Kurkistus pimeään

Kun sota Venäjää vastaan (1555-1557) ei luonnistunut kuningas Kustaan toivomalla tavalla, hän syytti vuonna 1556 tästä kaikkia muita kuin itseään. Erityisesti arvostelun kohteeksi joutuivat rajaseudulla asuvat suomalaiset, jotka olivat epäluotettavia eivätkä totelleet kuningastaan ja hänen sotapäälliköitään. Kuningas moitti rajan rahvasta, että se varusti omia sotajoukkoja ja valitsi omia päälliköitään. Se ryösti ja surmasi niin ystäviä kuin vihollisia.

Anarkistista porukkaa Kustaa Vaasan ajan rajaseudun kansa. Vai olivatko? Olivatko Kirjavaiset ryösteleviä hurjimuksia. Olivatko he olleet osallisina tapahtumissa, jotka saattoivat kuningas Kustaa Vaasan suuren ärtymyksen valtaan? Mitä tämä Kuninkaan lausunto voisi tarkoittaa?

Nyt puhutaan ajassa, josta tietoa rahvaasta on niukasti. Kivennavan Kirjavaisten kantaisä Sipi Kirjavainen ei ollut vielä syntynytkään. Tiedot ovat yleisellä tasolla, sukuun liittyvä pohdinta on haparointia pimeässä. Sopii hyvin esihistoriaan tutustumisen jatkoksi.

Vouti pääsee linnanherraksi

Sipin isä ja mahdollisesti isoisäkin ovat eläneet Kustaa Vaasan sodan aikoihin. Sipi Kirjavainen lienee syntynyt 1540-luvulla. Sipi mainitaan Uudenkirkon Kuuterselässä 1602 vapaana talonpoikana. Ehkä Sipin isäkin on asunut Kuuterselässä ja ilmeisesti hänelläkin ovat asiat olleet hyvin.

Kuuterselän asutus oli nuorta. Kymmenisen vuotta ennen Sipin syntymää Kivennavan vouti Anders Nilsson asutti Kuuterselkä nimiseen autiomaahan talonpoikia. Sipi Kirjavainen ei kuitenkaan ollut rälssitilallinen, vaan vapaa talonpoika ja ratsastaja. Mikä yhteys Kirjavaisilla oli Anders Nilssoniin?

Kustaa Vaasan sotaa pidetään Anders Nilssonin sytyttämänä. Kuningas erotti hänet voudin virasta omapäisen Inkerinmaalle suuntautuneen hyökkäyksen jälkeen, mutta tämä ei enää estänyt sodan syttymistä.

Myöhemmin Nilsson oli Eerik XIV:n sotapäällikkö sisällisodassa Juhana-herttuaa vastaan. Näin hän ansaitsi aatelisarvon, oli nyt Anders Nilsson Sabelfana ja sai nimityksen Viipurin linnanpäälliköksi. Hän oli myös suurin rälssitilojen omistaja Kivennavalla.

Jatkuvia ryöstöretkiä

Sipin syntyessä sota oli kytenyt rajan pinnassa jo vuosikymmenet. Pitkin Pähkinäsaaren rauhan rajaa tehtiin ryöstöretkiä puolin ja toisin ja kostettiin ryöstöretkiä uusilla retkillä. Rauhansopimuksissa raja oli määritelty kovin epämääräisesti. Ruotsilta puuttui haluja rajankäyntiin vanhojen dokumenttien pohjalta, koska Ruotsin puolen asutus oli leviämässä rajan pinnan erämaihin.

Rajakahakat ja mahdollinen sodanuhka olivat hankalia asioita sekä Ruotsille että Venäjälle, koska muuallakin oli molemmilla ongelmansa. Rajaselvittelyt olisivat välttämättömiä. Ruotsi pelasi kuitenkin aikaa. Rajankäynneistä sovittiin, mutta aika jätettiin myöhemmin sovittavaksi, eli asia haudattiin määräämättömäksi ajaksi. Kun aika sovittiin, niin sovittuna aikana ruotsalaiset yksinkertaisesti jättivät tulematta rajantarkistuskokoukseen. Osapuolet tekivät yhteisen tarkastuksen sijasta yksipuolisia rajankäyntejä hävitystäkin aiheuttaen, mikä ärsytti tietenkin vastapuolella.

