Urban exploration

 "Alkaa olla jo iltapäivä. Suuntaamme Kivennapaan, joka venäläisittäin Pervomaiskojeksi tunnetaan. Keskusta on eläväinen ja kuvauksellinen. Pysähdymme ja nautimme päivällisen paikallisessa ravintolassa, sillä meillä on edessä reissun viimeinen must see eli pakollinen kohde. Mahdollisesti Leningradin suojaksi rakennettu, useiden neliökilometrien alue ja vähintään 50 rakennuksen hylätty ohjustukikohta."

 "Eli kyseessä olisi reissumme massiivisin kohde kaikilla mittareilla. Mystistä ja karttoihin merkkaamatonta aluetta on pidetty tarkoin varjeltuna salaisuutena vuosikaudet, mutta viime vuosina sieltä on putkahdellut hivenen kuvamateriaalia esille. Lähdemme epätietoisina ottamaan selkoa sen nykytilasta. Rankka kaatosade miltei pysäyttää matkamme, kun köröttelemme yllättävän hyväkuntoista armeijan betonitietä alueen porteille."


Urban exploration oli minulle uusi käsite, ainakin siinä merkityksessä missä Syrjäseutu-blogi sen tarjoilee. Urbaanit löytöretkeilijät kiertelevät kuvailemassa kaikenlaisia virkaheittoja paikoilleen luhistuvia rakennuksia.

Syrjäseutu-blogistit kävivät loppukesästä Luovutetussa Karjalassa. Matkaajat ovat päivittäneet elo-syyskuun vaihteessa blogiaan Pihlaisten kylän maisemilla. Kivennavan Kirjavaisten sukuseura julkisti sukukirjansa elokuun viimeinen päivä.  Blogin kirjoittaja kierteli suvun vuosisataisissa kotimaisemissa samaan aikaan kun Kirjavaiset julkaisivat sukukirjansa. Mielenkiintoinen yhteensattuma.

• Syrjäseutu-blogistit Pihlaisissa
• Kirjavaisten sukukirja julkistetaan

Syrjäseutuväen tutustuminen vanhaan ohjustukikohtaan päättyy nopeasti ja heidät häädetään nolosti. Tästä johtuen blogikirjoituksessa on niukasti kuvamateriaalia alueelta.

Luulemme nähneemme tarpeeksi ja palaamme tutkimaan tukikohdan keskustaa kasarmeineen. Kaukaa näemme aikaisemmin tyhjällä portilla vartijan savukkeella. Päätämme välttää tukalan kohtaamisen kurvaamalla keskusaukiolle ja palaten samaa kiertoreittiä takaisin. En halunnut kuitenkaan lähteä ottamatta vaikuttavasta aukiosta kuvaa ja juoksen ulos autosta ottamaan viimeisen räpsyn. Sitä en koskaan saa, sillä vartija painaa pyörällä peräämme. Luottokumppanini saa ensimmäisenä tuta vihaisen vartijan sanat:" Painukaa helvettiin täältä!". Neuvotteluille ei ollut sijaa ja nöyränä kaasutamme mahdollisuuden tullen pikimmiten pois paikalta.

Pihlainen matkakohteena

Ensimmäisiä yksittäisiä kotiseutumatkailijoita kulki entiseen Pihlaisiin 1960-luvulla salaa paikkoja katsomassa.  Nyt Pihlainen kiinnostaa jo niitä kolmannen polven varttikarjalaisiakin, joiden joku isovanhemmista on asunut kylässä. Nykyisin vuosittain ainakin yksi bussillinen  pihlaistaustaisia käy juurillaan ihmettelemässä kylää jota ei enää ole. Paikan uusi nimi on Malinovka.

Malinovkaan syntyi Punainen lokakuu niminen kolhoosi vuonna 1947. Asukkaat tulivat Kirovin alueelta. Malinovkan kyläneuvoston alla toimi myös entisten Rantakylän, Jaarilan ja Sormulan alueille perustetut kolhoosit.

Vuonna 1950 venäläiset perustivat kolhoosin tilalle ilmatorjuntavaruskunnan Leningradin suojaksi. Rakensivat betonitien, kerrostalot, ohjussiilot ja tutka-asemat. Malinovkaan sijoitettiin noin 150 ohjusta. 1990-luvulla varuskunta tyhjennettiin kun ilmapuolustus järjestettiin uudelle pohjalle. Ilmeisesti alue on kuitenkin vielä jonkinlaista sotilasaluetta vaikka kulkua sinne ei rajoitetakaan. Joissakin kerrostaloissa on vielä asukkaita ja kasvimaat olivat vuonna 2013 käytössä. Alueella toiminut kauppa on kuitenkin sulkenut ovensa.

Alue on rapistunut nopeasti. Urbaanit löytöretkeilijät ovat  ilmeisesti muissakin kohteissaan kierrellessään huomanneet, että betoni ei ole ikuista. Huokoisena se imee vettä ja on lujaa vain puristettaessa. Vetoa se ei kestä. Kun betonipinta jätetään hoitamatta jäätyvä vesi vetää pienen pieniä halkeamia vähitellen suuremmiksi. Rauta säilyisi ruostumattomana happamassa betonissa, mutta yhä syvemmälle tunkeutuva vesi vie seinämistä happamuuden. Malinovkassa kiemurtelevat jo ruosteiset raudat kuin madot seinien halkeamissa.

Toki vielä pahemmin ajan hammas on puraissut Pihlaisten kylää ja venäläiset ovat auttaneet asiaa puskutraktorein. Kylän löytämiseen tarvittaisiin jo arkeologisia kaivauksia ellei kävijällä ole vanhastaan parempaa tietoa entisistä talonpaikoista.

Pihlaisisten kyläkirja ilmestyi vuonna 2005. Siinä esitellään Pihlaisten asutushistoria 1500-luvulta  talvisodan aattoon asti. Kirjaan on kerätty runsaasti tarinaa talo talolta asukkaista erityisesti 1900-luvulta. Viime kesänä Pihlaisten kyläseura julkaisi pehmeäkantisen teoksen Muistoja Pihlaisista ja evakoista. Nimensä mukaisesti sisältönä ovat muistot Pihlaisista. Näitä kumpaakin on ilmeisesti vielä saatavilla Pihlaisten kyläseuralta. 

Kalevi Hyytiä on yhdistänyt mainiosti  kylän talot vuoden 1939 asukastietoineen nykyajan satelliittikuvaan satelliittikuvaan. Vanhat  hylätyt ohjussiilot näkyvät kylän itäreunalla. http://www.sukuni.fi/kirjavainen/1930luku/pihlainen.html