http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

19.11.2014

Pohjolan leijona



Mirkka Lappalainen kirjoittaa kirjassaan Pohjolan leijona elävästi ja mielenkiintoisesti Ruotsin historiasta selvittäen tapahtumien merkitystä itäisten maakuntien eli Suomen kannalta. Lappalaisen käyttämä kieltä ei voi sanoa kuivaksi historiankuvaukseksi:

“Pohjolan nuoren leijonan valtakunta oli laaja. Se oli valon ja pimeyden maa, harvaanasuttu erämaa, jonka repaleisia kalliorantoja yhdisti meri. Valtakunnan itäisessä osassa levisivät suot ja metsät, joiden keskeltä pilkistivät pienet kylät ja pellot. Salakasket piiloutuivat korpien kätköihin. Hallitsijan valta ulottui vain synkkiin linnoihin ja rannikon pieniin kaupunkeihin. Teitä oli vähän, eivätkä ne juuri olleet ratsupolkuja kummenpia. Syksyisin ja talvisin maata peitti pimeys, jota kuu, tähdet ja revontulet valaisivat.”

Teos on voittanut tämän vuoden Tieto-Finlandian. Palkinnon perusteluissa todettiin, että “Pohjolan leijona on tietokirja, joka imaisee mukaansa ja auttaa ymmärtämään, mistä olemme tulleet ja keitä olemme.”
Mirkka Lappalainen toteaa kirjan ajankohdan olleen erityisen merkityksellinen Suomelle:

"Suomen historian yksi tärkeimmistä murroskausista oli 1620-luvun taite. Silloin valtakunnan itäinen puolisko jätti taakseen ajan, jolloin pimeää maata hallitsi virkamiesten mielivalta ja aatelisten ja ratsusotureiden väkivalta. Linnoitusten ja miekkamiesten Suomesta tehtiin muutamassa vuodessa elimellinen osa Ruotsin nousevan suurvallan ylhäältä ohjattua valtiojärjestelmää. Suomi pyydystettiin keskusvallan alaisuuteen verkolla, joka oli nerokkaasti suunniteltu ja kattoi niin hallinnon, talouselämän, kirkolliset asiat ja oikeudenhoidon. 1620-luvun puoliväliin mennessä vanhat rakenteet oli purettu ja vanhan maailman toimintatavat jätetty taakse. Muutos oli nopea ja peruuttamaton."

Tämä on mielenkiintoista. Vaikka kirja ei kovin läheltä Karjalan kunnaita tarkastele, valaisee tämä yleinenkin kuvaus Kivennavan Kirjavaisten sukuhistoriaa. Suvun kantaisäksi nimetty Sipi Kirjavainen (1570-1637) oli ratsumies Uudenkirkon Kuuterselästä. Kuuterselässä olevan ratsutilan lisäksi hän hankki hallintaansa myös tilan Kivennnavan Karvalasta. 1620-luvun alussa Sipi Kirjavainen oli yli neljänkymmenen. Ratsupalvelu oli jo takana, aika jolloin Lappalaisen mukaan “pimeää maata hallitsi ratsusotureiden väkivalta”.

Sipi Kirjavaisen poika Matti Kirjavainen (1590-1656) oli Kivennavan Karvalassa käräjätaloa pitävä nimismies. Hänen nimismiesurallaan Ruotsi oli jo “nousevan suurvallan ylhäältä ohjattu valtiojärjestelmä. Matti Kirjavainen osallistui Tukholman valtiopäiville vuonna 1647. Ruotsin itäisistä maakunnista talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajia oli kaiken kaikkiaan neljätoista.

Vaikuttaa siltä kuin isä ja poika olisivat kummatkin olleet aikansa menestyjiä. Seuraavassa sukupolvessa nimismiesisän nimismiespojalle näytti käyvän vähän huonommin. Tosin ilmeisesti Kivennavan Kirjavaisten suku jatkui vain Heikki Matinpojan vastoinkäymisen eli nimismiehen aseman menettämisen ansiosta.

Mirkka Lappalainen ei kirjoita Karjalan historiasta juurikaan. Teksti viivähtää jonkin aikaa Viipurin linnassa ja sen tapahtumissa, mutta ei kulkeudu maaseudulle. Yleistä Suomen olojen kuvausta elävällä kielellä kirjassa kyllä on.

"Maatalous tuotti heikosti. Ruotsissa ei Kustaa II Adolfin aikana eikä myöhemminkään 1600-luvulla ollut minkäälaista maatalouspolitiikkaa, peltojen tuottavuutta ei pyritty lisäämään eikä hallan ja tulvien tuhoja vähentämään. Kaikki uudistukset keskittyivät verotuksen ja verohallinnon tehostamiseen. Tukholmassa tiedettiin hyvin vähän siitä, millä talonpojat elivät ja miten he elantonsa hankkivat. Ajatus siitä, että maataloutta olisi ylipäätään voitu kehittää oli vielä 1600-luvun alussa vieras. Sato riippui säistä, ja ne olivat Jumalan käsissä. Syntiä kaihtamaton, nuhteeton kansa sai hyvän sadon, josta toimeliaat ja kuuliaiset virkamiehet keräsivät veron ja toimittivat verovarat eteenpäin kruunun tarpeisiin. Todellisuus oli toki kovin toisenlainen ja yleensä hyvin ankea.
Vähäväkisyyden ja köyhyyden lisäksi ongelmana oli se, että verot kerättiin suurimmaksi osaksi luonnontuotteina. Kruunu olisi tarvinnut rahaa, jolla maksaa velkoja ja palkkasoturien palkkkoja. Veroparseleiden keruu, jakelu ja säilytys olivat ikuinen ongelma ja johtivat väistämättä hävikkiin. Valtiontalouden ja ennen muuta sotatalouden pyörittäminen vilja- ja kalatynnyreiden, voin ja lihojen voimalla oli vaivalloista ja hidasta."

Ei kirja turhaan Tieto-Finlandiaa ole saanut, hyvin harva historianteos imaisee näin mukaansa. Sama koskee myös Lappalaisen edellistä Suurista kuolonvuosista kertovaa teosta Jumalan vihan ruoska. Kannattaa lukea kummatkin.