Sipin jalanjäljillä: Lipola

Lipola tulee vastaan jatkettaessa Kauksamosta eteenpäin.

Lipolasta näkymä entisen valtakunnanrajan ylitse

Leveä hiekkatie on kuoppainen. Matka Kauksamosta Lipolaan ei ole pitkä, mutta ajonopeus jää varsin vaatimattomaksi. Lipolasta eteenpäin kohti Rautua tie muuttuu paljon paremmaksi, joten Lipolaan kannattaa ajaa Raudun kautta.

Lipola sijaitsi valtakunnanrajan tuntumassa Raudun ja Kivennavan rajamailla. Asutusta täällä on ollut 1600-luvulta. Jo sijainnista voi päätellä, että yhteydet Inkerin puolen kyliin olivat tiiviit ennen Suomen itsenäistymistä.

1930-luvun kartasta näkyy Lipolan erityinen sijainti.
Kivennavan kirkolle oli pitkä matka, Rautu oli lähempänä.
Valtakunnan raja kurottuu Lipolan kohdalla Venäjän puolelta pitkälle länteen.

Lipolan salakuljettajat

Kannaksen rajapitäjien väestö sai pääasiallisen toimeentulonsa ennen Suomen itsenäistymistä Pietarin kaupasta ja venäläisiltä huvila-asukkailta.

Suomen sisällissodan jälkeen kaikki laillinen vienti ja tuonti loppui. Rajan sulkeminen lopetti myös väestön ikiaikaisen kanssakäymisen Venäjän puolella Inkerissä asuneiden kanssa.

Väestö rajakylissä ei tähän muutoksen sopeutunut vaan kokeili päästä edelleen käymään Venäjän puolella. Koska vallankumouksen jälkeen Pietarin ympäristössä oli pulaa kaikesta, matkat toivat taloudellista hyötyä enemmän kuin ennen. Niinpä rajan takana ryhtyivät käymään kaikki, jotka kulkemaan kykenivät.

Ainoa virallinen rajanylityspaikka  Kannaksella oli enää Rajajoen silta, rajavartioiden oli määrä ampua kaikki luvattomat rajan yrittäjät. Kannaksella salakuljetettiin tavaraa rajan yli kuitenkin kaikkialla. Määrällisesti eniten tavaraa kulki Lipolan ja Sirkiänsaaren metsäalueiden kautta. Kuormat tulivat kaukaa Pyhäjärveltä ja Sakkolasta ja pysähtyivät ainoastaan hevostenvaihtoon. Kuljetus oli ketjukuljetusta, johon saattoi kerralla osallistua jopa 20 salakuljettajaa.

Rajajoki Lipolassa

Aluksi Lipolan ja Sirkiänsaaren tullipiireissä tehtiin selvästi enemmän takavarikoita kuin muissa piireissä. Vuoden 1920 jälkeen takavarikot loppuivat täysin. Ei sen vuoksi, että salakuljetus olisi tyrehtynyt vaan sen vuoksi, että rajavartiosotilaat ryhtyivät itse salakuljettajiksi.

Myös Lipolan suojeluskunta otti varsin avoimesti vastaan lahjuksia salakuljettajilta. Lipolan suojeluskuntalaisten mielestä oman pitäjän asukkaiden avustaminen ansionhankinnassa oli tärkeämpää kuin noudattaa viranomaisten sääntöjä.

Tyttäret loivat sukusiteitä

Lipola oli Kivennavan suurimpia kyliä, 77 taloa ja noin 300 asukasta. Siis neljä taloa enemmän, mutta asukkaita nelisenkymmentä vähemmän kuin Pihlaisissa. Kuten Pihlaisissa täälläkin asukkaat saivat pääasiallisen toimeentulonsa maanviljelystä ja karjanhoidosta.

Nyt Lipola on peltoaukioita ilman asukkaita. Vielä 1950-luvulla täällä oli muutama asuttu talo, mutta ei enää. Ehkä joku datsakylä vielä tännekin rakentuu.

Matkamme tarkoitus oli kierrellä Kirjavaisten poikapolvien kannalta keskeisiä kyliä. On todettava, että Lipola ei ehkä ole niitä. Kauksamoon muuttaneen Juho Juhonpoika Kirjavaisen poika Pietari Kirjavainen (1753-1800) asui toistakymmentä vuotta Lipolassa, mutta muutti sitten perheineen takaisin Kauksamoon.

Lipola on Kirjavaisten kannalta kuitenkin merkittävä. Pihlaisten ja Lipolan yhteydet Kirjavaisten suvussa syntyvät jo 1700-luvulla. Itse asiassa samaa voisi sanoa tien alkupäässä lähempänä Pihlaisia olleesta Vuottaasta. Ehkä palaan senkin merkitykseen vielä.

Vahvat sukusiteet

Lipola GoogleEarthissa http://www.kivennapa.fi/kartat/talo-lipola.kml

Sukuyhteydet Lipolaan Kirjavaisille tyttärien kautta muodostuivat jo 1700-luvulla. Pihlaisiin muuttaneiden Heikki ja Helga Kirjavaisen poikien eri jälkipolvista ja sukuhaaroista on useita yhteyksiä.

Ensimmäiseksi Tuomas Kirjavaisen sukuhaarasta Tuomaksen pojanpojan Matti Kirjavaisen kaksi tytärtä naitettiin Lipolaan Sykiän ja Saaristen sukuihin.

Erityisesti Matti Kirjavaisen sukuhaarasta on merkittävä yhteys Lipolaan. Matin pojanpojan Mikko Kirjavaisen tytär Valpuri Kirjavainen (1773-1816) aviotui vuonna 1790 Paavo Ilosen kanssa. Heidän jälkipolviaan oli Lipolassa runsaasti. Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa Ilosia on esitelty 165 henkilöä.  Ilosen suku on asunut Lipolassa 1660-luvulta lähtien ja Ilosia oli runsaasti vielä 1930-luvulla.

Kaiken kaikkiaan Sipin jälkipolvea Lipolassa syntyi 98. Heistä 76 on Ilosia. Ilosten lisäksi Sipin jälkipolven sukuja Lipolassa ovat Inkinen, Levo, Rapatti, Saarinen, Thusberg ja Tuuranen.

Oleellisimmat sukuyhteydet kylien välillä muodostuvat enemmän äitipolvien kuin isäpolvien kautta. Pojat pysyivät täällä pääosin kotikylissään, kotivävyiksi naapurikyliin mentiin harvemmin. Kulkijoita poikapolvissakin oli, mutta jälkikasvua on heillä vähemmän.

Tyttäret muodostivat vahvoja sidoksia eri nimisukujen välillä. Näitä sidokset näytettiin uudistavan ja vahvistettavan usein parin kolmen sukupolven päästä. Tämäkin matka olisi muodostunut erilaiseksi jos alun alkaenkin olisi pohdittu eri sukujen välisiä sidoksia ja niiden merkitystä eri aikoina. Tältä pohjalta kierros Kivennavan kylissä antaisi varmasti paljon. Ehkäpä ensi vuonna kuljemme Kirjavaisten tyttärien matkassa.

Venäläinen muistomerkki

Lipolassa on yksi nähtävyys, vaikka taloja ei olekaan.Tullivartija Mikko Pyykön entisen talon verannalle johtaneet sementtiportaat ovat päässeet uusiokäyttöön Pietarinlaisen Karjala-historian- ja seuduntutkimusyhdistyksen muistomerkin alustana. Yhdistys on pystyttänyt kivistä muuratun muistomerkin 1993.

Vähän väliä näkyy, että nykyiset asukkaat ovat kiinnostuneet kotiseutunsa suomalais-historiasta. Voisi olettaa maaperän olevan myös otollinen yhteistyölle, jossa paikallisten viranomaisten kanssa laaditaan muistotauluja tai muistomerkkejä kertomaan entisten suomalaiskylien historiaa. Kuinka hyvin ne täällä syrjässä kaikesta kestäisivät? Ilkivaltaa varmaan täälläkin harrastetaan, mutta tuskin siinä määrin mitä esimerkiksi pääkaupunkiseudun bussipysäkkikatokset saavat osakseen. Lipolassa olisi esimerkki vahvarakenteisesta muistomerkistä.

Seuraava teksti: Ikola - Patrikki

Edellinen teksti: Kauksamo