Pitkä matka markkinoille rajoitti huomattavasti orjakauppaa Karjalasta. Varsinaiset orjamarkkinat olivat kaukana Mustallamerellä. Sotien ja ryöstöretkien aikana otettiin tietysti vankeja, kaikkia kiinni saatuja ei tapettu. Mutta kuljetusongelmat rajoittivat orjien ottamista. Näin pitkältä kannatti viedä etupäässä arvokkaita lapsia. Nämä taas eivät pystyneet kantamaan mitään, vaan kaappajien piti huolehtia heistä samalla tavalla kuin muustakin ryöstösaaliista, jota kuljetettiin matkassa.
Tataarit jättivät pikkulapsia Suomenlahden jäälle juuri tästä syystä talvella 1577 palatessaan Viroon Etelä-Suomesta. Oli logistisia ongelmia. Orjien kuljettaminen kaukaa pohjoisten metsistä etelään ei ollut helppoa. Hävikki oli aina niin suurta, että elävinä perille Volgan ja Mustanmeren markkinoille saatiin keskimäärin noin parikymmentä prosenttia. Pohjoinen vaalea orja olikin markkinoilla kallis ja arvostettu. Vaaleus oli myyntivalttina.
Korpela etsii vastausta kysymykseen kuinka laajaa oli Pohjolan orjakauppa. Mikä tätä orjakauppaa pyöritti, vaikka markkinat olivat kaukana? Oliko sitä?
Ryöstely ja vankien mukaanottaminen oli pysyvä ja suuri ilmiö keskiajalta aina 1500-luvulle sotaretkien yhteydessä. Myös myöhemminkin, Isonvihan aikana, vietiin suomalaisia orjuuteen, mutta Korpelan tutkimus ei kerro enää tästä ajasta. On oletettu, että orjakaupan volyymi olisi ollut korkeimmillaan 1500-1600 luvuilla. Korpela suhtautuu tähän oletukseen kriittisesti. Näin voi toki olla, mutta kysynnässä ei hänen mielestään tapahtunut mitään oleellisia muutoksia. Muutos saattoi olla vain sitä, että lähdeasiakirjoja alkaa syntyä.
Orjakauppa pysyvä ilmiö
Korpelan kirjassa on hyvin vähän tietoa tai kuvauksia tuon edellä kerrotun jäällepudottamisen kaltaisista dramaattisista tapahtumista. Ruotsalaislähteistä löytyy kuitenkin jo 1500-luvulla esimerkkejä karjalaisten kaappaamisesta Venäjälle. Mutta kirjan alaotsikosta huolimatta Ruotsin Karjala mainitaan tekstissä vain muutamassa kohden kuin ohimennen.Korpela etsii vastausta kysymykseen kuinka laajaa oli Pohjolan orjakauppa. Mikä tätä orjakauppaa pyöritti, vaikka markkinat olivat kaukana? Oliko sitä?
Ryöstely ja vankien mukaanottaminen oli pysyvä ja suuri ilmiö keskiajalta aina 1500-luvulle sotaretkien yhteydessä. Myös myöhemminkin, Isonvihan aikana, vietiin suomalaisia orjuuteen, mutta Korpelan tutkimus ei kerro enää tästä ajasta. On oletettu, että orjakaupan volyymi olisi ollut korkeimmillaan 1500-1600 luvuilla. Korpela suhtautuu tähän oletukseen kriittisesti. Näin voi toki olla, mutta kysynnässä ei hänen mielestään tapahtunut mitään oleellisia muutoksia. Muutos saattoi olla vain sitä, että lähdeasiakirjoja alkaa syntyä.
Kehittyvä orjakauppa
Orjakauppa muutti aikojen saatossa muotoaan, mutta se jatkui aina 1700-luvulle asti.
Keskiajalla viikingit toimivat orjien välittäjinä. Naapuriväestön keskuudesta ryöstetyt orjat olivat kauppatavarana siinä kuin mikä tahansa ryöstetty, ostettu tai vaihdettu kapine tai kotieläin. Suomalaisia joutui myös Ruotsiin orjuuteen 1300-luvulle asti. Novgorod ja tataarit kävivät ryöstöretkillä Suomessa ennen Moskovan valtakunnan syntyä. Moskovan valtakunta tuhosi Novgorodin kauppiastasavallan 1400-luvun lopulla.
Novgorod ei ollut samankaltainen alueellinen valtio, miten me nyt valtion ymmärrämme. Novgorodin suorittamat ryöstöretket pohjoisiin metsiin olivat kauppatavaran ja resurssien satunnaista haalimista vailla pysyvää jalansijaa alueella. Moskova ryhtyi luomaan territoriaarista aluetta itselleen myös Karjalasta. Asukkaat muuttuivat veronmaksajiksi ja Moskova ryhtyi tästä syystä rajoittamaan orjataloutta. Ruotsin puolen asukas, pakana Koreli, jota ei oltu kastettu oikeaan kreikkalaiskatoliseen uskoon voi tietenkin vielä päätyä orjaksi. Siinäkin kaupan logiikkana oli ensin lunnasten kiristäminen ja vasta toisena vaihtoehtona myynti ammattimaiselle orjakauppiaalle.
1500-luvun lopulla pohjoisesta etelään suuntautunut orjakauppa hiipuu. Pohjoisen vangit päätyivät nyt kaikki orjiksi varsinaiselle Venäjälle. Orjakaupan luonne muuttuu monella tavalla. Sodat raaistuivat ja vihollinen demonisoitiin, koska pakanoitakaan ei enää saanut tappaa, elleivät he olleet pahoja.
Vielä Isoviha merkitsee suurta hetkellistä orjakaupan lisäystä. Suomesta ryöstettiin tuolloin 20000-30000 ihmistä Venäjälle. Tämä ryöstely ja kauppaaminen oli järjestelmällistä toimintaa. Osa oli sotavankeja, mutta kasakat ryöstivät etenkin lapsia, koska heistä sai edelleen hyvän hinnan Venäjän orjamarkkinoilla.
Novgorod ei ollut samankaltainen alueellinen valtio, miten me nyt valtion ymmärrämme. Novgorodin suorittamat ryöstöretket pohjoisiin metsiin olivat kauppatavaran ja resurssien satunnaista haalimista vailla pysyvää jalansijaa alueella. Moskova ryhtyi luomaan territoriaarista aluetta itselleen myös Karjalasta. Asukkaat muuttuivat veronmaksajiksi ja Moskova ryhtyi tästä syystä rajoittamaan orjataloutta. Ruotsin puolen asukas, pakana Koreli, jota ei oltu kastettu oikeaan kreikkalaiskatoliseen uskoon voi tietenkin vielä päätyä orjaksi. Siinäkin kaupan logiikkana oli ensin lunnasten kiristäminen ja vasta toisena vaihtoehtona myynti ammattimaiselle orjakauppiaalle.
1500-luvun lopulla pohjoisesta etelään suuntautunut orjakauppa hiipuu. Pohjoisen vangit päätyivät nyt kaikki orjiksi varsinaiselle Venäjälle. Orjakaupan luonne muuttuu monella tavalla. Sodat raaistuivat ja vihollinen demonisoitiin, koska pakanoitakaan ei enää saanut tappaa, elleivät he olleet pahoja.
Vielä Isoviha merkitsee suurta hetkellistä orjakaupan lisäystä. Suomesta ryöstettiin tuolloin 20000-30000 ihmistä Venäjälle. Tämä ryöstely ja kauppaaminen oli järjestelmällistä toimintaa. Osa oli sotavankeja, mutta kasakat ryöstivät etenkin lapsia, koska heistä sai edelleen hyvän hinnan Venäjän orjamarkkinoilla.
Orjuus on monimuotoista
Novgorod ja tataarit kävivät ryöstöretkillä Suomessa ennen Moskovan valtakunnan syntyä. Moskovan valtakunta tuhosi Novgorodin kauppiastasavallan 1400-luvun lopulla.Oleellinen sanoma Korpelan kirjassa on, että keskiaikainen orjuus ymmärretään yleensä väärin, kuva orjuudesta on liian kapea. Pohjoisen asukkaiden orjakaupassa ei ollut kysymys samanlaisesta ilmiöstä, joka tuotti työvoimaa Pohjois-Amerikan puuvillapelloille. Orjuus on monipuolisempi ja laajempi asia, orjia on ollut monenlaisia ja se on ollut luonnollinen asia.Orjuuden käsite tai laajemmin vapaan ja epävapaan yksilön käsite on ollut veteen piirretty viiva. Entisajan yhteisöissä yksilöillä oli harvoin oikeuksia päättää asioistaan. Kuninkaan alamaisina kaikki rahvas on ollut enemmän tai vähemmän orjan asemassa.
Yhtenä esimerkkinä Korpela nostaa suomalaisten muuton Ruotsin metsäalueille. Hän pitää virheellisenä väittämää, että muutto olisi ollut vapaaehtoinen tai johtunut liikaväestöstä Savossa, Karjalassa ja muualla metsäsuomessa. Kustaa Vaasa tilasi voudeilta työvoimaa Ruotsiin. Kunkin voudin oli määrä lähettää 20-40 miestä ja naispalvelijaa kustakin voutikunnasta. Erikseen määrättiin väkeä kaivoksiin. Tuolloin oli kysymys rikollisista tai väestöstä, joka ei ollut asettunut paikoilleen maata viljelemään.
Ihmisten muuttovapaus on ollut Ruotsissa hyvin rajallinen. Elettiin synnyinseudulla ja yritettiin suoriutua veroista. Muuton rajoittamisen perussyy oli Korpelan mielestä paikallisten virkamiesten palkka, joka kustannettiin seudulla kerätystä verosta eikä palkan määrä voinut vaihdella sattumanvaraisesti. Irtolaisuus oli rikollisuutta ja rikollisia määrättiin orjuuden omaiseen pakkotyöhön. Aatelisilla oli kartanoissaan oma työvoimansa ja omat verotusoikeutensa. Ei niiltäkään tiluksilta omavaltaisesti mihinkään lähdetty.
Karjalainen orja etelässä oli harvinaisuus
Loppupäätelmänä Korpela toteaa, ettei orjuutta Pohjolassa ole syytä paisutella. Ilmiö on ollut pysyvä, mutta ei suuri. Karjalainen tai suomalainen lapsi, etenkin tyttö, oli kallis ja haluttu kauppatavara, mutta tämän toimittaminen lukuisten välikäsien kautta etelän orjamarkkinoille oli vaikeaa. Lähempänä taas ei ollut markkinoita.
Orjakauppa Mustallamerellä ja Kaspianmerellä koski kymmeniätuhansia ihmisiä vuosittain, mutta näistä ei varmasti laajempinakaan aikoina ollut karjalaisia tai suomalaisia muutamaa kymmentä enempää vuodessa. Tästä lukumäärästä ei kuitenkaan ole lähdeaineistoissa kiistattomia todisteita, vaan päätelmä on todennäköisyyksistä johdettu arvio, jonka Korpela kertoo tehneensä erittäin suuren lähdemateriaalin tutkimusten perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti