Tarton rauha

Suuren enemmistön mielestä on todennäköisesti näinä päivinä viisainta olla haikailematta Tarton rauhan rajoista. Ukrainan sotatapahtumia seuratessa tuntuu pikemminkin hyvältä, että suurkaupunki Pietari ei sijaitse enää aivan Suomen rajan tuntumassa. Kaikki eivät kuitenkaan ole tätä mieltä. Kovien kansien sisälle painettu kokoelma mielipidekirjoituksia, jotka perustelevat päinvastaista, on juuri tullut painosta. On tosin ilmestynyt tavoitteensa kannalta vähemmän otolliseen aikaan.

Punaisena lankana ja perusteluna kirjassa on, että on tapahtunut suuri historiallinen vääryys. Että Tarton rauha on laillisesti neuvoteltu sopimus, jota olisi edelleen kunnioitettava.

Karjala takaisin

Tarton rauha ry yhdistyksen kirjan "Itsenäisen Suomen rajat", alaotsikkona "Tarton rauha 1920 ja kokonaisen Suomen puolesta".

Verkkosivullaan yhdistys ei anna mitään yhteystietoja. Kirjan on omakustanteena toimittanut Valto Peiponen. Kirjoittajia on 14. Kirja koostuu heidän eri lehdissä julkaistuista mielipidekirjoituksista ja artikkeleista. Lisäksi kirjaan on koottu julkaisevan yhdistyksen toimintaan liittyviä puheita ja asiakirjoja. Kirjassa esitellään myös Tarton rauhansopimus ja sen syntyvaiheet.

Esipuheessa todetaan:
"Tämän teoksen tavoitteena on omalta osaltaan valaista Tarton rauhan voimaanpalauttamisen merkitystä ja myönteisiä vaikutuksia molempien maiden, Suomen ja Venäjän, sekä näiden kansojen välisen aidon luottamuksen, yhteistyön ja rauhanomaisen rinnakkainelon onnistumisen kannalta. Teoksen artikkelit on koottu usean vuoden ajalta eri asiantuntijoiden kirjoituksista, esitelmistä sekä aihepiiristä käydyistä keskusteluista ja haastatteluista eri tilaisuuksien yhteydessä. Ne ovat syntyneet yksinkertaisesta ja selväpiirteisestä asiasta ja tapahtumaketjusta kummunneen kompleksisen poliittisen asenne- ja mielipidesuman selvittämisen toivossa."

Rauhan utopia

Toisen näkökulman Tarton rauhaan voi lukea kenraali Gustav Hägglundilta. Pampfletissaan Rauhan utopia kenraali tekee arviota nykyisestä maailmanpolitiikasta sotilaan kokemuksellaan ja vahvalla historiantuntemuksellaan.

Hägglundilla on selkeä kuva Tarton rauhan merkityksestä. Hän kertoo, että Pietarin kaupungin perustamisesta lähtien Venäjä on aina pyrkinyt saamaan sille riittävän suojavyöhykkeen.

"Pietari Suuri valtasi Suomen ja lähetti kasakat Pohjanmaalle luomaan sadan kilometrin syvyisen asumattoman suojavyöhykkeen tappamalla kaikki siellä asuvat suomalaiset. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Venäjä kuitenkin tyytyi kapeampaan pääpiirtein nykyisen valtakunnanrajan itäpuoliseen suojavyöhykkeeseen. Tämä Pietari Suuren raja on sen jälkeen ollut vähin, mitä venäläiset ovat hyväksyneet Suomen suunnalla. Yli 300 vuoden aikana suojavyöhyke on ollut vain 21 vuotta Venäjän kontrollin ulkopuolella, nimittäin sen heikkouden aikana vuosina 1918-1939."

Tuossa lienee ydinkohta Venäjän intresseistä Suomen suuntaan 1700-luvulla. Venäjä tyytyi Karjalankannakseen, koska tämä oli sen tavoite. Isoviha alkoi Karjalankannaksen hävittämisellä ja autioittamisella, mutta kun Ruotsin joukot juoksivat edellä, niin venäläiset tulivat perässä Pohjanmaalle asti. Siellä jatkettiin sitä, mitä Karjalassa oli aloitettu. Kannattaa toki muistaa, että samanlaista hävityssotaa kävi silloin myös Ruotsi sen minkä pystyi. Puolalaiset ovat vieläkin katkeria Ruotsille hakkapeliittojen hirmutöistä.

"Kun koko Suomi oli Pietarin etumaastona ei erillistä suojavyöhykettä tarvittu. Vanha Suomi, vuosina 1721 ja 1743 Venäjään liitetty suomalaisten asuttama alue, palautettiin suuriruhtinaskunnan yhteyteen"

1800-luvulla koko Suomi oli suojavyöhyke. Sekin kuulostaan järkeenkäyvältä. Samoin kuin se, että tätä suojavyöhykettä oli tarpeen ryhtyä mahdollisuuksien mukaan venäläistämään. Mikä kuitenkaan ei taltuttanut nousevaa kansallisvaltioajatusta, vaan oli bensan heittämistä liekkeihin. Suomen venäläistämistoiveet kariutuivat vallankumouksen pyörteisiin ja Suomen itsenäisyys toteutui sisällissodan varjossa.

