http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

12.1.2014

Kirkko keskellä pitäjää

 Kivennapaseura on kustantanut vuonna 2012 Piispa Kalevi Toiviaisen kirjoittaman Johan Abraham Maunun elämänkerran Kaiken keskellä yksin.  Maunu oli Kivennavan seurakunnan viimeinen kirkkoherra. Hän hoiti virkaa yli kolmekymmentä vuotta. Toiviainen kertoo virkaveljien ja esimiesten pitäneet Maunua "vallankumouksellisena henkenä". Hän oli heidän silmissään toisinajattelija, oman tiensä kulkija.

Toiviainen kerronta seurakunnasta ja ajankuvasta on kovin kalpeaa, sillä kirjoittaja keskittyy tiukasti Johan Abraham Maunun elämänvaiheisiin. Näitä kuvatessa Toiviainen on kyllä huolellinen, joten kirkkoherran elämänkerraksi se on laadukas.

Jos kuitenkin haluaa tutustua enemmän ajankuvaan kuin kirkkoherran elämänuraan on hyvä lukea Maunun itsensä kirjoittama kirja, joka on kokonaisuudessaan verkossa saatavilla. Kirja on kirkkorakennuksen satavuotishistoriikki, joka samalla kuin ohimennen kuvaa monipuolisesti pitäjän elämää. Kivennavan kirkko 11.7.1812-11.7.1912 satavuotismuisto teoksessa kirkkoherra Maunu aloittaa Kivennavan kirkkohistorian vuodesta 1445, kuvaa satavuotisen kirkkorakennuksen vaiheet ja siirtyy sitten tämän järjestyksessä kuudennen kirkkorakennuksen ympäristöön.

"1815 oli esillä talollisen Matti Kakin nostama kysymys kirkkomaan portin sulkemisesta etteivät eläimet pääsisi vanhaan kirkkoon ja kirkkomaalle. Juho Heikkinen valittiin taitavana ja kätevänä miehenä pitämään huolta kirkkotarhan hoidosta ja että jos sotilaat, joita kirkonkylässä usein majailee, ovat repineet paalun tai aidan, sen korjaamaan ja pitämään kirkon rappuset talvella siivottuna."
"1860 tehtiin kirkkomaan ympärille 2 kyynärää leveä ja 2½  kyynärää korkea kiviaita. Työnjohtajaksi otettiin suutari Lauri Kirjavainen, 'joka sanoi kauan aikaa tehneensä kirkkomaan ajan työtä'."
"V. 1875 ilmoitettiin kirkkoneuvostossa kirkkomaan olevan sangen pahassa siivossa ja koska sinne varsinkin sunnuntaisin kokoontui paljon sikoja pahojansa tekemään, päätettiin puheenjohtajan kautta muistuttaa suntioita, ettei senlaista saisi tapahtua."
Tässä lienee tarkoitetun kotieläimiä



Papit ja lukkarit


Maunu kertoo edeltäjiensä vaiheista yksityöskohtaisesti ja kaunistelematta. Luettelee ansiot mutta ei unohda viinaanmenevyyttäkään. Kirkkoherra Höijerin kohdalla on erityinen kohta.
Höijer toimi myös koko seurakunnassaoloaikanaan kirkonisännöitsijänä.  Kirkonkirjat ja pöytäkirjat ovat kirjoitetut kauniilla, tasaisella käsialalla ja ovat ne selvät niin kuin olisivat painetut. Pappilan päärakennus, joka seisoi eteläisellä vallilla oli vanha ja kovin ränsistynyt. Vesisateella oli kirkonkirjat pantava pöydän alle, jotta suojeltuisivat kastumasta. Sitten koko hökkeli paloi ja rovasti Höijer siirtyi kirkonkirjoinensa, mitä niitä tulipalosta pelastetuksi saatiin, saunaan, missä asui siksi kunnes väliaikainen pappila rakennettiin.
Vähitellen Maunun kerronta laajenee kuvailemaan koko seurakunnan elämää 1800-luvulla.  Seurakunnan palvelijoiden valintatilanteet ovat paljonpuhuvia.
1833 Kivennavan seurakuntalaiset  anoivat Tuomiokapitulilta oikeutta ottaa osaa kappalaisen vaaliin. Tämän anomuksen Tuomiokapituli hylkäsi. Siitä Kivennavan seurakuntalaiset  päättivät valittaa H. K. Majesteetilleen. Valituksesta ei ollut mitään tulosta. Kivääritehtaan hallinto valitsi kappalaisen.
Kirkkoherran vaalit suoritettiin vuonna 1842 tällä tavoin:
"Systerbekin kivääritehtaan puolesta äänesti Lintulan lahjoitusmaan taloudenhoitaja Waldemar Henning  venäjänkielisellä valtakirjalla toisella vaalisijalla olevaa Käkisalmen kirkkoherraa Adam Höijeriä, joka siis tuli valituksi."
ja muutama sivua myöhemmin samassa luvussa todetaan:
"1869 oli Höijerin jälkeen kirkkoherranvaali. Systerbäckin kivääritehtaan hallitus äänesti toisella varasijalla olevaa Rautjärven kirkkoherraa Johannes Hertziä, joka tuli virkaan nimitetyksi."
Kirkkorakennus museoviraston kuvassa
Pappien vaiheiden lisäksi Maunu kuvaa sadan vuoden aikaista kirkonelämää ja kirkonpalvelijoita laajasti.

Viisikymmentävuotiaana virkaansa valitulla kappalaisella Petter Adolf Wahlbergillä oli "paljon puuhaa rappiotilassa olevan virkatalonsa Husulan pappilan kuntoon panemisessa. Asunto oli lahonnut ja rappeutunut, monet pitäjäkokoukset oli pidettävä, monet harmit nähtävä ennenkuin uusi entistä ehompi asunto saatiin. Arvattavasti hän ehti kiinnittää huomionsa seurakunnankin oloihin ja uutteruudellaan korjata senkin vaurioita."

 Wahlbergin kuoltua esitettiin Pitäjäkokouksessa "Kun nimipastori Wahlberg oli ollut yli 18 vuotta kappalaisena tässä seurakunnassa ja uutterasti täyttänyt opettajantehtävänsä ja hänellä oli ollut suurta vaivaa ja kustannuksia kappalaisvirkatalonsa parantamisessa, jonka vuoksi seurakuntalaiset nyt tunnustavat nämä ansiot ja tahtovat antaa hänen jälelle jääneelle leskellensä jotakin osoitusta tunnustuksestaan ja toivovat, että pyydetty ylimääräinen armonvuosi annettaisiin."
Leski sai siis jäädä ylimääräiseksi vuodeksi asumaan.

Lukkarit ovat saaneet oman lukunsa kirkon historiikkiin, kuten myös kirkonisännöitsijät. Lukkarinvaalin kuvaus on erilaista kuin kirkkoherraa valittaessa. Maunu ottaa lainauksen vuoden1870 lukkarin vaalien pöytäkirjasta. Kun Matti Taavinpoika Huuhtasen valtakirja oli "epäselkeästi kirjoitettu ja muutenkin puutteellinen, hyljättiin, niin syntyi huuto ja ilkeä meno, joka on kaiketi sopimaton Herran huoneessa ja vaikka varotettiin monta kertaa olemaan hiljaa oli pakko ruununmiesten kautta järjestystä pitää."

Lukkarien ohessa Mauno käy läpi myös suntiot  ja koulumestarit ja kiertokoulunopettajat. Tässä katkelma koulumestarin valinnasta:
Tarkka tutkinto pidettiin: tavaamisessa suoraan lukemisessa, katkismuksessa ja Piplianhistoriassa, kirjanluvussa ja luetun käsittämisessä, koraaliveisussa, käsikirjoituksessa ja luvun laskussa. Kirkkoneuvosto kokoontui pappilaan toimittamaan vaalia... Eräs ehdotti v.t. koulumestaria Mikko Pimiää siitä syystä, että hän oli seurakunnan lapsi. 'Mitä hän opissa vielä puuttuu voipi hän kyllä, ollen vielä nuori ja siis parhaassa oppi-ijässä, rakentaa etenkin jos seurakunnan papisto, niin kuin toivottavaa on, on hänelle siinä avullinen'. 6 muuta kirkkoneuvoston jäsentä yhtyi tähän ehdotukseen. Kirkkoherra lausui: 'ettei hänen omatuntonsa salli hänen katsoa tässä asiassa muuta kuin oikeutta ja seurakunnan todellista hyötyä' ehdotti pitäjän koulumestaria Pyhäjärveltä Juhana Häsää, 'jonka elävä ja lasten huomiota ja hartautta herättävä opetustapa asettaa hänet etusijaan'.

Mikko Pimiä tuli valituksi. Hän oli kotoisin Kivennavan kirkonkylästä. Perheineen hänet löydät sukukirjasta taulusta 1769. Hänellä oli yksitoista lasta ja yhdeksän lastenlasta. Vaimo oli Kuokkalasta. Mikko Pimiän isä oli maakauppias kirkonkylässä, Kotselän Pimiöitä juuriaan.

Alussa mainitsemassani Kalevi Toiviaisen kirjassa Mikko Pimiän todetaan olleen Maunun mukaan "viinamäen miehiä" eikä ollut "onnistunut saamaan säännöllisyyttä koulutyöhön ja kohottamaan koulun arvoa kansan silmissä". Tässä kirjassaan Maunu ei mainitse mitään tällaista. Toteaa vain Mikko Pimiän olleen suntion ja koulumestarin virkaan tullessa 23 vuoden vanha ja oli siinä toimessa 25 vuotta.  Hänen jälkeensä tuli suntioksi hänen poikansa papintutkinnon suorittanut Johan Aleksander Pimiä.

Johan Aleksander Pimiä on sukukirjassa Johannes Aleksanteri Pimiä (1875-1953) lehtori, kuollut Helsingissä, vaimo Mari Paavilainen, lapsia kolme. Perhe asui vuodesta 1911 Terijoella Johanneksen saatui sieltä viran.

Kirkko ja kirkonkylä ( Kuva Kivennapaseuran sivulta)

Mihin kunnanhallitusta tarvitaan?


Maunu kertoo Kivennavan kirkossa sadan vuoden aikana pidetyistä kokouksista. Tässä muutama pitäjänkokouksen päätösasia.
1872 ehdotti nimismies Cajander, että otettaisiin kätilö pitäjään. Kokous oli sitä mieltä, että "kätilö pitäjän luontoon katsoen on aivan sopimaton. Joka kylässä on sellaisia, jotka voivat olla avuliaina synnytyksissä."  
1859 keskusteltiin "yhdistyksen matkaansaattamisesta ja siitä soveliaimmasta ja kalansikiön kasvattamiselle tarpeellisemmasta kalanpyyntökeinosta. Asia sanottiin kokonaan kuuluvan "Systerbekin fabrikan hallituksen alle."
1870 keskusteltiin kunnanhallituksen perustamisesta pitäjään. Talollinen Olli Kukkonen oli sitä mieltä, ettei ole tarvis tätä hallitusta kun on Systerbekin hallitus.
1875 Koska seurakunnassamme pidetään paljon turhia kokouksia, joissa varsinkin nuoriso oppii kaikenlaisia pahoja tapoja, päätettiin, että kirkkoneuvoston jäsenet ystävällisesti varoittaisivat asianomaisia varsinkin pyhä- ja juhlapäivinä pitämästä tuommoisia rietasta ja syntistä elämää matkaansaattavia kokousia. Päätettiin myöskin, että kirkkoraadin jäsenet koettelisivat saada isäntiä suostumaan siihen, etteivät ensinkään sallisi moisia kokouksia suojissansa pidettävänkään.
Maunu toteaa luvussa Uskonnollinen elämä ja uskonnolliset suuntaukset Kivennavan olleen hyvin rauhallinen pitäjä aina Helsinki-Pietari rautatien valmistumiseen asti. Piispantarkastuksissa siveellistä elämää kiitetään, haureellisuus ja petollisuus oli kylläkin yleistä, mutta puukotukset ja murhat tuntemattomia. Vuoden 1890 piispantarkastuksessa kuva muuttuu ja valitetaan juoppouden olevan valloillaan. Viinakapakoita löytyy runsaasti.


Hyppääjät oli väkevä liike Pihlaisissakin



Herännäisyydestä Maunu kertoo mielenkiintoisesti. Hyppääjät-lahkolaisuus levisi Inkerinmaalta Lempaalasta Kivennavalle ja kirkkoherra kirjoittaa tästä elävästi kuin olisi itse ollut hyppimässä muiden mukana.

Matti Rontu piti joka päivä kolme kertaa rukouksia. Hartausseuroissa ensin langettiin kasvoilleen maahan ja luettiin Isämeitä, sitten laulettiin hengellisiä lauluja ja virsiä ja viimeksi oli rukous. Suurin aika vietettiin laulamisella. Rukouksen aikana kaikki olivat polvillaan tahi kasvoillaan. V 1838 tulivat hyppimiset ja kielillä puhumiset, alettiinpa silloin jo kuiskailla sopimattomasta siskonrakkaudestakin. Kokoukset herättivät herrojen huomiota, niitä pidettiin vaarallisina. Talouskomisario Valdemar Henning turvautui kasakkapamppuun, antoi ruoskiaa Matti Ronnun veriin asti ja kielsi kokouksia pitämästä ja kun kieltoa ei noudatettu, antoi asian nimismiehen haltuun. Seuraavana vuonna liikkeen johtajia sakotettiin luvattomien kokousten pidosta ja karkoitettiin pois tiloiltansa. V. 1840 tuomittiin M Rontu irtolaisuudesta ja luvattomien kokousten pidosta kuritushuoneeseen ja oli 1850-luvulla useampia vuosia vankeudessa. Rovasti Borenius oli jo vanha eikä jaksanut tyynnyttää vainon johdosta kiihtyneitä mieliä ja heitä oikein opastaa. Kirkkoherran apulainen Robert Enckell asetti herrojen vainon ja heränneet saivat jonkun aikaa olla alallansa ja rauhassa pitää kokouksiansa.
17.10 1834 kuoli Juho Ronnun vaimo Anna Painilainen ja Juho meni uusiin naimisiin Brita Murtosen kanssa Pihlaisista. Liike kävi yhä hurmahenkisemmäksi. Suola ja liha ja kaikki hapan ruoka on hyljättävä, vettä pitää juotavan ja tuimaa leipää syötämän. Mitä enemmän lihaa kuolettaa sen voimallisempi on henki. Jos rukoilet edes vuoden ajan, niin tulet uudestisyntyneeksi. Ei saa olla punaista viirua vaatteissa. Aviokumppanista pitää erottaman. Aviolapset ovat äpäriä, mutta joka siskosta syntyy se on hengestä. Aviosääty, johon pappi vihkii, on laki, mutta kristitylle ei ole laki pantuna. Kullakin piti olla nimikkosisko. Muutakin hurmausta tuli. Kokouksissa, niin ainakin luotettavat henkilöt kertovat, naurettiin, uikutettiin niin kuin koirat, mätettiin suuta, kaulailtiin ja hypittiin. Pappeja varsinkin soimattiin. He lörpöttelevät, eivät ole käyneet hengen koulua, leipänsä eteen he haukkuvat. 
Matti Rontu oli vastustellut veljensä Juhon naimista, mutta meni itse avioliittoon Helena Launiaisen kanssa Uudenkirkon Kuuterselästä. Kävi ahkerasti kirkossa ja Herran Ehtoollisella. Kirkkoon tullessa hänellä oli tapana langeta kirkonmäellä erään kiven viereen polvilleen rukoilemaan. Vielä useita kertoja oli polvillaan rukoiltava otsa maahan kumartuneena ennen kuin kirkkoon ehdittiin: ensin kirkkomaan portilla, sitten kirkon etehisen ovvella, kynnyksen sisäpuolella, keskikäytävällä ja vihdoin viimein omassa penkissään likellä saarnastuolia.

Loppupuolella Maunu antaa tilastotietoa vuoden 1910 Kivennavan synkemmältä puolelta.

Nykyään elävistä seurakuntalaisista on tuomittu tappelusta, murhasta, pahoinpitelystä 79, näpistyksestä, varkaudesta, metsänhaaskauksesta 139, juoppoudesta, viinanmyynnistä, salakuljetuksesta 343, siveellisyysrikoksista 4 ja kansalaisluottamusksen menettämisen tuottavista rikoksista 28. Yhteensä rikoksista tuomittuja 593.Aviottomia oli kaikista syntyneistä 1907-1911 3,54%.

J. A. Maunun oman tekstin rinnalla Kalevi Toiviaisen kirja J. A. Maunusta tuntuu kovin varovaisesti ja kieli keskellä suuta kirjoitetulta. Toiviainen on siloiteltu särmiä ja häivyttänyt riitasointuja antaakseen sovinnaisen kuvan suurta murrosta elävän yhteisön paimenesta. Tältä ainakin tuntuu kun lukee kirkkoherran omaa tekstiä. Voi hyvin uskoa, että virkaveljet ja esimiehet ovat nieleskelleet tyhjää kun kirkkoherra on nostanut kissan pöydälle ja puhunut suoraan asioista, joista muut ovat katsoneet tarpeelliseksi vaieta. Kivennappoisilla on ollut harvinaisen vahva kirkkoherra seurakunnassaan.