Kuuterselkä oli Ruotsin puolella, sen omistuksesta ei ollut epäselvyyttä. Aivan vieressä oli kuitenkin Kivennavan Riitamaa, jossa käsitykset rajalinjauksesta erosivat. Juuri tämä rajaosuus oli vanhimmissa rajaluetteloissa kuvattu näennäisen yksiselitteisesti kulkemaan Siestarjokea pitkin, mutta Siestarjoki haarautuu yläjuoksulla kahtia. Kumpikin puoli luki rajaluetteloita omalla tavallaan. Riitamaahan kuuluivat osapuilleen seuraavat Kivennavan kylät: Rontu,Kanala, Kekrola, Seppälä, Lipola, Vehmainen, Soppikylä, Räikylä, Siiranmäki, Saarenmaa ja Vuottaa.

Kuningas virittää sodan

Ongelmat ja kahakat jatkuivat pitkin rajaa, Jääskessä varsinkin, mutta erityisesti Riitamaan tapahtumat lopulta sytyttivät sodan Ruotsin ja Venäjän välille. Anders Nilsson on nimetty lopullisen ylitsepääsemättömän konfliktin aiheuttajaksi, mutta aikapommin viritti Kustaa Vaasa lupaamalla vuonna 1553 kolmen vuoden vapautuksen kruunun veroista ja muista vaatimuksista niille, jotka asettuisivat Kivennavan Riitamaalle. Uudisasukkaat olisivat kuninkaan erityisessä suojeluksessa ja hän puolustaisi heitä kaikkea vääryyttä ja väkivaltaa vastaan. Aikaisemmat asumukset ja viljelmät oli sieltä poltettu venäläisten hyökkäyksissä.

Venäläisten mielestä Riitamaa kuului heille ja niinpä he loppuvuodesta 1553 hyökkäsivät ja polttivat viljasadon. Asutuksen he jättivät hävittämättä. Suomalaiset talonpojat kostivat hyökkäyksen välittömästi. Seuraavana vuonna Putjanin ruhtinasperhe kokosi inkeriläisistä talonpojista joukon kostamaan suomalaisten tihutyöt. Nyt poltettiin Riitamaalla jo asumuksiakin. Tämän jälkeen Anders Nilsson hyökkäsi pajareiden kartanoihin. Sota ei tuon jälkeen ollut enää vältettävissä, vaikka kuningas erottikin Anders Nilssonin Kivennavan voudin tehtävästä hyökkäyksen vuoksi.

Vuosikymmeniä pitkin rajaa jatkuneet kahakat eivät kaikki olleet seudun talonpoikien spontaaneja ryöstöretkiä. Talonpoikien syyksi ne vieritettiin, kun diplomatian keinoin asioita jälkeenpäin selviteltiin, mutta usein hyökkäysten organisoijina olivat Venäjän Karjalan pajarit ja Ruotsin puolen voudit ja jopa Viipurin linnanpäällikkö.

Rajaseudulla oli myös vanhat toimintatavat ja rajarauhan ylläpitoperinteet. Rajan yli kuljettiin ja muutettiin. Asukkaiden sukulaisuhteet olleet rajan ylittäviä. Voudintileissä on usein merkintöjä talonpoikien karkaamisesta Venäjän puolelle. Kokoontuvista sotajoukoistakin ilmoiteltiin vastapuolelle, jotta siellä tietäisivät kätkeä omaisuutensa ja paeta piilopirtteihin metsien kätköihin.

Rajan rauhattomuus ja jatkuvat ryöstöretket tarvitsevat selityksen. Selitys voisi olla talonpoikien sietämättömässä verotuksessa ja erityisesti verotuksen rakenteessa. Verotuksen pohjarakenne oli jako neljänneskuntiin, jotka jakautuivat nautakuntiin. Vero perittiin muilta nautakuntaan kuuluvilta taloilta, jos yksi nautakunnan talo ei pystynyt verojaan maksamaan.

Kruunu sai näin varmistettua verotuoton verovelvollisuuksiaan uppiniskaisesti karttavilta talonpojilta. Neljänneskuntajaossa, eikä siihen liittyvässä nautakuntajaossa ei ole ollut mitään maantieteellistä jaottelua. Taloja on nautakunnassa sieltä täältä jopa eri pitäjistä. Kuuterselän kanssa samaan nautakuntaan kuuluivat vuonna 1559 Harju, Hännilä, Ino, Liikola, Huotarila, Kapala, Huumola, Kuivajärvi, Vepsä, Neuvola, Kirjavala, Jokela, Terijoki ja Hötsölä.

Pakottiko verotus ryöstöretkiin?

Kruunun verotulot olivat vain teoriassa turvatut, järjestelmään sisältyi paljon ongelma, mistä vähäisin ei ollut tilojen autioituminen. Neljänneskuntajaosta luovuttiin Sipi Kirjavaisen syntymän aikoihin, nautakuntajako säilyy 1600-luvun alkupuolelle.

Jos veroja ei nautakunta tai neljänneskuntakaan pystynyt suorittamaan niin mikä eteen? Helpoin keino selvitä pälkähästä oli ilmeisesti hakea veronmaksukykyä yksissä tuumin rajan takaa. Mitä tulee rajan asukkaiden omiin sotajoukkoihin ja päälliköihin, niin syyn näihin kuningas olisi löytänyt peiliin vilkaisemalla.

Sipi Kirjavainen oli ratsastaja ja vapaa talonpoika Uudenkirkon Kuuterselässä. Hän otti haltuunsa myös tilan Kivennavan Kurkelasta. Ei siis mikään tyhjätasku. Oliko Sipin isä hakenut omaisuuden ryöstöretkiltään Inkerinmaalta?

Tuon ajan kuvaukset kirjallisuudessa rajan oloista ja rajan kiroista antavat usein hieman harhaanjohtavia mielikuvia. Etenkin jos on tyydytty vain kertomaan miten venäläiset Kivennavalle taas hyökkäsivät ja missä kylät autioituivat. Väestölle jää passiivisen uhrin osa, joka pakenee piilopirtteihinsä. Hengissä selvinneet rakentavat poltetut asumuksensa uudelleen ja jatkavat elämäänsä miten pystyvät.

Tuossa ei taida olla koko totuus. Kun vuonna 1555 Joutselässä neljänsadan paikallisen, lähikylistä kootun talonpojan joukko sai kymmenen kertaa suuremman vihollisjoukon paniikissa pakenemaan, niin ei tuota joukkoa tyhjästä koottu. Eivät he mitä tahansa kaskenraatajia olleet. Kokeneita taistelijoita heidän on täytynyt olla. 

Muinaisuutemme jäljillä

Arkeologia ei ole minua koskaan varsinaisesti kiinnostanut. Johtuu varmaan siitä, että, sen tarjoaman tiedon kiinnittäminen muuhun tietoon on tuntunut hankalalta. Joku löytää jotain maasta. Löydöksen ikä ja käyttötarkoitus arvioidaan ja esine museoidaan muiden samanlaisten löydösten joukkoon. Aspestikeramiikkaa, nuorakeramiikkaa vai kamparemiikkaa?

Mitä nämä ruukunpalaset kertovat? Historiassa on sentään selkeät kirjalliset alkuperäislähteet ja niiden tulkinta. Mitä varsinaista tietoa niiden rinnalla luulöydöt tai asuinpainanteet tuhansien vuosien takaa jakavat?

Kiinnostavammaksi esihistoria muuttui luettuani juuri ilmestyneen kirjan. Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle julkaistiin vuoden vaihteen tienoilla. Se on kattava esitys uusimmasta tutkimustiedosta. Se on monella tavalla mielenkiintoinen lukukokemus.  Vie suomalaisuuden juurille.

Mielenkiintoista sekin, että kirja ulottuu kivikaudelta aina keskiajalle, josta jo on runsaasti kirjallista aineistoa. Lisäksi tekijät esittelevät tutkimuslöydökset myös luovutetun Karjalan alueelta.

Nopeaa väestönkasvua

Kirja ulottaa tarkastelunsa siis 1500-luvun puoliväliin asti. Tuolloin kiinteä kylämäinen asutus oli keskittynyt Suomessa rannikkoseudulle Suomenlahdelle ja Pohjanlahdelle, sekä Laatokan rantamaille. Karjalankannas oli tuolloin selkeämmin jo kyläasutuksen piirissä kuin muu Sisäsuomi. Muualla Suomessa sisämaat olivat vain paikoitellen kiinteän asutuksen piirissä.

Tuolta ajalta ovat myös ensimmäiset tarkat arviot Suomen väkimäärästä. Suomen alueella oli noin 35000 taloa ja niissä keskimäärin 6-10 asukasta. Suomen väkiluku oli siis noin 300 000.

Kivennavalla oli nelisensataa asuttua taloa eli kolmisentuhatta asukasta.

Väestönkasvu oli ollut nopeaa rautakaudelta keskiajalle. Keskiajan alun väestönmääriä on vaikeampi todentaa, mutta asukkaita Suomessa oli 1100-luvulla vain muutamia kymmeniä tuhansia. Korkeintaan 50 000.

Ruotsalaiset ulottivat tuolloin valtansa Suomenlahden itäosiin. Karjalan rahvaan yhteydet olivat rakentuneet Novgorodin suuntaan, kun Ruotsi työntyi sotajoukkoineen itään.  Viipurin linna rakennettiin 1290 ja vuonna 1300 ruotsalaiset rakensivat sillanpääasemaksi Maankruunun linnan Nevanjoen suuhun. Tosin tämä varustus ei pystynyt pitämään puoliaan talven yli. Novgorodilaiset ja karjalaiset surmasivat koko varusväen ja polttivat linnan.

Pähkinäsaaren rauha 1323 vakiinnutti lopulta Ruotsin ja Novgorodin valtapiirien rajat ja jakoi Kannaksen pitkittäin kahtia. Eteläpuoli Ruotsille ja Pohjoispuoli Novgorodille.

Kannas etupäässä asumattomana

Esihistoriallinen tutkimus on vähän samassa asemassa kuin geneettinen sukututkimus. Kumpikin haparoi eteenpäin ilman kirjallisten lähteiden tuomaa valaistusta. Ruotsin vallan alku Karjalassa on ikään kuin vedenjakaja esihistorian ja historiallisen ajan välissä. Ollaan vielä  väestökirjanpidon dokumenttien ulottumattomissa. Muita kirjallisia lähteitä on jo, mutta kovin niukasti.

Varhaisempaan aikaan mentäessä Karjalan kannas oli erämaata. Suomalaisasutus oli keskittynyt Karjalassa Laatokan luoteisrannikolle ja Etelä-Saimaan rannoille. Muualla asutuksen jäänteet ovat yksittäislöytöjä. Eivät anna todisteita kiinteästä asutuksesta.

Tarkemmin sanoen Itä-Kannaksen löydöt keskittyvät Suvanto-järven ympärille Sakkolaan ja Metsäpirttiin, Vuoksen alajuoksulle Räisälään, Kaukolaan ja Käkisalmeen, Laatokan varsinaiselle luoteisrannikolle Hiitolaan ja Kurkijoelle ja pohjoisemmaksi Sortavalaan. Erillinen astuskeskittymä oli lisäksi Laatokan koillisrannikolla Salmissa. Kaikki nämä luetellut alueet jäivät Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Novgorodille. Rauhansopimuksen jälkeen asutus vahvistui etelämpänä Kannaksella.

Paikkakunnat ovat ilmoitettujen esi-isien asuinalueita.

Kertooko perimä jo asuinpaikan?

Nyt tulee houkutus arvioida tämän tiedon pohjalta todennäköisyyksiä Kirjavaisten alkuperästä.  Vieressä on kartta Y-DNA testini 'etäserkkuosumista' 37-markkerin tasolla.

Yhden geneettisen askeleen päässä oranssina täplänä kartalla on tuttu sukulaismies, kirkonkirjoissa kahdeksannen polven etäserkkuni.

Yhteinen esi-isämme on kirkonkirjoissa Tuomas Matinpoika Kirjavainen (1724-1778). Hänen isoisänsä Tuomas Heikinpoika Kirjavainen (1650-1720) tuli Pihlaisten kylään. Tuomas Heikinpojan isoisänsä Heikki Matinpoika Kirjavainen (1610-1970) tuli Kivennavan pitäjään Uudeltakirkolta. Hänen isoisäänsä Sipi Kirjavaiseen (1570-1637) kirjalliset jäljet sitten päättyvätkin. Mistä tulivat Kirjavaiset Uudellekirkolle ja milloin?

Toinen oranssi täplä sijoittuu Saimaan rannalle. Genettinen etäisyys on sama, mutta sukulaisuus on silti kaukaisempi. Tuon näytteen antaja on sijoittanut kaukaisimman tiedossaan olevan esi-isänsä vuonna 1905 syntyneen Sulo Viron Taipalsaareen. Minä ja Sulo Viron jälkeläinen olemme melko lähellä sukuhistorioissamme, mutta välissä on silti pitkä matka pimeää. 

Toinen mahdollinen suunta

Hyvin lähellä geneettisesti on myös Pyhäjärvellä 1600-luvulla asuneen Heikki Yrjönpoika Pärssisen jälkeläinen. Keltainen täppä tarkoittaa kahta geneettistä poikkeamaa 37-markkerin tasolla. 67-markkerin tasolla Viro ja Pärssinen ovat yhtä kaukana geneettisesti.

Pärssisten sukuseurassa arvellaan, että suku olisi tullut Pyhäjärven Kahvenitsan kylään Muolaan Pärssilästä.  Mikko Pärssinen karkasi tilaltaan Muolaasta ja on todennäköisesti sama Mikko Pärssinen, joka asettui asumaan Pyhäjärvelle samoihin aikoihin.

Näiden varhaisempien arkeologisten asutustietojen perusteella Mikko Pärssinen on voinut olla Ruotsin kruunun verotaakkaan tuskastunut paluumuuttaja. Juuret alunperinkin Laatokan rantamilla.

Harmi, ettei Viron suvussa sukuselvitys ulotu yhtä kauas kuin Pärssisillä. Etelä-Saimaan alueen merkittävin asutuskeskittymä on Mikkelissä ja sillä on selvä jatkuvuus viikinki- ja ristiretkiajan yli keskiajalle. Tuolle seudulle kiinnittyminen 1600-luvulla antaisi jo jotain tietoa esi-isien liikkeistä.

Saimaan rannalta vai Laatokan rannalta? Kumpi on ollut Kirjavaisten tulosuunta Uudellekirkolle ja Kivennavalle? Laatokan pohjoisrannalla asuivat Suistamon Pyörittäjän Kirjavaiset, mutta tietoa geneettisestä yhteydestämme ei nyt vielä ole. Parikkalassa nykyisen rajan pinnassa on Kirjavalan kylä, mutta ei tietoa liittyykö kylän nimi Kirjavaisiin. Uudenkirkon Kirjavalan kylässä asui sen sijaan paljonkin Kirjavaisia. Missä ja milloin tuo sukunimi on otettu? Mielenkiintoinen palapeli, josta puuttuu muutama arvoitukset ratkaiseva pala.

Muinaisuutemme jäljet antaa aiheen olettaa, että väki on aikojen saatossa kulkenut edes takaisin Saimaan rantojen ja Laatokan rantojen väliä.

Asutus Saimaalla ja Laatokalla

Kun mennään vielä syvemmälle esi-historiaan tullaan kolmentuhannen vuoden taakse hyvin pienten yhteisöjen aikaan. Kaskiviljely jo hallittiin, mutta metsästys ja keräily olivat tärkeämmät ravinnonlähteinä. Varsinaista kyläasutusta ei ollut. Karjalankannaksella Räisälän Kalmistomäki on tältä ajalta kiinnostava asuinlöydös. Saimaan vesistöalueen laajin varhaismetallikautinen asuinpaikka on Joensuun Varaslammilla.

Varhaismetallikaudella Karjalankannas ja Laatokan Karjala olivat hyvin harvaan asuttuja ja todennäköisesti usein pitkiä aikoja ilman asutusta. Tärkeimpiä asuinpaikkoja olivat Kaukolan Riukjärvi, Räisälän Kalmistonmäki ja Kurkijoen Kuuppala.

Saimaan ja Laatokan välinen vesiyhteys tarkoittaa myös, että alueiden yhteisöt ja elämäntavat muistuttivat toisiaan. Saimaan alueella tunnetaan yli 50 varhaismetallikautista asuinpaikkaa. Toimeentulo nojasi metsästykseen ja kalastukseen ja kaskiviljelyäkin jonkin verran harrastettiin. Karjaa ei ollut kuin joskus paikoin aivan ajanjakson loppupuolella.

Juuret Karjalassa kivikaudelta

Vielä syvemmälle esi-historiaan sukeltaminen kertoo asutuksen leviämisestä Suomen alueelle. Tulijoita oli idästä, kaakosta ja etelästä. Asumukset eivät tuolloin olleet kiinteitä vaan kevytrakenteisia. Pyynti tapahtui mukana kannettavilla välineillä. Kivikausi oli jatkuvien muutosten aikaa. Alueiden ja aikojen kulttuurikuvat poikkeavat selvästi toisistaan. Ilmasto oli lämmin.

Geneettinen perimämme kertoo, että haploryhmä N1C1 syntyi Etelä-Siperiassa noin 10000 vuotta sitten. Se levisi Pohjois-Eurooppaan 6000 vuotta sitten. N1C1 ryhmän leviämiseen liitetään kampakeraaminen kulttuuri. Se alkoi Suomessa kivikauden keskivaiheilla 4000 vuotta sitten. Ruukunsirpaleiden kuviot kertovat siis jotain. Esi-isät tulivat idästä nelisen tuhatta vuotta sitten todennäköisesti Laatokan rantamille.

Missä sitten esikirjavaiset asuivatkaan, ja milloin he Suomeen tulivat, niin isälinjan haploryhmämme kertoo että Suomeen he ovat tulleet idästä.  Siperian mammutinmetsästäjiä olivat.

Kivikaudella väestö Suomessa kasvoi. Yhteisöt olivat kivikaudella suurempia kuin myöhemmin varhaismetallikaudella. Laatokan Karjalassa  saattoi suurimmissa keskuskylissä olla lähes kymmenen asumusta, mutta ne pienenivät kauden myöhäisvaiheessa yhden tai kahden asumuksen asuinpaikoiksi. Eläimistö hyödynnettiin monipuolisesti ravinnoksi. Syksyn yhteispyynnin aikana kokoonnuttiin ja solmittiin myös avioliittoja. Ilman yhteispyynnin tarjoamaa kokoontumismahdollisuutta pienet yhteisöt olisivatkin kuolleet sukupuuttoon.