"Sotatoimet loppuivat vuonna 1920 Tarton rauhaan, jonka rajanveto noudatti suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välistä rajalinjaa. Venäjä luopui Pietarin suojavyöhykkeestä, mutta vain väliaikaisesti. Suomen itsenäisyys oli ikään kuin ehdollista, Venäjän heikkoudesta riippuvaista. Heti tilaisuuden tullen vuonna 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen."

Historiaa pähkinänkuoressa. Toki nämä lainaukset ovat irti muusta tekstistä, muutakin Hägglund kertoo Suomen ja Venäjän historiasta, mutta Tarton rauhan paikka on kenraalin mielestä tämä. Nykyisestä Kannaksesta hän toteaa sinne asutetun evakkoon lähteneiden suomalaisten tilalle "luotettavampia ukrainalaisia ja venäläisiä siirtolaisia. Heidän jälkeläiset asuttavat nyt rapistumaan päästettyjä Karjalan kunnaita, muuta kotiseutua he eivät tunne. Heistä se vasta meille riesa tulisi, jos luovutettu alue joskus palautuisi Suomelle."

Historia kulkee kulkuaan

Kirjavaisten suvun historiassa Tarton rauha oli suuri käänne. Kuten kaikilla evakkosuvuilla.

Mutta Kivennapa oli rajapitäjänä liukumassa Pietarin kuvernementtiin, siis osaksi Inkerinmaata monet kerrat.

 1500 ja 1600-luvuilla hävitykset ja sota oli läsnä lähes jatkuvasti Ruotsin rakentaessa suurvaltaansa ja työntyessä Karjalaan. 1700-luvun alkupuolelta lähtien Kivennavan pitäjä, suvun asuinsijat kuuluivat Venäjään. Nyt alkoi pitkä rauhan aika. Karjalankannas oli Ruotsilta valloitettua voittomaata, jota hallinnointiin Ruotsinvallan aikaisella lainsäädännöllä. Käytännössä siis naapuristaan Inkerinmaasta ja siellä sijaitsevasta Pietarista eriytetty alue, joka kuitenkin oli kiinteässä vuorovaikutuksessa Pietariin ja taloudellisesti siitä riippuvainen.

Venäjän vallattua sadan vuoden kuluttua Ruotsilta koko Suomen tämä ns. Vanhaksi Suomeksi kutsuttu alue liitettiin Tsaarin määräyksellä Suomen suuriruhtinaskuntaan. Karjalankannas palautui muun Suomen yhteyteen. Venäjän hovissa napistiin, että mehän valloitimme Suomen Ruotsilta, mutta nyt tämä Suomi on kaapannut osan Venäjää. Tsaarilla oli kuitenkin tähän ratkaisuun perustelunsa.

Suomen itsenäistyttyä käynnistettiin rajaneuvottelut Suomen ja Venäjän välillä ja aluekysymykset olivat neuvotteluiden vaikein osa. Suomi toivoi suomensukuisten lähikansojen asuttamien alueiden liittämistä Suomeen. Venäläisten kanta rajakysymykseen neuvotteluiden alkaessa oli, että paras ratkaisu olisi säilyttää ne rajat, jotka Suomen Suuriruhtinaskunnalle oli määritelty. Pienin poikkeuksin tosin. Poikkeuksiin kuului Kannaksen rajalinjan oikaisu loitommalle Pietarista. Lopputulemana neuvotteluista Tarton rauhan itäraja noudatti Suomen Suuriruhtinaskunnan ja Venäjän välistä rajaa vuodelta 1812 aina 68 leveyspiirille lisättynä Petsamon alueella.

Rauhanneuvotteluissa kiisteltiin sukumme asuinseuduista. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun nämä olivat rajankäynnin kohteina. Kannaksen rajapitäjiä Pietarin kaupungin liepeillä oli moneen otteeseen ennen Suomen itsenäistymistä yritetty siirtää Pietarin kuvernementtiin, siis Venäjälle. Ne säilyivät osana Suomen Suuriruhtinaskuntaa osin kuin sattuman kaupalla.

Venäjän vallan aikana rajapitäjät olivat täynnään pientiloja, joissa elanto ei tullut maasta vaan kaupankäynnistä Pietariin. Pietarissa käytiin ansiotyössä ja sinne meni kaupaksi kaikki. Vasta Suomen itsenäistyminen sulki rajan. Entinen tulliraja muuttui kahden maailman väliseksi rajaksi.

Elinehdot rajapitäjissä saivat uuden suunnan kun Suomi ryhtyi nostamaan Kannaksen maanviljelyä jaloilleen. Tuo kehitys katkesi sitten Talvisotaan, Jatkosotaan.. ja sen jälkeen Tarton rauha oli jo osa historiaa. Se maailma ei enää palaa.

