http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

27.11.2015

Karttoja ja kulkureittejä 1600-luvulla ja 1800-luvulla

1600-luku

Vanhat kartat ovat mielenkiintoisia.

Tätä 1600-luvun karttaa on hieman väritetty jälkeenpäin.  Vesistöt sinisiksi, tiet ruskeiksi ja Kivennavan pitäjänrajat punaisiksi. Kartalla olevien mustien täplien on tarkoitus näyttää talojen sijainnin.

Pihlaisten kylä sijoittuu ison Harad-sanan H-kirjainen ylälaitaan aivan pitäjän rajalle. Vieressä oleva sininen viiva on Härkäjoki.

Silmiinpistävää on jokien ja purojen korostaminen ja teiden puuttuminen. Myös suot näyttävät olleen kartanpiirtäjälle merkityksellisiä.

Välimatkat Kivennavan kylien välillä eivät ole kovinkaan pitkiä, mutta 1600-luvulla ei teitä juurikaan ollut. Yksi tie kulki Kivennavan kirkon ja Joutselän kautta pitäjän läpi.

Tuon tien ulkopuolella oli kinttupolkuja ja ratsupolkuja, jotka syntyivät ihmisten kulkemisesta. Niitä ei kartanpiirtäjä ole vaivautunut merkitsemään. Nämä metsittyivätkin nopeasti kokonaan, jos niitä ei jatkuvasti käytetty. Tietä joka on karttaan merkitty käytettiin virallisempana kulkutienä. Silti senkään ylläpito ei ollut säännöllistä.

Ruotsin kruunulla ei varmaankaan 1600-luvulla ollut mitään tarvetta kiinnittää alueella huomiota kulkuyhteyksiin. Päinvastoin oli varmaan sotilaallisesti järkevämpää pitää rajaseutu tiettömänä. Etenkin kun Ruotsissa tuohon aikaan oli enemmän sodan kuin rauhan päiviä.

Metsät, ryteiköt ja suot tarjosivat suojaa ratsuväen rynnäköiltä. Saman asian näyttämistä voisi merkitä vesistöjen korostaminen kartanpiirtäjälle.  Nekin olivat pikemminkin etenemisen hidasteita kuin kulkureittejä.

Harvaan asutulla ja tiettömällä seudulla armeijan huolto oli ongelmallista. Suurten joukkojen huoltoa ei voitu laskea asukkaiden ryöstämisen varaan. Niinpä sotatoimet noina aikoina tällä seudulla olivat pienten joukkojen ryöstö- ja hävitysretkiä.

Kulku oli hidasta

Viipuri oli Ruotsin valtakunnan tärkeimpiä kaupunkeja. Nevanlinnan perustettiin 1642 ja se sijaitsi nykyisen Pietarin paikalla. Sen ja Viipurin välillä kulkenut tieyhteys oli tärkeä, siis tuo viiva, mikä karttaan on piirretty. Mutta muuten Kannas oli valtakunnan takapihaa.

Porin rykmentti marssi Riikaan vuonna 1700 tätä tietä. 12.4. rykmentti saapui Viipuriin ja jatkoi sieltä marssiaan 14.4. Nevanlinnaan se saapui 20.4. Koko matka Riikaan kesti melkein kaksi kuukautta, Viipurin ja Nevanlinnan väli kuusi päivää. Kaikki päivät eivät olleet marssipäiviä, mutta etenemisnopeus antaisi kuitenkin syyn olettaa, että tuo karttaan merkitty tie ei ollut erityisen nopeakulkuinen.

Sotaväki marssi siis tuota vauhtia. Miten tavallinen kulkija liikkui noihin aikoihin? Kuinka esimerkiksi Kirjavaiset muuttivat Sikiälästä Pihlaisiin? Matkaa on Siesjärven kupeesta Sikiälästä eli Multalasta Vuotjärven liepeille Pihlaisiin linnuntietä kaksikymmentä kilometriä. Kivennavan kirkon kautta, siis tuota karttaan merkittyä tietä osan matkaa kulkien kolmisenkymmentä kilometriä.

Matka ei ollut pitkä, mutta niin pitkä kuitenkin, ettei ihan joka päivä tuollaista matkaa taitettu. Hevosellakaan ei päässyt maastossa tai ratsupolulla jalkamiestä nopeammin, toki tavaraa sai hevosella kulkemaan enemmän kuin selkärepullisen. Tuohon aikaan maantietäkin taivallettiin etupäässä kävellen.

Ihannenopeus paikkakuntien välillä löytyy postiljoonien matkanopeuksista. Postitalonpoikien vaihtoväli 1600-luvulla Ruotsin postiasetuksessa  oli enintään kolme silloista peninkulmaa, eli tuo kolmekymmentä kilometriä. Lisäksi oli määrätty, että postitalonpojan oli kuljettava oikopolkuja kiemurtelevien maanteiden sijasta. Vaihtoasemaa lähestyttäessä oli puhallettava postimiehen torveen, jotta seuraava kulkija ehtisi valmistautua matkaan. Postireitillä peninkulmaan laskettiin menevän kaksi tuntia.

1800-luvun puoliväli
Näin siis ohjesäännössä. Todellisuudessa posti kulki miten sattui, ei minkään aikataulun mukaisesti. Vasta kun kirjelaukku oli tullut postitaloon lähdettiin hakemaan hevosta metsälaitumelta, renki rupesi syömään ja laittautumaan matkaan.

1800-luku toi muutoksen


Kartassa vuodelta 1850 teitä on merkitty jo enemmän. Pihlainen on on kartan keskivaiheilla olevassa taitteessa Vuotjärven kupeessa. Se ei näytä vieläkään olevan minkään kulkureitin varrella.

Mikä on muuttunut kahdessasadassa vuodessa? Mikä on pysynyt? Kummassakin kartassa joet ovat merkityt huomattavan leveiksi, vaikka maastossa ne ovat pikemminkin puroja kuin jokia.

1800-luku ja jo 1700-luku pääosin oli Kannaksen asukkaille rauhallista aikaa. Kivennavan riitamailla muutos sodasta tai sodanuhkasta rauhanaikaan oli erityisen suuri. 1700-luku oltiin Venäjän Vanhaa Suomea. Ruotsin raja oli kaukana lännessä. 1800-luvulla osana Suomen Suuriruhtinasmaata.

Kirkonkylän lähikylien välille on piirretty tieverkosto, mutta nämä eivät johda kirkonkylälle vaan kohti etelää Joutselkään, missä ne yhtyvät vanhaan jo 1600-luvulla merkittyyn tiehen. Eikö kirkko ollutkaan pitäjän keskus?

Tuo karttaan piirtynyt tieverkosto kertoo ilmeisesti, miten keskeinen merkitys nopeasti kasvavalla Pietarilla oli kivennapalaisille. Pietariin vietiin ja Pietarista tuotiin kaikkea mahdollista. Vuonna 1835 suomalaiset saivat oikeuden myydä tuotteitaan pietarilaisilla toreilla. Kannaksen rahdinajo työllisti väestöä ja yhä useamman matka suuntautui kotikylältä Pietariin.

1870 alkoi rautatieliikenne Hämeenlinnasta Viipurin kautta Pietariin. Tämä muutti rahdinajon merkityksen. Nyt rahtia vietiin Kivennavalla Raivolaan ja Terijoelle. Metsänmyynti ja tukinajo radan varteen nousi rahdinajossa yhä tärkeämmäksi. Rahdinajo Pietariin muuttui, hiljeni ja lopulta Suomen itsenäistyttyä loppui kokonaan.





Toinen 1800-luvun puolivälin kartta. Kylät tai talot on merkitty punaisilla pisteillä. Tässäkään Kivennavan kirkolle ei ole piirretty kulkureittejä lähikylistä. Reitit johtavat Joutselkään, koska se on Pietariin menevän tien varrella. Vesistö on piirretty nykykarttoihin verrattuna erikoisesti, kuten muissakin esimerkkikartoissa. Koska myös suot ovat korostetusti kartalla voisi olettaa, että on haluttu korostaa maastossa olevia etenemisen esteitä ja hidasteita.

Kerran synnyttyään maantielinjaus on varsin pysyvä. Mutta ratsaspolut ilmestyvät ja häviävät sen mukaan miten niillä kuljetaan. Siksi vanhoissa kartoissa ei niihin juuri ole huomiota kiinnitetty.

Vielä yksi esimerkki 1800-luvun puolivälin kartoista. Kartta on piirretty selvästikin toisella ajatuksella ja muistuttaa jo nykyistä karttaa.

Tähän on vedetty kulkureittejä myös soiden ja järvien ylitse. Talviteitä aivan ilmeisesti. 

Vasemmassa alakulmassa kulkeva paksu viiva on ratalinjaus. Rata Pietarista Viipuriin ja edelleen Hämeenlinnaan valmistui vasta 1870. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan sen rakentaminen olisi alkanut jo aiemmin, mutta Senaatti ei hyväksynyt sille rahoitusta.

Venäjän valtio rahoitti radan ja se rakennettiin hätäaputöinä suurten nälkävuosien aikana. Noin viidesosa radan rakentajista kuoli kulkutauteihin. Rataa kutsuttiinkin nälkäradaksi tai luuradaksi.