http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

29.4.2016

Galkin

Kansallisarkisto on digitoinut verkkoon Kivennavan maarekisterin jokin aika sitten. Maarekisteriin on kirjattu tilojen lohkomiset ja palstoittamiset isojaosta vuonna 1895 aina 1940-luvulle. Viimeiset merkinnät on tehty jatkosodan aikana.

Maarekisteriä Pihlaisten kylän kohdalla selaillessa huomioni kiinnittyi asiaan, joka on ilmeisen oleellinen, mutta minulle toistaiseksi tuntematon. Asia liittyy Muolaan Kyyrölässä asuneeseen Ilja Galkiniin.

Maarekisterin mukaan tehtailija Galkin osti Pihlaisista maata, joka puolelta ja paljon. Hän teki vuosina 1904-1914 kaikkiaan 56 maakauppaa, ei mitään pikkupalstoja. Ostettu palstatila oli yleensä alle 10 hehtaaria. Yhteensä Galkin osti Pihlaisten kylästä lähes 430 hehtaaria.

Kyläkirja ei kerro


Pihlaisista on ilmestynyt kyläkirja, joka hyvin seikkaperäisesti kertoo kylän historiaa. Kyläkirjassa ei kuitenkaan ole mainittu näitä koko kylänkin kannalta oleellisia maakauppoja. Galkinin maaomaisuus oli pelkästään Pihlaisten kylässä reilusti kaksinkertainen pinta-alaltaan mitä esimerkiksi Kivennavan kunta omisti maata koko pitäjän alueelta.

Parina viime vuotena on Pihlaisten kyläseura julkaissut kaksi paksua vihkosta muistitietoa. Näissäkään ei sanallakaan mainita Ilja Galkinia. Tosin näiden vihkosten kerronta keskittyy pitkälti 30-lukun.

Kun enemmän selailen maarekisteriä niin useammassakin kylässä palstatilojen lohkomisen yhteydessä tulee vastaan Ilja Galkin. Yleensä kysymys on metsämaista. Galkinin maaomaisuus on ollut todella merkittävä.


Kuka oli Galkin?


Kansallisbiografian mukaan Ivan Laurentjev Galkin oli Muolaassa 1847 syntynyt kauppias Kyyrölästä. Vuodesta 1871 hän oli myös kestikievarin pitäjä. Viinatehtailijaksi hän alkoi vuonna 1885, vuodesta 1890 hän oli sahanomistaja Kyyrölässä ja vuodesta 1896 Raivolan sahan, rautaruukin, myllyn ja sähkölaitoksen omistaja Kivennavalla.

Galkin oli venäläissyntyinen, Moskovan lähellä asuneiden maaorjien jälkeläisiä. Kyyrölän pirtu ja Viipurin viinanjalostustehdas toivat hänelle varallisuutta ostaa sahoja ja sahateollisuuden tuotto mahdollisti maakaupat. Sahaomistus selittää myös kiinnostuksen maaomaisuuteen ja erityisesti metsämaihin. 

Laudoilla tienasi tuolloin hyvin. Metsäteollisuus kasvatti 1800-luvun loppupuolella nopeasti osuuttaan Suomen viennissä Venäjälle ja oli melkein puolet kokonaisviennistä vuonna 1910. Pelkästään sahatavara yksin tuotti puolet suuriruhtinaskunnan vientituloista.

Kivennavan metsät 

Galkin osti lähinnä metsämaata. Ostot tapahtuivat pääosin vuosina 1904-1905, mutta myöhemminkin vielä 1911 ja 1914 Galkin kävi maita ostamaan. Näyttää kuin Galkin olisi Pihlaisissa häärännyt lähes yksin maanostajana. Ostajan markkinat siis. Mikä syy isännillä oli myydä ja olisiko niin, että isännät eivät oikein ymmärtäneet metsiensä arvoa?

Talonpojat Kivennavalla olivat viljelleet tilojaan lahjoitusmaaisäntien lampuoteina. Peltomaa tuotti satoa, mutta metsät eivät tuottaneet asukkaille mitään. Kun Venäjän valtio osti vuonna 1820 Lintulan hovileirin maineen tykistödepartementille, joka vastasi Siestarjoen asetehtaan toiminnasta. Kivennavan asukkaat saivat tämän jälkeen ottaa metsistä puita vain tehtaan erityisluvalla.

Vaikka metsänvartijoiksi palkattiin kasakoita oli kieltoa käytännössä mahdotonta valvoa. Talonpojat ottivat rakennuspuuta ja polttopuuta mitä tarvitsivat lupalappuja hakematta. Tarvepuut haettiin näin salaa, mutta mitään muuta arvoa eivät asukkaat kotikylän metsämailla ilmeisesti nähneet olevan.

Lahjoitusmaakeinottelu


Viipurin läänin lahjoitusmaatalonpoikien asema nousi Suomessa tärkeäksi kysymykseksi miltei heti kun Vanha Suomi oli liitetty suuriruhtinaskuntaan. Poliittinen keskustelu Viipurin läänin lahjoitusmaiden ongelmista oli pitkä ja muihin kysymyksiin kietoutuva, mutta johti lopulta päätökseen lahjoitusmaiden lunastamisesta Suomen valtiolle. Vuoden 1867 valtiopäivillä säädyt päättivät 12 miljoonan markan lainan ottamisesta lunastuksen käynnistämiseksi. Suurin osa valtion ja Viipurin läänin lahjoitusmaaisäntien välisistä kaupoista tehtiin vuosina 1875-1885.

Kivennavalla asia eteni verkkaisesti, koska siellä maat joutuivat keinottelun kohteeksi. Sotaministeri Miljutin tarjosi Kivennapaa senaatille vuonna 1870. Pitkien neuvotteluiden jälkeen senaatti hyväksyi kauppasumman vuonna 1874. Mutta sotaministeriö päättikin keisarin suostumuksella myydä Kivennavan ruhtinas Uhtomskille.

1877 ruhtinas Uhtomsk myi Kivennavan ja Raivolan ruukin valtioneuvos Neronoville, joka myi sen ranskalaiselle yhtiölle. Osasta Kivennapaa senaatti sai yhtiön hyväksymään tarjouksen vuonna 1879, mutta loppu pitäjää kulki pietarilaiselta pankkiirilta toiselle. Senaatti osti Winbergin pankkiriliikkeeltä lunastamattoman osan Kivennapaa vuonna 1882. Senaatti käytti Kivennavan lunastukseen noin kolme miljoonaa markkaa, mikä on suurin yksittäisestä lahjoitusmaasta maksettu kauppasumma.

Vasta nyt päästiin Kivennavalla siirtämään maita talonpoikien omistukseen. Pihlaisten kylässä isojako valmistui vuonna 1895, jonka jälkeen maat muuttuivat maaveron alaisiksi perintötiloiksi. Talonpojat maksoivat valtiolle vähitellen tilojensa ostosumman. Takaisinmaksuaikaa oli 38 vuotta.

Lunastusrahat saatiin metsämaista?


Tilojen lunastuslaina lienee ollut viljelijöiden peruste myydä metsämaitaan.  Olisi mielenkiintoista tietää, millä mietteillä seuraavalle sukupolvelle lohkottiin tilaa myöhemmin kun melkoinen osa tilan maista oli jo myyty suurmaanomistajalle.

Kaikki eivät Pihlaisissakaan metsämaitaan myyneet. Pekkolanmäellä Galkin sai kaupat tehtyä joka toisen isännän kanssa. He jotka myivät, myivät sitten useampiakin palstoja. Hennunmäellä joka kolmas isäntä kieltäytyi myymästä. Murtosenmäellä, Hovinmäessä ja Alaseppälässä metsämaata myytiin joka talosta.

Murtosenmäessä tosin Haukkalan perintötilan isäntä Ville Murtonen ei myynyt Galkinille. Hän myi kaksi metsäpalstaa Pietari Hakuliselle samoihin aikoihin kuin Galkin kierteli kauppoja tekemässä. Tämä onkin poikkeus Galkinin ostomonopolissa Pihlaisissa.

Maarekisteriä selaillessa näkee, että Pihlainen ei suinkaan ollut ainoa kylä, josta Galkin osteli maita talonpojilta. Näissä kauppa kävi myös ja ostajia oli liikkeellä muitakin. Yleensä palstatiloja ostivat venäläiset, mutta oli toki joukossa suomalaisiakin.

Mahtimies kahdessa pitäjässä

Muolaan kuntakokouksen esimies Ivan Galkin
vastaanotti kenraalikuvernööri Bobrikoffin Kyyrölässä
Ivan Galkinilla oli monta rautaa tulessa.  Kun Muolaan Telefoniyhtiö ja Kivennavan telefoniyhtiö perustettiin 1906 Ivan Galkin oli yhtiöiden nimenkirjoittajana ja yhtiöt myös perustettiin tehtailija Galkin konttorissa. 

Galkin toimi valtiopäivämiesten valitsijamiehenä ja kunnallisissa luottamustehtävissä. Monet kansakoulut toimivat Galkinin vuokrakiinteistöissä. 

Mahtimies siis sekä Muolaan että Kivennavan pitäjissä.

Kivennavan pitäjän paikallisia piirteitä ja tapahtumia on taltioitu kyläkirjoihin ja muistelmavihkosiin.  Paavo Kiuru esittelee Ivan Galkinin ja hänen poikansa Michael Galkinin Kivennapa-teoksessaan (s 110-112), mutta olisi mielenkiintoista lukea myös kylätasolle ulottuvaa historiankirjoitusta tämän kaltaisista aiheista. 

Kivennavan kylien historiaa ei ole vielä läheskään tyhjentävästi kerrottu.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti