http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

16.9.2014

Tarton rauha


Suuren enemmistön mielestä on todennäköisesti näinä päivinä viisainta olla haikailematta Tarton rauhan rajoista. Ukrainan sotatapahtumia seuratessa tuntuu pikemminkin hyvältä, että suurkaupunki Pietari ei sijaitse enää aivan Suomen rajan tuntumassa. Kaikki eivät kuitenkaan ole tätä mieltä. Kovien kansien sisälle painettu kokoelma mielipidekirjoituksia, jotka perustelevat päinvastaista, on juuri tullut painosta. On tosin ilmestynyt tavoitteensa kannalta vähemmän otolliseen aikaan.

Punaisena lankana ja perusteluna kirjassa on, että on tapahtunut suuri historiallinen vääryys. Että Tarton rauha on laillisesti neuvoteltu sopimus, jota olisi edelleen kunnioitettava.

Karjala takaisin

Tarton rauha ry yhdistyksen kirjan "Itsenäisen Suomen rajat", alaotsikkona "Tarton rauha 1920 ja kokonaisen Suomen puolesta".

Verkkosivullaan yhdistys ei anna mitään yhteystietoja. Kirjan on omakustanteena toimittanut Valto Peiponen. Kirjoittajia on 14. Kirja koostuu heidän eri lehdissä julkaistuista mielipidekirjoituksista ja artikkeleista. Lisäksi kirjaan on koottu julkaisevan yhdistyksen toimintaan liittyviä puheita ja asiakirjoja. Kirjassa esitellään myös Tarton rauhansopimus ja sen syntyvaiheet.

Esipuheessa todetaan:
"Tämän teoksen tavoitteena on omalta osaltaan valaista Tarton rauhan voimaanpalauttamisen merkitystä ja myönteisiä vaikutuksia molempien maiden, Suomen ja Venäjän, sekä näiden kansojen välisen aidon luottamuksen, yhteistyön ja rauhanomaisen rinnakkainelon onnistumisen kannalta. Teoksen artikkelit on koottu usean vuoden ajalta eri asiantuntijoiden kirjoituksista, esitelmistä sekä aihepiiristä käydyistä keskusteluista ja haastatteluista eri tilaisuuksien yhteydessä. Ne ovat syntyneet yksinkertaisesta ja selväpiirteisestä asiasta ja tapahtumaketjusta kummunneen kompleksisen poliittisen asenne- ja mielipidesuman selvittämisen toivossa."



Rauhan utopia

Toisen näkökulman Tarton rauhaan voi lukea kenraali Gustav Hägglundilta. Pampfletissaan Rauhan utopia kenraali tekee arviota nykyisestä maailmanpolitiikasta sotilaan kokemuksellaan ja vahvalla historiantuntemuksellaan.

Hägglundilla on selkeä kuva Tarton rauhan merkityksestä. Hän kertoo, että Pietarin kaupungin perustamisesta lähtien Venäjä on aina pyrkinyt saamaan sille riittävän suojavyöhykkeen.

"Pietari Suuri valtasi Suomen ja lähetti kasakat Pohjanmaalle luomaan sadan kilometrin syvyisen asumattoman suojavyöhykkeen tappamalla kaikki siellä asuvat suomalaiset. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Venäjä kuitenkin tyytyi kapeampaan pääpiirtein nykyisen valtakunnanrajan itäpuoliseen suojavyöhykkeeseen. Tämä Pietari Suuren raja on sen jälkeen ollut vähin, mitä venäläiset ovat hyväksyneet Suomen suunnalla. Yli 300 vuoden aikana suojavyöhyke on ollut vain 21 vuotta Venäjän kontrollin ulkopuolella, nimittäin sen heikkouden aikana vuosina 1918-1939."

Tuossa lienee ydinkohta Venäjän intresseistä Suomen suuntaan 1700-luvulla. Venäjä tyytyi Karjalankannakseen, koska tämä oli sen tavoite. Isoviha alkoi Karjalankannaksen hävittämisellä ja autioittamisella, mutta kun Ruotsin joukot juoksivat edellä, niin venäläiset tulivat perässä Pohjanmaalle asti. Siellä jatkettiin sitä, mitä Karjalassa oli aloitettu. Kannattaa toki muistaa, että samanlaista hävityssotaa kävi silloin myös Ruotsi sen minkä pystyi. Puolalaiset ovat vieläkin katkeria Ruotsille hakkapeliittojen hirmutöistä.

"Kun koko Suomi oli Pietarin etumaastona ei erillistä suojavyöhykettä tarvittu. Vanha Suomi, vuosina 1721 ja 1743 Venäjään liitetty suomalaisten asuttama alue, palautettiin suuriruhtinaskunnan yhteyteen"

1800-luvulla koko Suomi oli suojavyöhyke. Sekin kuulostaan järkeenkäyvältä. Samoin kuin se, että tätä suojavyöhykettä oli tarpeen ryhtyä mahdollisuuksien mukaan venäläistämään. Mikä kuitenkaan ei taltuttanut nousevaa kansallisvaltioajatusta, vaan oli bensan heittämistä liekkeihin. Suomen venäläistämistoiveet kariutuivat vallankumouksen pyörteisiin ja Suomen itsenäisyys toteutui sisällissodan varjossa.