Sukuseuran vaakuna

Kivennavan Kirjavaisten sukuseuravaakunan ensimmäisiä luonnoksia

Yleinen käsitys sukuvaakunoista on, että ne ovat kuuluneet ainoastaan aatelistolle. Käsitys on väärä, koska ns. porvarilliset vaakunat syntyivtä samanaikaisesti aatelisvaakunoiden rinnalla, kuten myös kaupunkien, kiltojen, luostareiden ja piispojenkin vaakunat.
Keskiajalla oltiin hyvin tietoisia oikeudesta kantaa henkilökohtaista tai sukuvaakunaa. Alkuaan sukuvaakunat olivat henkilövaakunoita, jotka periytyivät suvussa.
Sukuseuravaakunaa ei pidä sotkea periytyvään sukuvaakunaan vaan se on kuin minkä tahansa seuran tai yhdistyksen vaakuna. Sukuseuroilla on usein nykyisin mietittynä oma vaakuna. Aihe etsitään suvun menneisyydestä ja seuravaakuna yhdistää suvun jäseniä.

Vaakuna suunnitellaan

Melko pian sukuseuran perustamisen jälkeen ryhdyttiin  puhumaan sukuvaakunan tarpeellisuudesta. 

Sukua kuvaavaksi aiheeksi nousi hevonen.

Heraldiikassa hevonen on vapauden, vahvuuden, kestävyyden ja nopeuden tunnus. Kirjavaisen sukuseuran vaakunassa hevosella viitattiin melkeinpä ainoaan tietoon, mikä sukuseuran alkuaikoina kantaisäksi nimetystä Sipi (Sigfrid) Kirjavaisesta tiedettiin.  Sipi oli ratsastaja.

Mistä ratsastaja saapui?

Ensimmäinen sukuvaakunaselvitys

Perusteellisesti pohdittu ja pitkään pöydällä pyöritelty vaakunaluonnos lähetettiin vuonna 2003 ensimmäisen kerran Suomen Heraldiseen seuraan arvioitavaksi. Tuohon ensimmäiseen yhteydenottoon oli vaakunaselityksen perusteluihin kirjattu: "Oletetaan ja asiaa tutkitaan: Ratsumies Sipi on Ruotsin kuninkaan käskystä tullut Karjalankannakselle, Kivennavalle Paraisilta Kuusiston linnan naapurista Kirjalan salmen yli hevosensa uittaen 1500-luvulla"

Sipistä oli tullut sukuseurassa myyttinen hahmo. Sipin pojasta Matti Kirjavaisesta tiedettiin paljonkin, mutta hänen isästään hyvin vähän. Ratsumies tämä Sipi oli, mutta muuta tietoa ei sukuseuralla ollut.

Heraldiseen seuraan lähtenyt kirjaus on seurausta juuri tuolloin keskusteluun nousseesta lähdeviittauksesta. Hataralta pohjalla tehty oletus.

Edelleenkin me liikumme melko pimeässä sukuseurassa kantaisäksi nousseen Sipin suhteen. Tiedämme hänen varsin todennäköisesti asuneen Uudellakirkon Kuuterselässä elämänsä loppuun asti. Uudellakirkolla asuneet Kirjavaiset olivat jo tiedossa sukuseuralla, mutta se ei estänyt valitsemasta vaakunaselitykseen oletusvaihtoehdoista kaikkein kiehtovinta. Sipi oli ratsastanut Kivennavalle Flemingin rakennuttaman Suomen vanhimman kartanon mailta. Onhan siellä Paraisilla toki myös Kirjalan kylä.

Historialliset lähteet ovat vaikeaselkoisia, usein harhaanjohtavia, helposti väärin tulkittavissa ja oletuksilla on helppoa täyttää lähteiden jättämiä aukkoja. Mitähän tietoja me suvun menneisyydestä tänään ymmärrämme väärin? Nyt tiedetään Sipin asuneen Uudenkirkon Kuuterselässä ja hänen poikansa Matti asettui Kivennavalle.

Kuuterselän Kirjavaiset

Vuoden 1602 lähteen mukaan Kuuterselän vapaita talonpoikia oli Heikki ja Sipi Kirjavainen ja heidät mainitaan vuoteen 1632 asti, jonka jälkeen Heikki Kirjavaisen tilalla asuu Paavo Kirjavainen.
Sipin vaimo Seikka mainitaan vuoden 1638 lähteessä. Tuolloin tilalla asuvat vielä Sipin pojat Matti ja Heikki vaimoineen.
Kirjavaisia on Kuuterselällä useita. Vuonna 1647 Kuuterselällä asuu Tuomas Kirjavainen vaimonsa ja veljensä perheen kanssa. Toisessa talossa asuu Yrjö Kirjavainen vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Vuonna 1652 Heikki Kirjavainen ja vaimonsa Malin sekä Tuomas Kirjavaisen poika Juho ja vaimonsa Valpuri. Vuonna 1659 mainitaan myös Heikki Kirjavaisen Yrjö-poika vaimoineen. Juho Kirjavainen vaimoineen näkyy lähteissä Kuuterselässä viimeisen kerran vuonna 1667, Yrjö Kirjavainen vuonna 1679.
Kirjavainen nimi häipyy Kuuterselästä 1700-luvulle tultaessa. Mistä Heikki ja Sipi Kuuterselälle tulivat? Olivatko he veljeksiä? Ketkä olivat heidän vanhempansa? Ovatko he tulleet Uudenkirkon Kirjavalasta ja mitä sukua he olivat Kirjavalan Kirjavaisille?

