http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

28.2.2014

Sukulaisiako Muolaasta?


Muolaan Kannilan kylä sijaitsi Kirkkojärven pohjoisrannassa. Punnuksen kylä oli Punnusjärven pohjoisrannalla.
 
Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa on kerrottu Muolaan Kirjavaisista, jotka eivät ole Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Tämän sukuhaaran kantahenkilöt ovat Heikki Kirjavainen (1680-1739) ja Piritta (Riitta) Vanhanen (1678-1757) sekä heidän kuusi lastaan. Kantaperheestä lähtien on sukukirjassa selvitystä Muolaan Kirjavaisista yli 300 sukutaulun verran.

Heikin perhe asui Punnusniemellä verotettavana talonpoikaisperheenä vuosien 1706-1708 henkikirjoissa. Vuoden 1727 revisiopöytäkirjassa perhe asui Muolaan Kannilassa ja Kannilassa Kirjavaisten suku asuikin aina talvisodan alkuun asti.

Muolaan Kirjavaisten kantaperhe
Revisiopöytäkirjassa mainitaan Heikin olleen Jaakko Kirjavaisen poika. Ainut sopiva Jaakko on Uudenkirkon Kirjavalan kylässä asunut Jaakko Matinpoika Kirjavainen. Tosin lähteissä mainitaan hänen pojikseen Paavo, Matti ja Tuomas. Heikistä ei ole mainintaa.

Muolaan Heikki Kirjavainen saattaa olla muuttanut Punnukseen suurten kuolonvuosien tienoilla. Punnusniemellä oli autiotiloja mille asettua.  Muolaan rästiluetteloissa on nälänhädän jälkeen merkintöjä "kuollut kaikkine väkineen", "ei jättänyt yhtään jälkeensä", "karannut peräti köyhänä", "vaeltaa kerääjänä". (Salenius. Historiallinen kertomus Muolan eli Pyhänristin pitäjästä 1871).

Suuri Pohjansota 1700-luvun alussa oli Muolaan asukkaiden seuraava koettelemus. Vuonna 1706 Venäläiset hyökkäsivät Muolaan läpi Viipuriin. Vuonna 1707 kasakat ryöstivät ja tuhosivat Kyyrölän seutua Muolaan Kirkkojärven liepeillä ja 1709 Muolaan kirkolla taisteltiin. Hävitys koski koko rajaseutua. Vuonna 1708 Muolaassa, Kivennavalla ja Uudellakirkolla yli puolet tiloista oli jälleen autioina.

Rahvasta koettelivat sodan aikana äärimmilleen viedyt väenotot ja verotaakan lisääntyminen. Kruunun rasitusten käydessä ylivoimaiseksi väestön kestokyvylle nostoväestä ei enää ollut Ruotsille sotavoimaksi. Väkeen pakko-otetut karkailivat, niskuroivat ja ryöstelivät.

Sota johti Ruotsin vallan loppumiseen Karjalassa. Venäläiset valtasivat Viipurin 1710, mutta ruotsalaisilla oli vielä 1911 joukkoja Muolajärven ja Äyräpääjärven välisessä maastossa.

Elämä Muolaan Kirkkojärven pohjoisrannalla ei siis ollut rauhallista, eikä Heikin muutto Punnusniemeltä Kannilaan tai aiemmin Uudeltakirkolta Punnusniemelle sekään ole ollut todennäköisesti mikään vapaaehtoinen valintatilanne. Rahvaalle tuli eteen monta syytä vaihtaa asuinsijaa eikä väestökirjanpito ei näytä pysyneen perässä. Miksi Heikkiä ei mainita Jaakon poikien joukossa Uudellakirkolla? Joka tapauksessa Heikki Jaakonpojan juuret näyttävät johtavan Uudellakirkon Kirjavalan kylään, josta Kivennavan Kirjavaisten kantaisä Sipi Kirjavainenkin on todennäköisesti lähtöisin. Mutta mikä on heidän välinen sukuyhteytensä vai onko sitä sittenkään?

Viikon sisällä kaksi yhteydenottoa


Viime viikolla sain sähköpostia yhdeltä Heikki Kirjavaiselta, joka kyseli sukukirjaamme ostettavaksi. Tavattiin kahvilassa ja ryhdyttiin selailemaan kirjaa. Kirjan ostaneen Heikki Kirjavaisen äiti on Kivennavan Pihlaisista, omaa sukua Murtonen. Hän oli Sipin jälkipolvea sekä isänsä että äitinsä kautta. Äidinäidinisä oli Ala-Matlais Antti, joka puukotettiin kuoliaaksi poikansa tupakaisissa.

Tapaamani Heikin isä taasen on Muolaan Kirjavaisia Tuomas Kirjavainen Muolaan Mälkölästä. Suora isälinja johtaa Muolaan Kirjavaisten kantahenkilö Heikki Kirjavaiseen. Äitinsä kautta hän on Kivennavan Kirjavaisia ja isänsä kautta Muolaan Kirjavaisia.

Muutaman päivä tämän jälkeen tutustuin Pekka Kirjavaiseen Muolaan Kirjavaisten suvusta,  sattui siis olemaan nimikaimani. Uuden tuttavani Pekka Kirjavaisen isä on syntynyt Muolaan Kannilassa. Sukukirjaa selaamalla huomasimme, että hänen esi-isänsä ovat asustaneen tuossa kylässä aina kantahenkilö Heikki Kirjavaisesta lähtien.

Meissä on ehkä vastaus

Miten selvittäisimme onko näillä kahdella sukuhaaralla yhteys ja mikä se yhteys on?

DNA-tutkimuksessa isälinjan tutkimus kohdistyy Y-kromosomin DNA:n. Tämä kromosomi on vain miespuolisilla ja poika perii sen isältään, joka on perinyt sen isältään, joka on perinyt isältään...
Kromosomeissa tapahtuu mutaatiota, jotka mahdollistavat isälinjan vaelluksen seuraamisen maapallolla. Täytyy vain verrata näytteitä toisiinsa niin saadaan selville löytyykö menneisyydestä yhteinen esi-isä. Mutaatioiden avulla saadaan myös ennuste kuinka monta sukupolvea sitten yhteinen esi-isä on elänyt.

Kahden mahdollisen kaukaisen sukulaisen perättäinen tapaaminen näyttäisi olevan kuin tilaus geneettiselle sukututkimukselle. Geenimme kertoisivat meille nyt sen minkä kirkonkirjat ja muinaiset henkikirjat jättivät kertomatta.

Todennäköisesti palaan vielä asiaan testitulosten kanssa.

Lopuksi pitänee todeta, että Muolaassa eli lisäksi Kirjavaisia, jotka olivat muuttaneet Kivennavalta ja olivat suoraan Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Kumpia kukin oli, se selviää Kivennavan Kirjavaisten sukukirjasta. 




22.2.2014

Pyörittäjän Kirjavaiset

Kirjavaisia Laatokan pohjoisrannalta

Kirjan kannessa on kuva vesakoituvasta peltoaukeasta. Samankaltainen maisema avautuu Kivennavan Pihlaisten kylän vainioilla. Toinen autiomaisema sijaitsee Laatokan pohjoispuolella, toinen Karjalankannaksella. Kummatkin kylät ovat kokeneet saman kohtalon.

Kari Selkimo on toimittanut Hoffrenien Sukuyhdistyksen julkaiseman kirjan Suistamon Pyörittäjä. Kirjavaisten uudisraivauksilta perspektiivittömäksi autiokyläksi.
 
Suistamon Kirjavaiset kuuluivat ortodoksiseurakuntaan, 1600-luvulla Sortavalan pogostan kappelikuntaan, josta 1700-luvulla erotettiin Suistamon itsenäinen seurakunta.

Sukuyhteyksiä Suistamon Kirjavaisten ja Kivennavan Kirjavaisten välille ei näytä olevan. Eikä siinä ole mitään ihmettelemistä. Ruotsin kirkko ja Venäjän kirkko loivat karjalan kansan keskelle ylitsepääsemättömän kuilun. Laatokka vielä sukujen välissä.

1000-luvulla Karjala oli osa Novgorodin hiippakuntaa. Ortodoksisuus tuli Itä-Suomeen ja Karjalaan siis ensin. Ruotsi työntyessä Karjalaan ortodoksit olivat heille vääräuskoisia, eivät oikeastaan edes kristittyjä.  Pohjoiset alueet jäivät ortodoksiuskoon ja Ruotsin kirkko käännytti rahvasta valloittamillaan alueilla ja ortodoksit pakenivat pohjoiseen ja Venäjälle. Etupiirien raja vedettiin halki Karjalan.

Väestö liikkuu sotien paineessa


Vuosisatojen kestäessä alkuperäinen Karjalan väestö on hävinnyt tai lähtenyt liikkeelle eri syistä ja autioituneille alueille on siirtynyt väestöä myös muualta Suomesta. Ovatko Suistamon Kirjavaiset lähteneet Kannakselta vai ovatko he tulleet Kainuusta tai Pohjois-Karjalasta? Ovatko Uudenkirkon ja Kivennavan Kirjavaiset myös lähtöisin samoilta seuduilta? Näihin kysymyksiin ei ole vastauksia kirjallisista lähteistä. Vastaus löytyy todennäköisimmin Pähkinänsaaren rauhaa edeltävältä ajalta 1300-luvulta.

Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa on nelisenkymmentä sivua muualla kuin Kivennavalla asuneita Kirjavaisista.  Nimi esiintyy siellä täällä. 1600-luvulta Lappajärven ja Rautalammin Kirjavaiset, Paltamon ja Tohmajärven Kirjavaiset, Pielisjärven Kirjavaiset sekä 1700-luvulta Ilomantsin, Saarijärven ja Jaakkiman Kirjavaiset. Toki myös Suistamon Kirjavaiset mainitaan. Mutta onko nimi vain sattumalta sama?

Laatokan pohjoisrannalla sijainnut Suistamon bogosta autioitui 1600-luvulla ja asutus syntyi uudelleen Stolbovan rauhan jälkeen (1617). Suuret kuolonvuodet ja Isoviha autioittivat seudun jälleen ennen seuraavan vuosisadan alkua.

Sukunimi Kirjavainen kirkonkirjoihin

Kari Selkimo on päässyt 1700-luvulle Suistamon Kirjavaisten sukutarinassa. 1744 syntyneen Onufrin ja hänen poikiensa kohdalla ei vielä käytetä ortodoksisissa kirkonkirjoissa sukunimiä. Vasta seuraava sukupolvi 1800-luvun puolella on nimetty Kirjavaisiksi.

Yksi todennäköinen selitys tälle on,  että Karjalan rajaseudulla eläneellä ei ole ollut sukunimiä. Rajakarjalainen ortodoksiväestö sukunimistyi vasta 1800-luvulla. Mutta mistä nimi Kirjavainen heillä silloin on peräisin?

Pohjois-Karjalaisella ortodoksiväestöllä on ollut Itä-Suomalaiseen tapaan sukunimi. Rajakarjalan sukututkijoilla on lisäksi havaintoja, että sukunimiä on jätetty kirjaamatta pitkiäkin aikoja ja sukunimettömänä olleelle suvulle on ilmestynyt suullisessa käytössä säilynyt nimi. 1700-luvulla erilaisiin virallisiin asiakirjoihin kirjattuja sukunimiä on alettu kirjata 1800-luvun puolivälin jälkeen. Asiakirjoista ei kuitenkaan voi päätellä mitään muinaisista sukunimistä.

Ortodoksisen kirkon vaikutuksesta sukunimiä ei Rajakarjalassa käytetty. Venäläinen nimikäytännön mukaisesti henkilönimi muodostui ristimänimestä ja patronyymistä ja rajakarjalaiset nimet ovat voineet olla venäjän-, karjalan-, tai suomenkielisiä. Kolmikielisessä elinympäristössä väestö käytti myös rinnakkais- ja käännösnimiä. Nimi on voitu kääntää karjalasta suomeen tai venäjään tai toisinpäin.

Aivan kuten Kannaksellakin Rajakarjalassa ristimänimivalikoima on ollut suppea ja lisänimiä on tarvittu, kun talossa tai kylässä on asunut samannimisiä useampi henkilö. Näitä lisänimiä on myös kirjattu asiakirjoihin ristimänimen ja patronyymin lisäksi henkilöiden identifioimiseksi. Lisänimi on voinut muuttua sukunimeksi kun se on laajentunut kokonaisen perheen nimeksi ja periytynyt sukupolvelta toiselle.  Nimen Kirjavainen ilmestymistä tämä tuskin selittää.

 Kirjavaisten kytkökset

Kivennavan Kirjavaisten kantaisä Sipi Kirjavainen valikoitui, koska kirjallisista lähteistä ei ole voinut jatkaa syvemmälle. Sipin ja Seikan pojat muuttivat Kivennavalle Uudeltakirkolta. Uudeltakirkolta on löydettävissä paljonkin samoihin aikoihin eläneitä Kirjavaisia. Uudellakirkolla oli Kirjavalan kylä. Kirjavaisia on 1700-luvulla myös Muolaassa ja Inkerinmaalla. Näiden osalta sukukytkennöistä voi tehdä nyt vain oletuksia, mutta yhteys on todennäköinen. Näin ei ole Suistamon Kirjavaisten laita. Suistamon Pyörittäjän kylän Kirjavaisten kohdalla yhteys häipyisi vuosisatoja syvemmälle jos sitä onkaan.

Tunnetaan myös 1600-luvulta Lappajärven ja Rautalammin Kirjavaiset, Paltamon ja Tohmajärven Kirjavaiset, Pielisjärven Kirjavaiset sekä 1700-luvulta Ilomantsin ja Saarijärven Kirjavaiset. Mikä yhteys heillä on Rajakarjalaan Suistamoon tai Kannakselle Uudellekirkolle. Savolaisten sukunimien tiedetään olevan usein muinaiskarjalaista alkuperää.

Vuosisatojen kestäessä Karjalan alkuperäinen väestö on hävinnyt tai lähtenyt liikkeelle eri syistä ja autioituneille alueille on siirtynyt väestöä myös muualta Suomesta. Se tiedetään, että Uudenkirkon Kirjavaiset olivat äyrämöläisiä, suku oli siis elänyt Kannaksella jo 1500-luvulla ennen savakoiden saapumista.

Pyörittäjän Kirjavaisten sukutauluissa näyttäisi olevan suoria isälinjoja nykypolvista aina kantaisä Onufriin. Näin geneettisellä isälinjan tutkimisella olisi täysin mahdollista näinä päivinä selvittää sukuyhteydet Suistamon ja Kivennavan Kirjavaisten välillä. Vastaus kysymykseen ovatko sukua isälinjan kautta olisi yksiselitteinen. Kuinka kaukaa sukulaisuus on syntynyt on selvitettävissä todennäköisyydellä, joka tarkentuu näytteidenantajien määrän kasvaessa eri sukuhaaroista. Pistää miettimään. Nyt olisi tilaisuus ulottaa Kirjavaisten sukututkimusta varhaisimmille vuosisadoille.

Pyörittäjän kylä


Selkimo kuvaa kirjassaan Pyörittäjän kyläyhteisöä.
Koskessa oikealle jäi mylly ja kylätie jatkui sitten Kotijärven sivuitse aina kansakoululle, kaupalle ja suojeluskunnan talolle saakka, mikä jälkeen oli vielä parikymmentä taloa enimmäkseen tien varrella vasemmalla puolella. Kolme kilometriä Kattilakosken jälkeen asutus loppui ja kylätie jatkui kuten kylään tullessakin -asumattomaan metsäluontoon.
Tarkempaan kuvaukseen siirryttäessä kylästä poimitaan asukkaita.
Kukkulan huipulla on Kuusela ja siinä kolmantena Lauri Kirjavaisen talo...seuraava Stepan Kirjavainen...Väliin jäävälle Mökinpellon kannakselle mahtuu taas yksi vauras talo: Mikko Kirjavainen...sitten Kirjavaisen Tinun talo ja taas yksien Kirjavaisten tila, Juhon ja Heikin…
Pyörittäjän kylä oli 1900-luvun alkuun asti melko eristyksissä ja omavaraisuus korostui. Pääasiallinen elinkeino oli maanviljelys. Metsänomistuksella oli taloudellista merkitystä vasta 1930-luvun lamakauden jälkeen.

Suistamon Pyörittäjässä oli taloluku vuonna 1939 Selkimon mukaan 70. Kylä oli siis yhtä suuri kuin Kivennavan Pihlainen, jossa taloja oli 73. Pihlaisissa lähes kaikissa taloissa asusti Sipi Kirjavaisen jälkipolvea, kuinka taajaan Suistamon Kirjavaisten suku kansoitti Pyörittäjää ei Selkimon kirja kerro.

Pyörittäjä evakuoitiin ensin Enoon sitten Pielavedelle

Pyörittäjän kylän evakuonti toteutettiin talvisodan alkaessa Enoon.  Jatkosodan aikana paluumuuttoa kotikylään tapahtui kuten Kivennavallakin. Pihlainen ja Pyörittäjä ei tässäkään suuresti eroa.

Suistamo sai toisen evakuointimääräyksen 28.6.1944. Pyörittäjän kylän asukkaat sijoitettiin Pielavedelle. Varkauteen asettui asumaan Kirjavaisia. Suistamon Kirjavaiset ovat sittemmin sironneet ympäri Suomea kuten Kivennavan Kirjavaisetkin.
Tämä ei ole Pyörittäjästä vaan Pihlaisista, vaikka Selkimon kirjan kansikuvaa muistuttaakin. Kuva Pihlaisten kylästä on varsin yhtenevä Pyörittäjän maisemien kanssa. Sotien jälkeisessä tapahtumissakin on yhteistä. Kylät asutettiin Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. 1950-luvulla Pihalaisten kylä maita käytti Vuotjärvellä oleva kolhoosi laituminaan. Samoihina aikoihin Pyörittäjä merkittiin tyhjennettäväksi kyläksi ja rakennukset siirrettiin naapurikylän Leppäsyrjän sovhoosin tarpeiksi. Pihlainen raivattin kaikista entisistä asutusjäljistä ohjustukikohdan tieltä. Pyörittäjä ja Pihlainen autioituivat, metsittyivät ja vesakoituivat. Entisistä talopaikoista ja kyläteistä ei kummassakaan kylässä ole mitään jäljellä.


15.2.2014

Sukuselvitystä Rantakylästä



Tammikuun alussa kirjoitin Kalevi Hyytiän Google Earthin avulla tekemästä selvityksestä Kivennavan tilallisista vuonna 1939. (Google Earth ja Kivennapa).

Kalevi Hyytiä on tällä tavoin näyttänyt myös Kirjavaisten suvun levinneisyyttä. Vuoden 1939 tilat on siirretty nykypäivän satelliittikuvaan ja nimetty tilan omistajan mukaan.Pihlaisten kylä oli täynnä Kirjavaisia, mutta kun katsotaan muihin kyliin nimet muuttuvat.

Rantakylään siirtyi Pihlaisista jo 1700-luvun loppupuolella Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Sipin jälkipolveen liittyvät talot on Hyytiä eritellyt Rantakylässä (rantakyla-kirjavainen.kml). Vähän yli puolet taloista on korvamerkitty, mutta miten nämä talot Kirjavaisiin liittyvät?  Millä tavalla esimerkiksi Antti Paloposken perikunta on yhteydessä Kirjavaisiin? Pelkästä talon haltijan nimestä ei saa otetta.

Tein tähän tiekartan Sipin sukujuuriin,  jotta Rantakylän yhteydet Kirjavaisiin avautuvat sukukirjaa selailemalla.

Tätä tehdessä vahvistui mielikuva, että sukuseurojen lähestymistapa esivanhempiin sukukirjan kautta on kuin silmälappujen kanssa kulkemista. On perustettu sukuseura, kun on löydetty jostain historian hämäristä yksi esivanhempi nimisuvulle, yleensä poikkeuksetta se on esi-isä. Kun tarpeeksi syvältä lähdetään nimiä toimitettavaan sukukirjaan kertyy helposti toistakymmentä tuhatta.  Eläneiden ihmisten sukuverkostot jäävät pääosin tavoittamatta, jos sukuyhteyksiä tarkastellaan vain yhden lähtöhenkilön kautta. Minusta se kuitenkin olisi sukututkimuksen merkittävin anti.

Myöskään kyläkirjat eivät yleensä kerro miten eri nimisuvut ovat kietoutuneet toisiinsa seudulla, jossa vuosisatoja ollaan asuttu samoilla asuinsijoilla. Olisiko tässä työsarkaa sukuseurojen yhteystyölle? Minkälainen oli eläneiden ihmisten sosiaalinen verkosto? Kuka oli kenenkin pikkuserkku? Mikä veti sukuja yhteen ja mikä niitä piti erillään?

Suppeasta Sipi Kirjavaisen näkökulmastakin yhteydet ovat toki mielenkiintoisia. Pojat ovat pysyneet kotikylissään, tyttäriä naitu naapurikyliin. Joku kiertolainen kotivävy sukutauluissa poikkeuksena.  Sukuyhteydet eivät kuitenkaan muodostu sattumalta ja kerran syntynyt geneettinen yhteys nimisukujen välillä vahvistuu avainhenkilöiden kautta. Näin on ollut aikojen alusta, joten DNA-tutkimuksella voisi olla paljonkin annettavaa sukuhistorian ulottamiseen kirjallisten lähteiden tuolle puolen.

Tässä siis sukukoordinaatit Rantakylään. Kaivakaapa sukukirja kirjahyllystä.
Rantakylään pääsette tästä: rantakyla-kirjavainen.kml (vaatii Google Earth ohjelman)

Talo 1 Antti Paloposken perikunta

Antti Mikonpoika Paloposki tuli kotivävyksi Tolvasenmäen perintötilalle vuonna 1882 avioiduttuaan Jooseppi ja Annan Tolvasen tyttären Helenan kanssa. Antti Paloposki on sukukirjassa taulussa 820. Hän syntyi Muolaan Soittolassa 859. Antin äiti Maria Nikkanen oli kotoisin Rantakylästä ja isoäiti Katri Kirjavainen Pihlaisista (Taulu 77).

Talo 2 Eino ja Saima Seppänen


Eino Seppänen ja Saima Paloposki olivat kumpikin Sipi Kirjavaisen jäkipolvea. Saima oli syntynyt Rantakylässä (Taulu 820) ja Eino Siiranmäellä (Taulu 2316). Einon äiti oli Katri Kaukonen ja isoäiti Maria Naulapää Kekrolasta. Vuonna 1785 Naulapään sukuun Kekrolaan oli avioitunut Anna Kirjavainen Pihlaisista (Taulu 55). Saiman isä oli Antti Paloposki. Hänen sukujuuristaan enemmän talon 1 kohdalla.
Vanhaisäntä Juho Tolvanen on Kirjavaisten sukukirjassa taulussa 2330 ja hänen ensimmäinen vaimonsa Riitta Katri Naulapää taulussa 2359. Riitta oli syntyjään Suurselästä ja hänen isänsä Pietari Naulapää Kekrolasta. Anna Kirjavainen taulussa 55 avioitui Pauli Naulapään kanssa Soppikylään vuonna 1785 ja perhe muutti pian Kekrolaan. (Taulu 597). Tolvaset tulivat Rantakylään jo Isovihan aikaan 1700-luvulla.

Talo 3 Johannes Seppäsen perikunta


Johannes Seppänen (Taulu 2074) avioitui Pihlaisten kylän Anna Kirjavaisen (Taulu 949) kanssa. Kummatkin siis Sipin jälkipolvea. Google Earthin kylänäkymässä nimetään talo Johannes Seppäsen perikunnalle. Johannes kuoli kuitenkin vasta 1973 Kangasalalla, Anna Kirjavainen kuoli 1935 Rantakylässä. Johanneksen äiti oli Kristiina Liski ja äidinäiti Helena Kakki, molemmat Rantakylästä. Helena Kakin äiti oli Moses Kakin kanssa vuonna 1832 avioitunut Anna Kirjavainen Pihlaisista (Taulu 531).

Talo 4 Antti ja Elsa Seppänen

Tämä tila kuului Hovimäen perintötilaan, joka oli vuonna 1898 Isojaon yhteydessä annettu Juhana Mooseksenpoika Kakille. Antti Seppänen (Taulu 2075) ja Elsa Murtonen (Taulu 658) olivat kumpikin Sipin jälkipolvea. Antti Seppänen oli taloa 3 isännöineen Johanneksen veli. Elsan vanhemmat olivat Antti Murtonen (Taulu 2143) ja Anna Kirjavainen (Taulu 657). Molemmat Pihlaisista ja Sipi Kirjavaisen jälkipolvea useampaakin kautta.

Talo 5 Jooseppi ja Aino Sällinen

Google Earthin talonimistä puuttuvat ä:n pilkut. Sukunimen Sallinen pitäisi olla Sällinen. Sällisen vaimo Aino on Kirjavaisten sukukirjassa nimellä Aina (Taulu 836). Sukukirjassa on todettu Joosepin muuttaneen nimensä Seljaksi. Aina Nikkanen oli talosta 22, vanhoja Rantakylän Nikkasia. Hänen isänisänsä äiti oli Katri Kirjavainen Pihlaisista (Taulu 77).

Talo 6 Paloposken nahkatehdas (6a) ja Paloposken kauppa (6b)

Kauppias-maanviljelijä Jooseppi Paloposken omistukseen kuului tiloja Rantakylässä. Tässä talossa oli kylän posti, kauppa ja nahkatehdas. Joosepin isä Antti Mikonpoika Paloposki oli tullut Muolaasta vävyksi Tolvasenmäen taloon (Talo 1). Joosepin vaimo oli Hilma Nikkanen. Sukuyhteys Kirjavaisiin syntyy siis ainakin Katri Kirjavaisen kautta (Taulu 77)

Talo 7 Mikko ja Ida Tolvanen, perikunta

Mikko Tolvasen (Taulu 2036) äiti oli Katri Lonki Muolaan Lehtokylästä ja äidinäiti Eeva Sarvi Kivennavan Kotselästä. Kotselän Sarvista sukujuuret johtavat Anna Kauppiseen (Taulu 521) ja Pihlaisiin. Anna Kauppisen äiti oli Maria Kirjavainen Pihlaisista (Taulu 52). Iida Tolvanen oli Mikon sisar. Mikon vaimo Kristiina Karjalainen kuoli vuonna 1918 ja Mikko eli leskenä.

Talo 8 Anna Tolvanen, perikunta

Anna oli sukuaan Kyllästinen (Taulu 1851). Hänen 1934 kuollut miehensä Armas Tolvanen (Taulu 1636) oli Rantakylän Tolvasia ja tila kuului Uusimäen perintötiloihin, joista se oli muodostunut useiden jakotapahtumien jälkeen. Armas ja Anna Tolvanen asuivat aluksi Tolvasenmäen Mikkolassa talossa 65. Molemmat siis sukulaisia Sipin jälkipolvena. Armaksen sukujuuret Kirjavaisiin tulevat äitilinjasta Toikka - Toivonen - Pimiän sukua myös isälinjassa - johtaen Kauksamon Anna Kirjavaiseen (Taulu 32). Annan suku oli Voipialasta ja johtaa Kauksamoon Kaisa Kirjavaiseen (Taulu 36) Anna ja Kaisa Kirjavainen olivat serkuksia, heidän isoisänsä oli Juho Kirjavainen (1640-1710 / Taulu 25).

Talo 10 Jooseppi ja Hilma Paloposki

Paloposken talosta käytettiin myös nimitystä Rheinborthin hovi. Tilalla oli suuri puimala, mylly ja kotitarvesaha. Asuinrakennus oli suuri kaksikerroksinen, suuri oli myös kivinavetta ja rakennuksiin kuului vielä talli ja työläisten asuntoja. Hilma Paloposki oli omaa sukuaan Nikkasia Muolaan Kalloisista. Jooseppi Paloposken äiti oli Rantakylästä Maria Nikkanen (Taulu 819) ja äidinäiti Katri Kirjavainen Pihlaisista. (Taulu 77)

Talo 11 Esa ja Anna-Maria Kyllästinen

Tässäkin talossa olivat kumpikin puolisoista Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Esa (Taulu 1843) oli Voipialan Kyllästisiä, taloissa 8 asuneen Anna Tolvasen veli, joten hänenkin juurensa johtavat Kaisa Kirjavaiseen Kauksamosta (Taulu 36). Anna-Maria oli omaa sukuaan Tolvanen. Matti Tolvanen oli hänen isänsä ja Maria Toikka (Taulu 318) hänen isänäitinsä. Armas Tolvanen talosta 8 oli hänen veljensä.

Talo 12 Anna Maria Seppänen ja perikunta

Anna Maria (Taulu 2308) oli omaa sukua Puhalainen, äiti oli Saara Naulapää ja isoisä Matti Naulapää, Kekrolan Naulapäitä. Sukujuuret johtavat Yrjön (äii) ja Paulin (äiii) kautta Anna Kirjavaiseen Pihlaisista (Taulu 597). Samaa Naulapään sukua kuin talossa 2 vanhaisäntä Juho Tolvanen.

Talo 13 Jooseppi ja Aino Hyttinen

Tila oli alunperin osa Hyttisenmäen perintötilaa, joka jaettiin vuonna vuonna 1935 neljään osaan. Hyttisen suku oli muuttanut Rantakylään Pihlaisista vuonna 1744. Rantakylään muutti Risto Tuomaanpoika Hyttinen ja Saara Pimiä. Saara oli Sipi Kirjavaisen jälkipolvea, Kotselän Pimiöitä alkujaan. (Taulu 346) Sukuyhteys Kirjavaisiin on kauksamolaisen Anna Kirjavaisen (Taulu 32) kautta.

Talo 15 Antti ja Alina Nikkanen

Antti Nikkanen (Taulu 1107) äiti oli Helena Nikkanen Rantakylästä ja Esa Nikkanen Kukonmäestä. Äidinisä oli Antti Nikkanen Kukonmäestä (Taulu 506), jonka kummatkin vanhemmat olivat Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Hanna Kirjavainen (Taulu 589) ja Juho Nikkanen (Taulu 501). Täältä päästään Töllisten suvun kautta Helena Kirjavaiseen Pihlaisiin (Taulu 47). Samaisen talossa 15 asuneen Antti Nikkasen äidinäiti oli Katariina Kirjavainen Pihlaisista (Taulu 110). Suoria esipolvilinjoja Sipi Kirjavaiseen on siis monia. Nikkasten suku on keskeinen Kirjavaisten sukukirjassa.

Talo 16a Johannes ja Hetti Tolvanen

Johannes Tolvanen (Taulu 2039) oli Katri Lonkin (Taulu 2029) ja Pietari Tolvasen poika. Katri Lonkin äiti oli Eeva Sarvi Kotselästä ja Sarven suvun kautta päästään Anna Kauppiseen (Taulu 521) Pihlaisista ja hänen äitiinsä Maria Kirjavaiseen (Taulu 52). Johannes oli siis taloa 7 isännöivän Mikko Tolvasen veli.

Talo 16b Toivo ja Laina Honkanen

Johanneksen tytär Laina (Taulu 2040) avioitui Muolaan Vesikkalasta kotoisin olleen Toivo Anselm Honkasen kanssa.

Talo 21 Sulo ja Anna Tolvanen

Sulo Tolvanen (Taulu 2146) oli Juho Tolvasen poika ja Ristiina Murtosen pojanpoika. Ristiina Murtonen (Taulu 2144) oli kotoisin Pihlaisista. Ristiinan isä oli Jooseppi Murtonen ja isänäiti Anna Kirjavainen (Taulu 558). Aina Vilhelmiina Tolvanen (otsikossa Anna) oli Mikko Kakin tytär Muolaan Jaarilasta. Hän ei ollut suoraan Sipin jälkipolvea, mutta suvut Kakki ja Kirjavainen olivat Jaarilassa yhteydessä toisiinsa.

Talo 22 Johannes ja Helvi Nikkanen

Talon vanhaisäntä Antti Nikkanen (Taulu 834) oli Heikki Nikkasen poika ja pihlaislaisen Katri Kirjavaisen (Taulu 77) pojanpoika. Hänet teloitettiin vuonna 1918 Pamppalassa sisällissodan aikana.

Talo 23 Emil ja Helmi Nikkanen

Helmi Helena Nikkanen (Taulu 1980) oli sukujaan Kakki. Isä oli Juho Kakki Rantakylästä ja isoisä Antti Kakki (Taulu 498) Kukonmäestä. Antti Kakki oli äidinpuolelta Pihlaisten Töllisiä ja Helena Kirjavaisen (Taulu 47) kautta Helmi Nikkanen oli Sipin jälkipolvea. Talon isäntä Eemil Nikkanen kaatui jatkosodassa 9.8.1941 Säntämässä.

Talo 26 Eino Helppolainen

Talon vanhaemäntä oli Anni Joosepintytär Kirjavainen (Taulu 1131) Ahjärveltä. Isä Jooseppi Kirjavainen (Taulu 113) syntyi Pihlaisista.

Talo 31 Anna Maria Glad perikunta

Anna Maria (Taulu 1195) oli sukuaan Rantakylän Nikkasia. Hänen isänsä oli Pietari Nikkanen ja isänäitinsä Eeva Pohjolainen (Taulu 134) Rantakylästä. Isänäidinäiti oli Maria Koisti ja isänäidinäidinäiti Helena Siterlainen Pihlaisista. Susanna Kirjavainen (Taulu 14) oli Helenan äiti.

Talo 33 Antti ja Alina Nikkanen

Antti Nikkanen (Taulu 1107) oli Helena Nikkasen ja Esa Nikkasen poikia. Heidät on kirjattu isännöimään myös taloa 15.

Talo 40 Jalmari Nikkanen


Tämä Lehikoisen talo oli talvisodan alla jo autioitumassa, Jalmari Nikkanen oli muuttanut taloon 37 avioiduttuaan leskiemäntä Emilia Mutan kanssa. Jalmarin isä oli Juho ja isoisä Yrjö Nikkanen. Yrjön isä Pietari Nikkanen oli Sipin jälkipolvea sekä isänsä että äitinsä kautta (Taulu 503)

Talo 41 Anna Maria Kyllästinen, perikunta

Talossa vanhaemäntä Anni (Taulu 1996) oli omaa sukua Kakki, Tobias Kakin tytär Rantakylästä. Helena Kirjavainen (Taulu 47) tulee esipolvissa vastaan kuten talossa 15 Juho Nikkasen kohdalla. Talon vävypoika Jooseppi Kyllästinen (Taulu 1846) oli Juho Kyllästisen poika. Esipolvissa päädymme jälleen Kaisa Kirjavaiseen (Taulu 35) Kauksamoon.

Talo 43 Nestor ja Maria Glad

Maria oli omaa sukua Nikkanen, Jooseppi Nikkasen tytär.

Talo 44 Eino ja Saima Glad

Saima Emilia (1106) oli omaa sukua Nikkanen, Anni Nikkasen tytär ja Helena Nikkasen tyttärentytär (Taulu 1101). Hänkin siis useampaa kautta Sipin jälkipolvia.

Talo 50 Matti ja Aino Moisander


Matti Moisander (Taulu 2028) ja Aino (Aina) os Tolvanen (Taulu 2044) olivat kumpikin Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. He muuttivat tähän taloon 1930-luvun alussa. Ainon äiti oli Katri Lonki ja Aino siis Johannes Tolvasen sisko. Matti Moisander oli Rantakylän Moisandereita, Kristiina Kakki (Taulu 2078) hänen isoäitinsä. Hänen kauttaan päädymme Anna Kirjavaiseen Pihlaisista (Taulu 533)

Talo 51 Amalia Moisander ja pojat

Amalian vuonna 1926 kuollut mies Antti Moisander (Taulu 2079) oli myös Rantakylän Moisandereita, Matti Moisanderin setä, äitinsä Kristiina Kakki (Taulu 2078) ja isoäitinsä Anna Kirjavainen (Taulu 533).

Talo 52 Antti ja Loviisa Tolvanen

Antti Tolvasen (Taulu 2150) äiti oli Ristiina Murtonen Pihlaisista ja isoisänsä Jooseppi Murtonen (Taulu 562). Äidinisänäiti oli Anna Kirjavainen (Taulu 558)

Talo 54 Mylly ja saha

Myllymäen tila erotettiin Toivolan kantatilasta talosta 56 vuonna 1924. Esa Tolvanen (Taulu 2345) osti tilan vuonna 1937. Esa oli Paavo Tolvasen ja Anni Riikosen poika. Anni Riikosen äiti oli Maria Naulapää, äidinisä Yrjö Naulapää (Taulu 604) ja äidinisänäiti Maria Kirjavainen (Taulu 596) Pihlaisista.

Talo 55 Esa ja Hilda Tolvanen

Tässä talossa Esa (Taulu 2345) ja Hilda Tolvasen perhe asui vuoteen 1937 kunnes ostivat Myllymäen tilan.

Talo 56 Mikko ja Arvo Tolvanen

Toivolan tila oli Tolvasten suvun kantatila. Mikko Tolvanen (Taulu 2329) oli Esa Tolvasen veli ja Kirjavaisten sukua äidinisänäidin Maria Kirjavaisen (Taulu 596) kautta.

Talo 57 Antti Tolvasen perikunta

Tämä Tolvasten suvun kantatilasta erotettu Kuoppamäen tila oli tyhjillään talvisodan alkaessa. Antti Tolvanen (Taulu 2339) oli samaa Tolvasten veljessarjaa kuin edellä Mikko ja Esa Tolvanen.

Talo 58 Mikko ja Helmi Seppänen

Helmi Eliina os. Toikka (Taulu 3009) oli Ristiina Liftländerin (Taulu 1600) tytär ja Valpuri Veijalaisen (Taulu 1598) tyttärentytär. Sukuyhteys Kirjavaisiin on Kauksamon Mari Kirjavaisen kautta (Taulu 31)

Talo 61 Matti ja Hilda Tolvanen

Matti Tolvanen (Taulu 1662) oli Sipi Kirjavaisen sukua sekä isänsä Mikko Tolvasen (Taulu 2135) että äitinsä Beata Toikan (Taulu 1659) kautta. Matin Isänäiti oli Piatta Murtonen Pihlaisista ja hänen äitinsä Anna Kirjavainen (Taulu 555) Matin äidinäiti oli Helena Toivonen (Taulu 318) Hän polveutuu Pimiän suvun kautta kauksamolaiseen Anna Kirjavaiseen (Taulu 32).

Talo 63 Katri Korjula


Juho Korjulan leski Katri oli omaa sukuaan Kakki. Juhon Matilda-sisar oli naimisissa Juho Kakin kanssa (Taulu 1233) ja tämä perhe asui samalla tilalla. Juho Kakin äiti oli Saara Jantunen ja äidinisä Juho Jantunen (Taulu 140). Jantuset olivat Rantakylästä ja sukuyhteys Kirjavaisiin oli pihlaislaisen Susanna Kirjavaisen (Taulu 14) kautta.

Talo 66 Emil ja Helmi Rämö

Eemeli Rämö (Taulu 1224) oli Juhon poika ja Tuomas Rämön pojanpoika. Suku eli Rantakylässä ja tilan nimi oli Rämölä. Sukuyhteys Pihlaisiin ja Kirjavaisiin on heilläkin Susanna Kirjavaisen kautta. (Taulu 14)

Talo 67 Antti Liskin perikunta


Liskilän tilan isäntä Antti Liski (Taulu 2072) ja emäntä Hilja Maria os Toivonen (Taulu 1660) kuolivat juuri ennen talvisodan alkua, ensin emäntä ja sitten isäntä. Kummatkin olivat Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Antti Liskin äiti oli Helena Kakki Rantakylästä ja äidinäiti Anna Kirjavainen (Taulu 533) Pihlaisista. Hilja Toivosen vanhemmat olivat Mikko Tolvanen ja Beata Toikka, molemmat Sipin jälkipolvea. Hilja Toivosen sukutaustassa on siis Pimiän suvun kautta Kaisa Kirjavainen Kauksamosta (Taulu 36)

Talo 69 Saima ja Antti Hyttinen

Saima Hyttinen oli omaa sukuaan Kakki (Taulu 1215) ja Eeva Rämön pojantytär. Sukuyhteys Sipi Kirjavaiseen Saimallakin on Susanna Kirjavaisen kautta (Taulu 14)



7.2.2014

Kaksi kuvausta savupirteistä


Nykyisin kerrostalossa lämmönsäätelyksi riittää patteriventtiilin pyörittäminen. Pientalossa asuva voi valita erilaisista  lämmitysvaihtoehdoista ja halutessaan omaksua aktiivisen roolin talon lämmön tuottamisessa, mutta kummankin on nykyaikana vaikea eläytyä siihen, miten savutupa pidettiin asumiskelpoisena. Savutupien aika ei kuitenkaan ole kaukana. Ne olivat Karjalankannaksella yleisin asumismuoto vielä 1800-luvulla.

Samuli Paulaharju vertasi savupirttiä savusaunaan
Samuli Paulaharjun matkakertomus 1910-luvulla Karjalan savupirtteihin alkaa tämän asumismuodon vertaamisella savusaunaan. Savusaunan lämmitys taitaa olla tapahtuma, jossa nykysuomalainen voi saada jonkinlaisen mielikuvan sisäänlämpiävän asumuksen eli savupirtin ominaisuuksista.

Niin sanottu sisäänlämpiäminen on kummassakin yhteinen ominaisuus. Saunassa ladotaan kiukaan tulipesän täyteen pitkiä halkoja, sytytetään tuli, avataan ikkunan ja katon rajassa oleva räppänä. Sisälle ei ole enää asiaa, ennen kuin pesällinen on palanut. Kun hiillos on möyhitty voidaan sulkea räppänän ja muut luukut. Tuon jälkeen odotellaan pitkän rupeaman ennen kuin sauna on siintynyt kylpykuntoon. Löyly on erilainen ja pehmeämpi kuin muissa saunoissa. Savusaunan tuhti katkeranmakea aromi jysähtää sieraimiin ja hivelee kitalakea.

Saunanlauteet eivät kuitenkaan savupirtistä käsitystä anna, vaikka saunanakin savupirttiä käytettiin. Oleellinen ero on, että savutupa oli asuinkäytössä myös lämmitettäessä. Samuli Paulaharjun kuvaus lienee hyvin yleistettävissä 1800-luvun Karjalankannakselle.
Suurimpien savutupien seinät olivat pituudeltaan yli yhdeksän metriä ja laen korkeus lattiasta oli joskus nelisen metriä, ylikin. Juhallisen komea on tämmöinen suurpirtti, ja miellyttävä, savulta tuoksahtava korpilämmin sieltä sisään astujaa ystävällisesti hivellen toivottaa tervetulleeksi. Mustana kiiluu karstainen kaartolaki, nokisena paistaa seinäin yläosa, mutta alapuoli savurajaa myöten on hiekkapesulla hangattu puhtaaksi. Nurkassa on tavattoman jyhkeä savukiuas, jonka alaosa on hirsistä salvettu, kuve laudoilla lujitettu, kolkassa paksu patvinen patsas, sivulla leveä kiukaanpenkki, kolpitsa, jota käytetään makuulavana, taikka kiuaskaappi, kosino, myös haluttu loikomasija. Leveät penkit ympäri seiniä ja perällä pitkä pirtin pöytä raheineen ja lean alla sen seitsemät orret. Oven yllä on vahvat halko- ja jalsorret, peräpuolessa paksu peräorsi: kiukaan patsaasta seiniin on patsasorret, karsinan puolella päreorret. On vielä pienempiä orsia ja vartaita, vaateorret ja kinnasorret, tupakkaorret, vieläpä heinä- ja joskus viljaorretkin. kaikki talossa tarpeelliset. Ja kaiken yllä kaartuu korkea kumulaki vankkojen pyöreitten kurkiasten kannattamana.
Kun kiukaan tavaton tulipätsi kirkkaana leiskuu ja suun täysin puhaltaa savua on koko pirtinlaki paksun harmaan sauhun peitossa. Kuin läpinäkymätön pilvi häilyy haiku päiden yläpuolella, mutta alempana on aivan savuton ilma. Sitä myöten kuin haiku pursuaa pirttiin se etsii tiensä ulos laessa olevan reppänän sekä suoraan ylös kohoavan lakeistorven kautta. Paksuna puskeutuu savu torveen ja siitä tupruilee taivaalle. Jos torvi ei toisilla ilmoilla oikein halua vetää longahutetaan pirtin ovea, jolloin ulkoa työntyvä viileämpi ilma antaa vedolle vauhtia. Mutta kun pirtti on lämmennyt ja haiku haihtunut pönkitetään lakeisluukku kiinni.
Ahti Rytkönen Savupirttien kansaa 1931

Vahvaa kerrontaa on myös Ahti Rytkösen vuonna 1931 ilmestyneessä kirjassa ‘Savupirttien kansaa’. Rytkönen todistaa, että "korkeissa hyvin tehdyissä tuvissa lattian levveinen ja lehen kevveinen" savu leijaili niin korkealla, että ihmiset voivat kävellä suorina ilman, että "silmiä rupeaa kirpeloimaan, härpelöimään".

Rytkönen kuvaa pirtin lämmitystä
Ennen aikaan olivat halot, joilla savupirtin uuni lämmitettiin, kyynärän pituisia. Nykyjään sinne työnnetään metrisiä puita. Sytytyään tuli kulkee tulikerran alitse uunin peruksille, kääntyy sieltä ryöriin ja tulee lopuksi ulos uunin rinnassa olevasta hornista eli hormista. Jos se rupeaa siitä liiallisesti pulppuamaan pienennetään reikää hornikivellä. Milloin taas pesän suu liian pitkällä kielellä rupeaa otsaansa nuolemaan saattavat uunilla olevat halot syttyä palamaan. Sen vaaran torjumiseksi nostetaan liedestä poroa uunin kielelle ja orsilta otetaan leveä päre, jolla lämpytetään niin, että tuhka lentää ilmaan ja sokaisee tulen. Lieskaaminen tukehdutetaan myös siten, että sytytetään lieteen vastavalkeaksi päreistä tehty ristikko.
Savun käyttäytymisestä:
Tulen syttyessä tuprahtaa uunista sakein ökä. Kun puut räiskyvät yhtenä tulimerenä käy savun tulo pienemmäksi. Ensimmäinen savu asettuu harjasorren kohdalle, sieltä se leviää joka suunnalle. Sen liikunta muistuttaa jyrkkärantaiseessa salmessa harvakseen kumpailevaa lainetta. Kun aaltoileva savujuormu kohtaa seinän, kääntyy se pehmeästi takaisin ja lähtee häilymään päin vastakkaista seinää Ilmanhenki, mikä tavoittaa sen matkanvarrella, kiertää sen mielellään visapuun kiehkeä muistuttavaksi syhermäksi. Uunin alkaessa hiilestyä savu ohenee hienoiksi hönkäleiksi; horni tukitaan, ovi suletaan ja lakeista työnnetään kangella pienemmäksi. Hetken perästä tupa on raitis; savupirtissä vallitsee jälleen hyvänmakuinen murea lämmin, minkä suloisuudesta uloslämpiävien huoneiden asukkailla ei ole aavistusta.

Sekä Rytkönen että Paulaharju antavat myös toisenlaisen, tylymmän kuvan savupirtistä. Rytkönen kertoo vähemmän vauraan talon tuvanlämmityksestä näin:
Köyhissä maahan kaatuvissa mökin tönöissä savu pakkautuu lattian rakoihin asti. Sisällä olijat herkeävät umpikorviin; panevat vaatetta korvilleen ja painautuvat pitkälleen lattialle. Pikkulapset tirkua hökivät, vesi juoksee niiden silmistä. Vaikka lakeistorven alapäässä oleva luukku, lakeinen, on selkosen selällään, ei se jaksa kyllin nopeasti savua niellä. Oven täytyy olla auki. Talvisaikaan kutsumaton vieras pakkanen livahtaa silloin sisään ja etsii kehenkä saisi satuttaa kuumeen ja rintapistoksen. Lakeistorvi vetää hurottaa niin ahneesti, että akat saavat neuloa kivekset hameihinsa, jottei heiltä nouse helmat korviin, kun he kulkevat lakeisen alitse.
Samuli Paulaharjun kuvaus elämisen ehdoista kaskimailla on vielä synkempi:
Mökki on pyöreistä puista vain kömpelösti kyhätty, kelleskattoinen, epätasanurkkainen pöksä. Karkea maakivinen kiuas oviloukossa työntää haikujansa sisään, leveä makuulava on kiukaan ja peräseinän välissä ja makuulavan alla paljas 'perämaa', katossa reppänä ja seinässä pikkuruinen nokinen ikkuna. Eläjinä on pirtissä työn uuvuttama raataja-pari sekä joukko kuihtuneita lapsia. Köyhältä ja kovin vähän turvaa antavalta näyttää pirtti, ankaralta musta metsä, kovalta kantoinen kivikkoaho, milteipä toivottomalta raatajien taistelu armotonta korpea vastaan. Tokko ikimaailmassa tämä kuihtunut ihmisvoima jaksaa repiä valoisampaa aukkoa tähän hiidenkorpeen? Suostuuko tuo kivikko ja kannokko milloinkaan tuottamaan teräisää viljaa, joka antaisi voimaa raatajalle niin että hän jaksaisi kohota parempiin pirtteihin?
Näiden kahden kuvauksen kaltaisessa elämässä tai niiden välimaastossa siis liikutaan kun hahmotellaan asumisen muotoja kaskiviljelyn aikaan. Kaskiviljelyyn kuului siirtyminen paikasta toiseen. Olivatko tuolloin asumukset useinkaan kovin kummoisia? Elämisen ehdot olivat karut, oltiin vuodentulon armoilla. Rahvaan elämää rasittivat ja tekivät epävarmoiksi monet asiat. Talonpoika oli puristettu veroilla usein ahtaalle, rajaseudun asukkailla olivat lisäksi rajankirot vaivanaan. Tähän kun vielä lisää karjalaisen kaskitalouden suurperheet, veljekset perheineen samassa tuvassa, loiset ja muu kaskitalouden työväki, usein kotieläimiäkin ja luteita... Mutta mene tiedä, asuminen savupirtissä on voinut olla hyvinkin leppoista, ainakin ajoittain.

Hyönteispopulaatiosta savupirteissä Rytkönen kirjoittaa mielenkiintoisesti. Savupirttejä käytettiin moneen ja tuvan orsilla saatettiin kuivata myös heinät. Eikä vain orsilla, vaan tuvan lattiakin peittyi heinäntekoaikaan. Niin kauan kuin heinäntekoa kesti ei tupa saanut olla heinättömänä. Tästä oli seurauksena heinäsirkkojen siirtyminen tuvan asujaimistoksi.
Siellä ne saivat suurusta syödäkseen, joutuivat asumaan pimeihin, mutta kuitenkin lämpimiin kivenkoloihin ja seinänsaumoihin. Seurauksena siitä kaikesta oli, että ne unohtivat sirinänsä ja omaksuivat sen tilalle uuden laulutahdin ja sävelen.

Kun tupasirkkojen ilonpito nousi ylimmilleen kerrotaan niiden laulaneen niin hartaasti, etteivät pirtin asukkaat saaneet nukkumarauhaa. Lihavat sirkan rotsikat milloin paksahtelivat makuumiesten kasvoihin, milloin taas niitä syötäessä ropsahteli piimävelliin tai rokkaan.

Paljon useammin kuin sirkka sotkeutui ruokaan russakka, nopealiikkeinen ja pitkäviiksinen savupirtin kiertelijä. Pöydänjalkojen ympäri käärittiin karvaiset jäniksennahkasuikaleet estämään russakoiden pöydälle pääsyä, mutta astioiden mukana ne kuitenkin pääsivät siihen ja joutuivat siitä helposti rusinain tavoin taikinaan. Kaikista ilkeimmän näköinen tämä elävä oli maidossa, kahvissa sitä ei aina huomannut.

Nykyaikana russakka elelee savupirtissä samaan tapaan kuin ennenkin. Ellei se häärää ruokien ja juomien kimpussa on se kiusaamassa kätkyessä nukkuvaa lasta.  Torakasta, joka oli kuin iso musta russakka, kerrotaan kansan suussa, että se oli yleinen Ruotsin aikana. Kun Suomi liittyi Venäjään sai 'Ruotin torakka' väistyä 'ryssän russakan' tieltä. Nykyjään torakkaa ei näe savupirteissä eikä uloslämpiävissä huoneissa.
 Kaukana on tuo elämänmuoto nykyajasta. Eikä sitä taida kukaan kaipailla. Tosin joskus kannattaa käydä istumassa savusaunan lauteilla, vaikka se ei savupirtti olekaan. Russakoita ei ole, mutta murea lämpö odottaa.
Savusaunan valmistuminen kylpykuntoon vie aikaa ja sitä lämmittäessä voi ajatella vaikka entisajan asumismuotoja