"Sotatoimet loppuivat vuonna 1920 Tarton rauhaan, jonka rajanveto noudatti suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välistä rajalinjaa. Venäjä luopui Pietarin suojavyöhykkeestä, mutta vain väliaikaisesti. Suomen itsenäisyys oli ikään kuin ehdollista, Venäjän heikkoudesta riippuvaista. Heti tilaisuuden tullen vuonna 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen."

Historiaa pähkinänkuoressa. Toki nämä lainaukset ovat irti muusta tekstistä, muutakin Hägglund kertoo Suomen ja Venäjän historiasta, mutta Tarton rauhan paikka on kenraalin mielestä tämä. Nykyisestä Kannaksesta hän toteaa sinne asutetun evakkoon lähteneiden suomalaisten tilalle "luotettavampia ukrainalaisia ja venäläisiä siirtolaisia. Heidän jälkeläiset asuttavat nyt rapistumaan päästettyjä Karjalan kunnaita, muuta kotiseutua he eivät tunne. Heistä se vasta meille riesa tulisi, jos luovutettu alue joskus palautuisi Suomelle."

Historia kulkee kulkuaan

Kirjavaisten suvun historiassa Tarton rauha oli suuri käänne. Kuten kaikilla evakkosuvuilla.

Mutta Kivennapa oli rajapitäjänä liukumassa Pietarin kuvernementtiin, siis osaksi Inkerinmaata monet kerrat.

 1500 ja 1600-luvuilla hävitykset ja sota oli läsnä lähes jatkuvasti Ruotsin rakentaessa suurvaltaansa ja työntyessä Karjalaan. 1700-luvun alkupuolelta lähtien Kivennavan pitäjä, suvun asuinsijat kuuluivat Venäjään. Nyt alkoi pitkä rauhan aika. Karjalankannas oli Ruotsilta valloitettua voittomaata, jota hallinnointiin Ruotsinvallan aikaisella lainsäädännöllä. Käytännössä siis naapuristaan Inkerinmaasta ja siellä sijaitsevasta Pietarista eriytetty alue, joka kuitenkin oli kiinteässä vuorovaikutuksessa Pietariin ja taloudellisesti siitä riippuvainen.

Venäjän vallattua sadan vuoden kuluttua Ruotsilta koko Suomen tämä ns. Vanhaksi Suomeksi kutsuttu alue liitettiin Tsaarin määräyksellä Suomen suuriruhtinaskuntaan. Karjalankannas palautui muun Suomen yhteyteen. Venäjän hovissa napistiin, että mehän valloitimme Suomen Ruotsilta, mutta nyt tämä Suomi on kaapannut osan Venäjää. Tsaarilla oli kuitenkin tähän ratkaisuun perustelunsa.

Suomen itsenäistyttyä käynnistettiin rajaneuvottelut Suomen ja Venäjän välillä ja aluekysymykset olivat neuvotteluiden vaikein osa. Suomi toivoi suomensukuisten lähikansojen asuttamien alueiden liittämistä Suomeen. Venäläisten kanta rajakysymykseen neuvotteluiden alkaessa oli, että paras ratkaisu olisi säilyttää ne rajat, jotka Suomen Suuriruhtinaskunnalle oli määritelty. Pienin poikkeuksin tosin. Poikkeuksiin kuului Kannaksen rajalinjan oikaisu loitommalle Pietarista. Lopputulemana neuvotteluista Tarton rauhan itäraja noudatti Suomen Suuriruhtinaskunnan ja Venäjän välistä rajaa vuodelta 1812 aina 68 leveyspiirille lisättynä Petsamon alueella.

Rauhanneuvotteluissa kiisteltiin sukumme asuinseuduista. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun nämä olivat rajankäynnin kohteina. Kannaksen rajapitäjiä Pietarin kaupungin liepeillä oli moneen otteeseen ennen Suomen itsenäistymistä yritetty siirtää Pietarin kuvernementtiin, siis Venäjälle. Ne säilyivät osana Suomen Suuriruhtinaskuntaa osin kuin sattuman kaupalla.

Venäjän vallan aikana rajapitäjät olivat täynnään pientiloja, joissa elanto ei tullut maasta vaan kaupankäynnistä Pietariin. Pietarissa käytiin ansiotyössä ja sinne meni kaupaksi kaikki. Vasta Suomen itsenäistyminen sulki rajan. Entinen tulliraja muuttui kahden maailman väliseksi rajaksi.

Elinehdot rajapitäjissä saivat uuden suunnan kun Suomi ryhtyi nostamaan Kannaksen maanviljelyä jaloilleen. Tuo kehitys katkesi sitten Talvisotaan, Jatkosotaan.. ja sen jälkeen Tarton rauha oli jo osa historiaa. Se maailma ei enää palaa.