Vaakunan rekisteröinti

Sukuseuran vaakuna sai lopullisen muotonsa vasta vuonna 2006. Heraldiseen seuraan tehdyssä anomuksessa vältettiin nyt spekuloimasta kantaisään alkuperää. Kuvaus Sipistä on toki edelleen painottunut tietoon ratsumiestaustasta.

"Kilven punainen väri valittu kuvaamaan suvun karjalaisuutta. Karjalan ja Kivennavan vaakunassa punainen kilpi.
Hevonen viittaa suvun kantaisään. 1600-luvun alussa elänyt Sipi Kirjavainen oli ammatiltaan 'ratsastaja', alueen talonpoikien taisteluvalmiudessa pitämä ratsusotilas. Hevosen hulmuava, liekehtivä harja kuvaa ajan levottomia oloja yhtämittaisten taistelujen ja ryöstöretkien aikakaudella.
Poikittainen aaltokoroinen palkki kuvaa Pihlaisten kylän halki juoksevaa Härkäjokea ja kypsänä aaltoilevaa viljavainiota."

Ensimmäiset mietteet Y-DNA testin tuloksista

Family Tree DNA otattaa geeninäytteen posken sisäpinnalta hieromalla.
Näyte suljetaan säilytysaineen sekaan putkiloon ja postitetaan laboratorioon Houstoniin.

Marraskuussa kävin kuuntelemassa  Marja Pirttivaaran luentoa DNA-sukututkimuksesta. Geenien antama tieto on sinänsä vakuuttava, mutta en oikopäätä lähtenyt perimääni testaamaan. Sain vaikutelman, että minua kiinnostaneisiin kysymyksiin ei löytyisi vastausta:

Voiko näillä testeillä osoittaa Muolaan Kirjavaisten, Kivennavan Kirjavaisten, Suistamon Kirjavaisten tai Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Kirjavaisten yhteydet? 

Asia ei kuitenkaan ole päästänyt pihdeistään. Pitkin talvea olen eri yhteyksissä ja kokoonpanoilla pohtinut mahdollisuutta siirtokarjalaisten sukujen geneettisen perimän selvittämisestä sukututkimuksen tarpeisiin. Jonkilainen Karjala DNA projekti on kypsymässä. Tiedotustilaisuus tästä kokosi toukokuun alussa Karjalatalolle Helsinkiin nelisenkymmentä asiasta kiinnostunutta sukuseurojen jäsentä.

Suomessa on nelisentuhatta ihmistä testannut geeniperimäänsä Family Tree DNA tutkimuslaitoksen kautta. Tuo tutkimuslaitos hallitsee markkinoita ja koska testin hyöty perustuu vertailuaineistoon, joten 90% markkinaosuus on hyvä suositus.

Hyvissä ajoin tuota Karjala-DNA hankkeen käynnistymistä olin tietenkin tilannut jo testin isälinjastani. Mutta testin tulokset tulivat vasta nyt parin kuukauden päästä testin lähettämisestä.

Näyte postiin  

Tilaamani isälinjatesti on Y-DNA67.  Ei kaikkein halvin, mutta vertailuaineistoltaan jo tarjolla olevista hyvä. Pari tuhatta suomalaista on tehnyt tämän tason testin ja kun siihen vielä liittää tarjolla olevan vertailuaineiston muista testitasoista vertailtavia on jo 4155 suomalaista testattua. Pieni määrä vielä sekin, joten ensimmäisten joukossa tässä ollaan.

Poskesta sipaistun sylkinäytteen postitin maaliskuun loppupuolella. Ensimmäiset tulokset ropsahtivat verkkosivulle tilausnumeron ja salasanan taakse toukokuun puolivälissä.  Ensin saapuivat lyhyimmän testatun geenipätkän eli 12 merkin tulokset.

Sähköposti-ilmoituksia tuli muutaman päivän välein tietojen täydentymisestä. Parin viikon sisällä tilaus oli täydellisesti tutkittavana tuohon 67 merkin eli markkerin tasoon asti.

Y-DNA67 tarkoittaa sitä, että tutkitaan 67 DNA-rihman kohtaa. Halvin tilattava isälinjan testi katselee siis 12 kohtaa vain isän puolelta periytyvästä Y-gromosomin DNA:sta. Kalleimpiakin löytyisi, mutta niiltä tasoilta on  kovin vähän vertailuaineistoksi sopivia testattuja. Saat ehkä tarkempaa tietoa, mutta  tuolla tasolla testattuja on harvassa. Joten on luultavaa, että ei kannata.

Minulle tämä Y-DNA67 taso näyttäisi antavan ihan tarpeeksi asioita pureksittavaksi. Nyt näyttäisi edellinen taso Y-DNA37 jo antaneen ilmeisesti merkittävimmät yhteystiedot kaukaisiin sukulaisiin.

Y-DNA67 antoi vain kolme osumaa, jotka kaikki olivat varsin kiinnostavia jo Y-DNA37 tasossa.

Osumat ovat siis henkilöitä, joiden geneettinen etäisyys on riittävän pieni, että ne ovat kirjattu tuloksina ja tuo vastaavuus ilmoitetaan. Jatkossahan näitä voi putkahtaa lisää kuin sieniä sateella kunhan kaukaiset tai miksi ei läheisemmätkin sukulaiset kiinnostuvat testailemaan omaa isäperimäänsä.

Ensimmäiset tulokset

Ensimmäinen testauksen taso Y-DNA12 tuotti osumia yli 300. Näistä seitsemässätoista oli täysi geneettinen vastaavuus ja muissa löytyy yksi eroavuus, siis mutaatio perimässä. Testattu pätkä on kuitenkin niin pieni, että kanssani samaa haploryhmää kaikista osumista on vain 88 ja täyden geneettisen vastaavuuden saaneista kymmenen. Testi on siis niin karkea, että piiloon jää niin paljon mutaatioita, että halporyhmäkin pääsee vaihtumaan. Haploryhmäni ja samalla sitten muidenkin Sipi Kirjavaisen jälkeläisten halporyhmä on muuten N-M232.

Perimässä tapahtuneiden mutaatioiden avulla on päästy muodostamaan käsitys kansojen ja ihmisryhmien liikkeistä. Kirjavaiset kuuluvat ryhmään N, joka Afrikasta Lähi-Itään siirryttyään koukkasi Kiinan kautta Siperiaan ja sieltä Suomeen. Noin 60% suomalaisista kuuluu tähän ryhmään.

N jakautuu alaryhmiin joista yksi on M232. Lähellä olevat isälinjalaiset kuuluvat tuohon ryhmään, joten osumista nämä ovat tärkeitä. Kun pohditaan sukulaisuutta, pitää pitää mielessä, että nyt tarkastellaan vain isälinjaa. Sukusuhteet voivat olla hyvinkin läheiset erilaisten isälinja-äitilinja-kombinaatioiden kautta, mutta ne eivät tule tässä näkyviin.

Kalevikin osui

Sukututkijamme Kalevi Hyytiä tuli minun osumiini 12 markkerin tasolla. Geneettinen ero on yksi mutaatio. Kalevi on myös isänpuolelta haploryhmää M232. Kalevi on siis myös tehnyt tämän Y-DNA37 testin tällä houstonilaisella tutkimuslaitoksella, jolla on 90% markkinaosuus geneettisessä sukututkimuksessa.

Kalevi Hyytiä on äitinsä puolelta Kirjavainen. Mutta jokin yhteys Hyytiöillä ja Kirjavaisilla on ollut kaukana menneisyydessä sellainen, että isälinjat yhdistyvät.  Tosin näillä tiedoilla tuo yhteys voi olla yli tuhannenkin vuoden takana, ehkä siellä kun ensimmäiset länsisuomalaiset muuttivat uudisasukkaina Karjalankannakselle.

Siirtokarjalaisten suvuissa on tehty varsin vähän geneettistä sukututkimusta. Ei Kirjavaisissa eikä kovin paljon muissakaan lähisuvuissa. Nimet Pyykkö ja Pohjalainen on näytteiden antajajat sijoittaneet Kivennavalle. Kumpikin sukunimiä, jotka esiintyvät varsin paljon Kirjavaisten sukukirjassa. Mutta näytteidenantajien esi-isikseen nimeämiä ei kirjasta löydy. Toinen esi-isä sijoittuu 1600-luvulle, toinen 1800-luvulle. Jokin isälinjayhteys meitä yhdistää jostain historian hämäristä.

12 markkerin täysosumat sijoittuvat pois luovutetusta Karjalasta Savonlinnaan, Leppävirralle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Ruotsin suomalaismetsiin. Pitääpä lähettää sähköpostia näille näytteidenantajille. Mitä tietoja heillä isänpuolen suvustaan on? Tiedot tosin päättyvät aina kirjallisten lähteiden loppuessa. Silloin jää vain arvailtavaksi missä ja milloin yhteinen esi-isämme on elänyt.

Y-DNA25

Toinen edellistä vähän pidempi pätkä tutkittua DNA-rihmastoa vähentää jo osumia merkittävästi. Luovutetussa Karjalassa ei ole mitään. Yhden mutaation takana on kaksi osumaa, toinen Korpilahdella ja toinen Nurmossa. Täysosumia ei ole. Kahden mutaation takana olevat osumat siroutuvat aika laajasti Suomeen, Ruotsin suomalaismetsiin ja jäämeren rannalle. Nämä kuitenkin varmistavat samaa viestiä mihin haploryhmäkin jo viittasi. Isälinja Kivennavan Kirjavaisilla on siirtynyt Kannakselle lännestä. Pohjois-Savossahan tämä haploryhmä on todella vahvasti edustettuna.

Y-DNA37

Tällä tasolla mutaatioiden määrä kasvaa eli lähiosumat katoavat. 3 geneettisen eron eli askeleen päässä on kaksi osumaa. Toinen osuma on edellisessä testissä ollut nurmolainen Molander 1700-luvulta. Toinen on Teuvalta 1800-luvulta. Ei sukunimeä, pelkkä patronyymi. Pohjanmaalla ei monellakaan ollut sukunimeä tuohon aikaan. Sukunimikäytäntöhän on vanhastaan itäsuomalainen.

Loput osumat ovat neljän askeleen päässä, täytyy perehtyä myöhemmin, jos niissä on mitään mielenkiintoista. Kovin läheisiä isäpolven edustajia ei siis ole testattu, ei ainakaan tässä geneettisen sukututkimuksen markkinajohtajana keikkuvassa tutkimuslaitoksessa. Alkaa näyttämään siltä, että vielä tarvitaan lisää vertailutestejä sekä Kirjavaisista että muista lähellä olevista karjalaissuvuista, jotta Sipi Kirjavaisen alkujuuret selviäsivät. Mutta Pohjanmaan yhteys tuntuu nyt kiinnostavalta. Ovatko nämä osumat samaa savolaisekspansiota joka toi Sipin esi-isät Karjalaan vai onko tapahtunut muuta siirtymää? Karjalankannaksen väestöä on tuhottu ja aluetta on asutettu uudelleen monta kertaa historian aikana.

Y-DNA67

Pari päivää sitten tulivat viimein viimeiset tulokset. Tai viimeiset tältä erää. Jatkossa ropsahtaa postilaatikkoon tieto aina kun joku riittävän läheisen geeniperimän omaava on näytteensä antanut. Mutta tätä odotellessa täytyy ottaa yhteyttä näihin henkilöihin. Vaivaiset kolme osumaa ja kaikki seitsemän askeleen päässä. Siis  sukulaisuus suorassa isälinjassa on meillä 20-30 sukupolven takana. Lähempänäkin voisi olla. Geneettinen etäisyys siis kasvaa, koska tutkittavaa perintöainesta on enemmän ja mutaatioitakin mahtuu siihen rihmanpätkään enemmän.

1700-luvulla elänyt nurmolainen Jaakko Iisakinpoika Molander on mukana tässäkin tasossa. Kaksi muutakin osumaa on  Pohjanmaalta.
Ilmeisesti yleensä tästä isälinjatestistä aukeaa paljon enemmän tietoa. Mutta kuten epäilin, tietoa ei heru, koska sukulaisia ei ole testattu. Lisäksi karjalaisilla suvuilla on menneiltä vuosisadoilta suhteellisen paljon geneettisiä pullonkauloja, joten isälinjaa ei ole niin viljalti kuin monilla muilla seuduilla.
Joten epäilyni osoittautuivat aiheellisiksi. Geenitesti isälinjasta ei tuottanut vastauksia Kirjavaisten yhteyksiin ja alkuperään. Ainakaan vielä.

12 markkerin tasolla Y-DNA tuottaa valtavan määrän osumia, mutta informaatio on kuitenkin perin epävarmaa. Vertailu toiseen näytteeseen saattaa vaikuttaa osuvan lähelle, mutta todennäköisesti piiloon jää tällä testitasolla niin paljon mutaatioita, että isälinjamme yhtymäkohta on jossain vuosituhannen takana ja kauempanakin. Jokainen näytteenantaja on ilmoittanut kaukaisimman tiedossaan olevan esi-isänsä asuinpaikan. Nämä tiedot vaihtelevat 1800-luvusta 1600-luvulle.

Mistä Kirjavaiset ovat kotoisin?

Alajärvellä ja Lappajärvellä on eräs Kirjavaisten suku. Pohjanmaalle sijoittuvat osumat saattavat olla tärkeitä. Onko Kivenavan ja Pohjanmaan Kirjavaisten yhteinen sukunimi pelkkää sattumaa? Sielläpäin jos joku sopiva henkilö viitsisi pyyhkäistä tikulla poskeaan ja pistää putkiloa postiin niin kerralla voisi ratketa monta kysymystä. Tai sitten ei.

Kirjavaisia on siellä täällä Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Luovutetussa Karjalassa oli Kivennavan lisäksi Kirjavaisia Pyörittäjän kylässä Suistamossa Laatokan rannalla. Onko näillä yhteys ja mikä se on? Paljon muitakin kysymyksiä on vielä vastausta vaille.

Perinteinen sukututkimus jättää nimisukujenkin yhteyksistä paljon arvailujen varaan. Lisäksi perinteinen sukututkimus on pelkästään vanhoihin asiakirjoihin nojautuvia oletuksia. Papit ovat aina tehneet virhemerkintöjä tai heille on ehkä kerrottu puutaheinää. Mutta ei se mitään.  Entisaikojen ihmiset ovat eläneet ja kaikki tieto heistä ja heidän yhteyksistään on mielenkiintoista.

Geneettinen sukututkimus tarjoaa meille tämän rinnalla mahdollisuuden nähdä kiistatonta faktaa enemmän mitä epävarmat kirjalliset lähteet koskaan tulevat näyttämään. Tämä faktatieto tosin täydentyy sen tahdissa, että näiden kysymysten kannalta oikeat henkilöt kiinnostuvat asiasta. Joten pyörittelen palapelin ensimmäisiä palasia ja ihmettelen vielä mihin tämäkin nyt kuuluu. Kun muutkin asiasta innostuvat saadaan hyvinkin näkymään kuva, jota perinteinen sukututkimus ei pystyisi koskaan tuottamaan.

Paluumuuttoa jatkosodassa

Sukukirjan tiedot eivät ole koskaan valmiit. Suvussa tapahtuu ja aina löytyy uusia tietolähteitä vanhoihin tapahtumiin. Sellaisiakin tietolähteitä, jotka periaatteessa olisivat olleet käytettävissä sukukirjan painoon mennessä, mutta kun eivät olleet. Esimerkki tällaisesta Kirjavaisia koskevasta täydentävästä tiedosta on vuonna 2008 ilmestynyt Martti Soikkelin kirja Vaitelias mies.

Kirjan alussa ollaan rovaniemeläisen eläkeläisen, työnjohtaja Matti Levosen hautajaisista. Saattoväen joukosta käydään laskemassa arkulle havuseppele, jonka nauhassa lukee: Matti Levosen muistoa kunnioittaen Heimopataljoona 3:n aseveljet.

Vainajan omaisista ei kukaan ollut kuullutkaan Heimopataljoonasta 3:sta, eivätkä he ymmärtäneet mistä on kysymys. Tämä  joukko-osasto koottiin venäläisistä sotavangeista. Sotavangeista, jotka olivat suomensukuista alkujuurta, pääosin inkeriläisiä.

Tiedettin, että Matti Levonen oli ollut rintamalla, mutta suomalaisessa joukko-osastossa. Ei hän koskaan sodasta puhunut, mutta syntyperäisenä suomalaisena hänellä ei pitänyt olla mitään tekemistä Heimopataljoonan kanssa.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että sodasta palannut mies ei puhu kokemuksistaan. Matti Levosella oli kuitenkin ollut tavallista painavammat syyt olla hiljaa.

Maria Kirjavaisen kohtalo

Miten Matti Levonen liittyy Kirjavaisten sukukirjaan? Et löydä häntä sukukirjan henkilöluettelosta. Soikkelin kirjan Vaitelias mies löytyy kuitenkin Muolaan Kirjavaisten kohdalta Taulusta 218, mutta toisella nimellä. Hän oli vuonna 1911 syntynyt Matti Matinpoika Nuija, jonka äiti oli Toksovassa syntynyt Maria Kirjavainen. Maria on Matti Taavinpoika Kirjavaisen tytär. Tämä Muolaan Kannilasta lähtenyt Kirjavaisten sukuhaara on elänyt Pietarissa jo 1800-luvun alkupuolella, kuten sukutauluista selviää.

Muolaan Kirjavaisilla tarkoitetaan 1680-luvulla syntyneen Muolaan Kannilassa eläneen Heikki Juhonpojan jälkipolvea. Varmaa tietoa hänen yhteydestä Sipi Kirjavaiseen ei vielä ole, mutta sukukirjassa hänen jälkipolviaan on esitelty. Muolaassa on myös Sipi Kirjavaisen jälkipolvea, jotka siis löytyvät kirjan varsinaisesta perusaineistosta.

Soikkelin kirja antaa lisätietoja Maria Kirjavaisesta. Marialla oli miehensä Matti Nuijan kanssa kuusi lasta. Vain kaksi heistä on mainittu sukukirjassa.

Perheen elämää valotetaan Soikkelin kirjassa laajasti. Maria Kirjavaisen mies Matti Nuija vangittiin vuonna 1935. Tiedot ovat hieman epämääräiset. Hän saattoi olla kolme vuotta vangittuna kolhoosiin liittymisen vastustamisesta ja karkoitettu sitten sadan kilometrin päähän Leningradista. Toisten tietojen mukaan hän katosi heti pidättämisensä jälkeen jälkiä jättämättä. Suomalaissyntyisiä siirrettiin tuolloin yleensäkin pois raja-alueilta ja Leningradista.

Maria Kirjavainen kuoli vuonna 1942 Saksassa vankileirillä. Vangiksi hän joutui Leningradin saartorenkaan kiristyessä. Jouduttuaan rintamalinjojen väliin Maria piiloutui laudoilla vahvistettuun kuoppaan tyttäriensä kanssa.

Saksalaisten konekivääripesäke asettui kuopan lähelle. Naiset selvisivät tuosta pinteestä venäläisten vastaiskussa, mutta päätyivät myöhemmin sotavankeina Saksaan. Maria itse ja tytär Anna kuolivat vankileirillä lavantautiin. Marian tytär Maria selvisi, pääsi työskentelemään saksalaiselle maatilalle, meni naimisiin puolalaisen  entisen sotavangin kanssa ja muutti hänen kanssaan Yhdysvaltoihin.

Martti Soikkeli muuten käyttää kirjassan Maria Kirjavaisesta nimeä Mari Kirjavainen. Ilmeisesti perhe kutsui häntä tuolla nimellä.

Vaitelias mies

Miten Marian poika Matti päätyi Suomeen? Martti Soikkeli on haastatellut kirjaansa Matin sukulaisia Suomessa ja Venäjällä, on kahlannut arkistoja ja tehnyt suuren työn selvittääkseen Toksavan Koivukylässä syntyneet Matti Nuijan tien rovaniemeläiseksi rakennusalan työnjohtajaksi.

Matti oli naimisissa kerran Venäjällä ja kahdesti Suomessa. Venäjällä hänellä on yksi lapsi Alfred Nuija. Lapsenlapset elävät Pietarissa.

Matti suoritti asepalveluksensa Neuvostoliitossa Karjalan jääkäriprikaatissa ja oli sotilasarvoltaan kersantti, mahdollisesti vääpeli. Myöhemmin Stalinin puhdistusten vuosina tämä Matin palveluspaikka lakkautettiin ja lähes kaikki silloin palveluksessa olleet suomalaiset upseerit teloitettiin. Marraskuussa 1939 Matti määrättiin asepalvelukseen kuten useimmat inkerinsuomalaiset sotilaat. Talvisodan aikainen palveluspaikka oli Jalkaväkirykmentti 5 Petroskoissa.

