http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

28.12.2013

Ei vatsa velkaa usko



Iltalehden lööppitoimittaja sanaili 27.12.2013: JOULUMÄSSÄILY LÄHTI KÄSISTÄ : OSA SUOMALAISISTA SÖI ITSENSÄ SAIRAALAKUNTOON.
Oli luettu Savon Sanomia ja huomattu että Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystystä työllistää  jouluisin ylensyöjät. Iltalehden toimittaja soitteli tapaninpäivänä sairaanhoitopiireihin ja terveysneuvoloihin ja kyseli asiaa. Soittokierroksen tulos oli, että ilmiö on harvinainen mutta tuttu muuallakin.  Näin jouluisesta ylensyönnistä saatiin tehtyä Iltasanomiin juttua yhden sivun verran - sekä tuo mässäilevä lööppi millä lehteä myytiin.  Alkoholi olisi kysyttäessä osoittautunut taatusti suuremmaksi joulunajan terveydenhuollon työllistäjäksi, mutta ei puhuta nyt siitä.

Ehkä ylensyöjien kovien kohtaloiden arvellaan myyvän lehteä paremmin. Moni miettii joulun jälkeen miten heidän oma painonhallintaprojektinsa on pyhistä selvinnyt. Minä muiden mukana. Oli niin vaikea vastustaa joulupöydän antimia.

Mutta hypätäänpä tästä päivästä vuoteen 1696. Jouluvieton puitteet olivat silloin totisesti toisenlaiset. Mirkka Lappalainen kertoo tästä kirjassaan Jumalan vihan ruoska:
Tilanne kärjistyi talvella ja keväällä 1697 niin pahaksi, että aikalaisten ja historioitsijoiden  on ollut vaikea löytää riittävän ilmaisuvoimaisia sanoja kuvaamaan hädän syvyyttä.
Karjalan kannaksella talonpojat julistivat huhtikuun puolivälissä, että heillä on "kuolema ovella". He eivät liioitelleet. Suurten kuolonvuosien pahin joukkokuolemien aalto koettiin keväällä 1697, jolloin Suomessa menehtyi  kymmeniätuhansia ihmisiä. Aikalaisten tiedot tuhon mittasuhteista olivat epätarkkoja mutta sitäkin kylmäävämpiä.
Suuret kuolonvuodet  olivat Suomen historian  synkin ajanjakso.  Nälänhädästä tuli raamatulliset mittasuhteet saanut murhenäytelmä, joka vähensi maan väestöä kolmanneksella. Myös emämaa Ruotsissa ja Liivinmaan provinseissa kärsittiin ankarasta nälästä. Kun oudot ja armottomat säät veivät sadon, nälkää seurasivat tappavat kulkutaudit ja kun kuningas teki kuolemaa, ei ollut ihme että niin ylhäiset kuin alhaisetkin uskoivat Jumalan vihan laskeutuneen valtakunnan ylle.
Ylläolevan lainauksen rinnastus ummetuksiin, suolitukoksiin ja närästyksiin on toki makaaberi. Asettaa silti jouluvaivamme uusiin kehyksiin. ltalehtien lööpit ovat meidän aikamme surrealismia. Hankkikaa Mirkka Lappalaisen kirja käsiinne, löytyy varmasti kirjastoista.

Selviytyjät


Karjala ei selvinnyt 1600-luvun lopun kuolonvuosista muuta maata paremmin. Henkikirjoissa kivennapalaisia oli vuonna 1694 ollut 805 henkilöä, vuonna 1723 heitä kirjattiin 318 henkilöä.

Syntymä- ja kuolinajat ovat likimääräisiä, ajoitettuna
vuosikymmenen tarkkuudella.
Kivennavan väestöromahdusta ei kokonaisuudessaan selitä Suurten Kuolonvuosien nälänhätä ja kulkutaudit.  Kun oltiin selvitty nälänhädästä laajeni Suuri Pohjansota Suomeen ja tuon Isoksi Vihaksi kutsutun sodan mukana kulki Musta Surma, ruttotauti. Näillä on oma vaikutuksensa seudun autioitumiseen.

Väestökirjanpito on hyvin ymmärrettävistä syistä ollut hieman hataraa noina aikoina ja mahdolliset dokumentitkin pääosin tuhoutuneet. Tarkkaa kuvaa on mahdoton saada.

Yhtä perhettä lukuunottamatta Sipi Kirjaisen jälkeläiset häviävät jälkiä jättämättä. Sipin pojanpoika Heikki kasvattaa vaimonsa Helgan kanssa aikuisuuteen kuusi poikalasta. Kaikki kuusi poikaa selviävät nälänhädästä ja kulkutaudeista. Neljällä heistä on lapsia, joiden jälkipolvia esitellään Kirjavaisten sukukirjassa.

Tiedämme, että Heikki Matinpoika Kirjavainen joutui luopumaan taloudellisesti liian raskaasta nimismiehen virastaan ja perintötilastaan Kivennavan Karvalassa. Perhe muutti Karvalasta Sikiälään. Miten tuo perhe selvisi perintötilan menetyksen jälkeen väestökatastrofin keskellä näin hyvin? Sitä emme tiedä. Sen kuitenkin tiedämme, että vuoden 1704 Kivennavan kesäkäräjille oli saapuvilla vain kaksi lautamiestä, ei lainkaan käräjäkansaa. Huonoimmin selvinneitä kyliä olivat Kivennavalla Kukkola, Karvala, Räikylä, Saarenmaa ja Terijoki. 1700-luvun alun verotarkastuksessa Karvalasta ei ollut mitään jäljellä. Veroluettelossa näkyy vain Pietari Karvasen tila, sekin merkitty autioksi ja tyhjäksi.






Ilmasto oli 1600-luvulla Suomessa hankala. Keskimäärin joka kolmas vuosi oli katovuosi, joka toinen vuosi oli huono viljavuosi. Vuosisata päättyi kolmeen perättäiseen katovuoteen.

Vuoden 1695 sadosta kerrottiin Viipurin läänissä, että viljanjyvät olivat "melkein ilman sydäntä niin että ne muistuttivat enemmän alkonoita kuin mitään hyödyllistä siementä". Seuraava talvi oli ankara, kylmyyttä jatkui pitkälle kevääseen. Kesällä sateesta ei tuntunut tulevan lopppua. Kostean ja vihreäksi jääneen laihon tuhosi lopullisesti halla.