhala-nimisenä aivan Pihlaisten kylän keskipisteessä.
http://www.kivennapa.fi/pihlainen/kartta10.htm
 

DNA Karjala projekti

Sukuseurat toimivat nimisukujen pohjalta. Yhteinen esi-isä on tuotu historian hämäristä luomaan yhteenkuuluvuutta. Yleensä sukuseurojen toimijat ovat kohtalaisen läheistä sukua keskenään, vaikka sukuun mielletään kuuluvaksi tuon kaukaisen kantaisän tuhansiin kasvava jälkipolvi. Näin se on Kirjavaistenkin sukuseurassa.

Sukutaustastaan kiinnostuneet voivat katsella myös äitinsä sukua ja mahdollisesti olla toisessakin sukuseurassa. Yleensä täälläkin seurataan sitten isälinjaa ja haetaan yhteisyyttä nimisuvun pohjalta. Varsinaisesti sukututkimusta harrastavilla on laajempi käsitys sukujuuristaan ja lähdeaineistoon pohjautuvaa tietoa eri sukujen yhteyksistä. Mutta sitä enemmän heillä on sukutaustassaan vastausta vaille jääneitä kysymysiä.

Jos sukuseurassa on uteliaisuutta pohtia yhteistä sukupohjaa tarkemmin ja varmistella kirkonkirjojen tietoja niin nykyisin sukututkimusta voi tehdä myös geneettisen perimän pohjalta. Vastauksia saadaan kysymyksiin onko samaa sukunimeä kantavilla eri suvuilla sama yhteinen esi-isä ja mistä suku on asuinsijoilleen tullut. Vastaukset näihin tulevat paljon syvemmältä mihin kirjalliset lähteet yltävät.

Parin kuukauden kuluttua sunnuntaina 4.5. on Helsingin Käpylässä Karjalatalolla tilaisuus, jonka laitan jo nyt kalenteriin. Tuolloin Sortavala-salissa järjestettävässä keskustelutilaisuudessa ilmeisesti polkaistaan käyntiin uusi sukututkimusprojekti. Muutama karjalaisten sukujen tutkija on ryhtymässä yhteistyöhön geneettisen sukututkimuksen saralla. Tilaisuus alkaa klo 14.00 ja on avoin kaikille.

Tämä vaikuttaa jo varsin mielenkiintoiselta. Geneettisessä sukututkimuksessa on näköjään meneillään erilaisia yhteisprojekteja, mutta yksikään ei näytä tulevan lähelle Kivennavalla asuneita nimisukuja. On toki olemassa Suomi DNA projekti. Se on todennäköisesti melko hyödyllinen tietopankki, joka kasvaa edelleen.

Jos lähdetään Kirjavaisten sukukirjan herättämistä kysymyksistä niin yhteistyötä olisi todennäköisesti hyödyllistä tehdä niiden sukujen kanssa, jotka ovat eläneet samoilla seuduilla.
Tietenkin tässä yhteistyössä on vaarana lopulta koko sukuyhteisökäsitteen uudelleen arviointi. Suvut sekoittuvat toisiinsa kuin värit freskossa ja väestö on pikemminkin jatkumo kuin joukko erillisiä yksilöitä. Jako sukuihin on lopulta kuitenkin keinotekoisen luokitteluvimman tuote.

Perinteisempään lähestymistapaan tähän freskoon voi muuten käydä tutustumassa nyt jo tulevana maanantaina jos Kivennavan suvut ja sukututkimus kiinnostavat. Kivennavan sukututkimuspiiri kokoontuu 10.3. klo 18.30 Helsingin Postitalossa kirjasto 10:n ryhmätyötilassa.

Sukulaisiako Muolaasta?

Muolaan Kannilan kylä sijaitsi Kirkkojärven pohjoisrannassa. Punnuksen kylä oli Punnusjärven pohjoisrannalla.

 
Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa on kerrottu Muolaan Kirjavaisista, jotka eivät ole Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Tämän sukuhaaran kantahenkilöt ovat Heikki Kirjavainen (1680-1739) ja Piritta (Riitta) Vanhanen (1678-1757) sekä heidän kuusi lastaan. Kantaperheestä lähtien on sukukirjassa selvitystä Muolaan Kirjavaisista yli 300 sukutaulun verran.

Heikin perhe asui Punnusniemellä verotettavana talonpoikaisperheenä vuosien 1706-1708 henkikirjoissa. Vuoden 1727 revisiopöytäkirjassa perhe asui Muolaan Kannilassa ja Kannilassa Kirjavaisten suku asuikin aina talvisodan alkuun asti.

Muolaan Kirjavaisten kantaperhe

Revisiopöytäkirjassa mainitaan Heikin olleen Jaakko Kirjavaisen poika. Ainut sopiva Jaakko on Uudenkirkon Kirjavalan kylässä asunut Jaakko Matinpoika Kirjavainen. Tosin lähteissä mainitaan hänen pojikseen Paavo, Matti ja Tuomas. Heikistä ei ole mainintaa.