Soikkelin kertoo kirjassaan Matti Levosen tehneen eläkkeellä ollessaan pöytälaatikkoon käsikirjoituksen, jossa kerrotaan tapahtumista talvisodassa Kuusisen armeijassa.  Päähenkilö on nimeltään Jussi Jaakkolev, mutta kirjatut kokemukset ovat ainakin pääosin todennäköisesti Matin omia. Soikkeli on tehnyt paljon työtä sitoakseen Jaakkolevin vaiheet Matin omaan elämään arkistoista löydettävien lähteiden avulla.

Puna-armeijasta Tapparin lohkolle

Matti koulutettiin vakoojaksi. Hän antautui rintamalinjaa ylittäessään suomalaisille Kivennavalla. Vältti onnekkaasti tulemisen ammutuksi rajalla tai myöhemmin kenttäoikeudessa, missä hän oli syytteessä vakoilusta. Soikkeli kertoo saman kenttäoikeuden teloittaneen toisen Matin kaltaisen rajanylittäjän samana päivänä kun Matin tuomiota pohdittiin.

Matti siirrettiin sotavankileirille, ensin Viipuriin ja sieltä suomensukuisille vangeille Sääminkiin perustettuun leiriin. Suomensukuiset sotavangit saivat parempaa kohtelua ja Säämingin Aholahdesta sotavankeja oli tarkoitus siirtää lyhyen koulutuksen jälkeen uudisasukkaiksi valloitettuun Itä-Karjalaan. Vuonna 1942 perustettiin  luotettavimmiksi katsotuista vangeista vapaaehtoisuuteen pohjautunut joukko-osasto Heimopataljoona 3.

Huhtikuussa 1943 pataljoona lähetettiin rintamalle. Se sijoitettiin Metsäpirtin ja Miikkulaisen alueelle niin sanotulle Tapparin lohkolle, jossa se oli alistettuna 15. Divisioonalle. Matkaa Matin syntymäkotiin Toksovan Koivukylään oli rintamalohkolta 30 kilometriä.

Uusi henkilöllisyys turvana

Välirauhansopimuksessa kaikki sotavangit oli määrä luovuttaa Neuvostoliittoon. Heimopataljoonaa pyrittiin ensin piilottelemaan. Se ei onnistunut. Härkävaunukuljetuksessa vankien annettiin karata. Karanneita heimosotavankeja etsittiin vuosikausia, monet saatiin kiinni ja lähetettiin Neuvostoliittoon. Ruotsiin pakeni lähes parisataa miestä. Suomessa piileskeli väärennetyillä henkilöpapereilla joitain kymmeniä miehiä, joista muutamat välttivät kiinnijäämisen ja palautuksen Neuvostoliittoon. Matti Nuija oli heistä yksi.

Väärennettyjen sotilasasiakirjojen mukaan Matti Levonen oli palvellut varusmiehenä Suomen armeijassa 1932-33. Sotien ajan hän oli palvellut asiakirjoihin keksityissä joukko-osastoissa.

Martti Soikkeli kertoo yksityiskohtaisesti Matin vaiheista etsintäkuulutettuna. Matti meni naimisiin Virroilla. Morsian oli Hämeenlinnasta, Matti oli kirjoilla Pieksämäen maaseurakunnassa. Tämän seurakunnan kautta Matti Levonen oli ujutettu helmikuussa 1946 Suomen väestörekisteriin. Soikkeli tietää kertoa ketkä ja miten asian hoitivat. Tuohon aikaan Matti itse oli metsätöissä Haapajärvellä.

Suomessa Vaitelias mies Matti oli kahdesti naimisissa. Jälkimmäisestä avioliittosta hänellä oli 1950-luvulla syntyneinä kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

Ainakin yksi sukutaulu siis puuttuu sukukirjan Muolaan Kirjavaisia esittelevästä luvusta.

Matti Levonen ent. Nuija *1911 Toksova Koivukylä 
†1988 Rovaniemen mlk Taulu 218 ∞ 1933 Helmi Pitkänen 
*1911 Toksova Koivukylä †1951 Jakutski Neuvostoliitto 
 ∞ 1947 Bertta Leppänen os Tuomi  
 ∞ 1950 Liisa Hiltunen *1928 †14.4.1988
Alfred  *1938 †1994
Marja-Leena *1951
Sirkka-Liisa Levonen *1952
N.N. *1950-luku
N.N. *1950-luku

Tiedot ovat  Martti Soikkelin kirjasta.  Alfred Nuijalla on yksi lapsi ja kaksi lastenlasta. Heistäkin siis saisi vielä ainakin yhden uuden sukutaulun lukuun Muolaan Kirjavaiset

Martti Soikkeli on kirjoittanut mukaansatempaavaa henkilöhistoriaa eräistä Kirjavaisten sukukirjassa mainituista henkilöstä ja kohtaloista heidän lähipiirissään. Soikkeli avaa arkistoja ja kertoo elämäntarinoita. Esittelyssä on myös muita Inkerinsuomalaisia Heimopataljoona 3:n veteraaneja.