Muolaan Heikki Kirjavainen saattaa olla muuttanut Punnukseen suurten kuolonvuosien tienoilla. Punnusniemellä oli autiotiloja mille asettua.  Muolaan rästiluetteloissa on nälänhädän jälkeen merkintöjä "kuollut kaikkine väkineen", "ei jättänyt yhtään jälkeensä", "karannut peräti köyhänä", "vaeltaa kerääjänä". (Salenius. Historiallinen kertomus Muolan eli Pyhänristin pitäjästä 1871).

Suuri Pohjansota 1700-luvun alussa oli Muolaan asukkaiden seuraava koettelemus. Vuonna 1706 Venäläiset hyökkäsivät Muolaan läpi Viipuriin. Vuonna 1707 kasakat ryöstivät ja tuhosivat Kyyrölän seutua Muolaan Kirkkojärven liepeillä ja 1709 Muolaan kirkolla taisteltiin. Hävitys koski koko rajaseutua. Vuonna 1708 Muolaassa, Kivennavalla ja Uudellakirkolla yli puolet tiloista oli jälleen autioina.

Rahvasta koettelivat sodan aikana äärimmilleen viedyt väenotot ja verotaakan lisääntyminen. Kruunun rasitusten käydessä ylivoimaiseksi väestön kestokyvylle nostoväestä ei enää ollut Ruotsille sotavoimaksi. Väkeen pakko-otetut karkailivat, niskuroivat ja ryöstelivät.

Sota johti Ruotsin vallan loppumiseen Karjalassa. Venäläiset valtasivat Viipurin 1710, mutta ruotsalaisilla oli vielä 1911 joukkoja Muolajärven ja Äyräpääjärven välisessä maastossa.

Elämä Muolaan Kirkkojärven pohjoisrannalla ei siis ollut rauhallista, eikä Heikin muutto Punnusniemeltä Kannilaan tai aiemmin Uudeltakirkolta Punnusniemelle sekään ole ollut todennäköisesti mikään vapaaehtoinen valintatilanne. Rahvaalle tuli eteen monta syytä vaihtaa asuinsijaa eikä väestökirjanpito ei näytä pysyneen perässä. Miksi Heikkiä ei mainita Jaakon poikien joukossa Uudellakirkolla? Joka tapauksessa Heikki Jaakonpojan juuret näyttävät johtavan Uudellakirkon Kirjavalan kylään, josta Kivennavan Kirjavaisten kantaisä Sipi Kirjavainenkin on todennäköisesti lähtöisin. Mutta mikä on heidän välinen sukuyhteytensä vai onko sitä sittenkään?

Viikon sisällä kaksi yhteydenottoa

Viime viikolla sain sähköpostia yhdeltä Heikki Kirjavaiselta, joka kyseli sukukirjaamme ostettavaksi. Tavattiin kahvilassa ja ryhdyttiin selailemaan kirjaa. Kirjan ostaneen Heikki Kirjavaisen äiti on Kivennavan Pihlaisista, omaa sukua Murtonen. Hän oli Sipin jälkipolvea sekä isänsä että äitinsä kautta. Äidinäidinisä oli Ala-Matlais Antti, joka puukotettiin kuoliaaksi poikansa tupakaisissa.

Tapaamani Heikin isä taasen on Muolaan Kirjavaisia Tuomas Kirjavainen Muolaan Mälkölästä. Suora isälinja johtaa Muolaan Kirjavaisten kantahenkilö Heikki Kirjavaiseen. Äitinsä kautta hän on Kivennavan Kirjavaisia ja isänsä kautta Muolaan Kirjavaisia.

Muutaman päivä tämän jälkeen tutustuin Pekka Kirjavaiseen Muolaan Kirjavaisten suvusta,  sattui siis olemaan nimikaimani. Uuden tuttavani Pekka Kirjavaisen isä on syntynyt Muolaan Kannilassa. Sukukirjaa selaamalla huomasimme, että hänen esi-isänsä ovat asustaneen tuossa kylässä aina kantahenkilö Heikki Kirjavaisesta lähtien.

Meissä on ehkä vastaus

Miten selvittäisimme onko näillä kahdella sukuhaaralla yhteys ja mikä se yhteys on?

DNA-tutkimuksessa isälinjan tutkimus kohdistyy Y-kromosomin DNA:n. Tämä kromosomi on vain miespuolisilla ja poika perii sen isältään, joka on perinyt sen isältään, joka on perinyt isältään...
Kromosomeissa tapahtuu mutaatiota, jotka mahdollistavat isälinjan vaelluksen seuraamisen maapallolla. Täytyy vain verrata näytteitä toisiinsa niin saadaan selville löytyykö menneisyydestä yhteinen esi-isä. Mutaatioiden avulla saadaan myös ennuste kuinka monta sukupolvea sitten yhteinen esi-isä on elänyt.

Kahden mahdollisen kaukaisen sukulaisen perättäinen tapaaminen näyttäisi olevan kuin tilaus geneettiselle sukututkimukselle. Geenimme kertoisivat meille nyt sen minkä kirkonkirjat ja muinaiset henkikirjat jättivät kertomatta.

Todennäköisesti palaan vielä asiaan testitulosten kanssa.

Lopuksi pitänee todeta, että Muolaassa eli lisäksi Kirjavaisia, jotka olivat muuttaneet Kivennavalta ja olivat suoraan Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Kumpia kukin oli, se selviää Kivennavan Kirjavaisten sukukirjasta.