Karjalankannaksen Räisälän Juoksemajärvellä on vuonna 2003 tutkittu asumuspainanne, joka on ajoitettu varhaiseen kampakeraamiseen aikaan. Nurkista pyöristetyn asumuksen pinta-ala on ollut noin 24 neliömetriä. Siellä on asuttu ympäri vuoden ja se on kuulunut viiden, rannansuuntaisesti rivissä olleen asumuksen muodostamaan keskusasuinpaikkaan.

Eniten tuon ajan asumuksien jäännöksiä on löydetty Pohjanlahden rannikolta, muinaisten Saimaan ja Päijänteen rannoilta, Laatokalta sekä Suomenlahden pohjukasta.

Nykyväestössä N1C1 haploryhmällä on merkittävä keskittymä Suomessa ja erityisesti Itä-Suomessa se on väestössä enemmistönä. Tuossa vieressä olevasta karttakuvasta voi suurinpiirtein nähdäkin mistä esikirjavaiset ovat Suomeen joskus nelisen tuhatta vuotta sitten siirtyneet.

Koko vuoden kysymys

Ylessä on juuri mielenkiintoinen ohjelmasarja historiasta. Viipuria käsiteltiin sarjan toisessa osassa, sen keskeisestä merkityksestä Suomen sisällissodassa.

Facebookissa on kaikenlaisia ryhmiä. Yksi suljettu ryhmä on juhlavan niminen Juuret rajantakaisessa kauniissa Karjalassa. Luulisi, että sen jäsenet ovat kiinnostuneet vaihtamaan mielipiteitä. Siksipä minäkin tarjosin heti oitis linkkiä Yle-areenalla pyörivään ohjelmaan avoimella kysymyksellä: mitä mieltä ohjelmasta?

Historia näyttää kuitenkin olevan ryhmän ylläpitäjälle jotenkin arveluttava asia. Muisteloihin ei toivota mitään tummempia sävyjä. Karjalassa kun aurinko paistoi aina ja kaikki oli parhain päin. No mikäpä siinä, jos ryhmä haluaa olla vain ajanvietettä, eikä mikään tietolähde. Tietolähteenä moni vain tuntuu sitä pitävän ja tietoa halutaan siellä jakaakin.

Olen kuitenkin seurannut tätä ryhmää suurella mielenkiinnolla. Tässä minulla on vähän niin kuin oma lehmä ojassa. Hetken mielijohteesta tein tähän ryhmään noin vuosi sitten, heti vuoden vaihteen jälkeen, yhden kysymyksen. Vastausvaihtoehdot  kysymyslomakkeessani olivat:

• Olen itse syntynyt luovutetussa Karjalassa
• Kumpikin vanhemmistani on siellä syntynyt
• Toinen vanhemmistani on syntynyt luovutetussa Karjalassa
• Kaikki isovanhempani lähtivät evakkoon, vanhempani syntyivät täällä
• Vasta isovanhemmissani on evakkoja, mutta peräti kolme
• Vasta isovanhemmissani on evakkoja, heitä on kaksi
• Vasta isovanhemmissani on evakkoja, heitä on vain yksi

Arvelin tämän riittävän antamaan vastauksen kysymyksiin:

• Ovatko kolmannen polvenkin evakot kiinnostuneita tällaisesta fb-sivusta?
• Ovatko evakot menneet  pääosin naimisiin keskenään vai sekoittuivatko karjalaiset yleensä muuhun väestöön?
• Onko syntyperäisiä luovutetun alueen ihmisiä mukana tässä fb-ryhmässä?

Ajattelin saavani muutaman vastauksen ennen kuin koko kysymys häipyy niin alas ryhmän seinällä, että vastausvirta tyrehtyy. Tapahtui kuitenkin jotain muuta kuin osasin odottaa.

Pysyvä paalupaikka

Facebookissa nousee kärkeen aina se postaus, joka saa eniten kiinnostusta osakseen. Kysymykseni on keikkunut ryhmän seinällä kärjessä kohta koko vuoden. Välillä se painui vähän alemmaksi, mutta sitten aina joku vastaa tai kommentoi ja taas se keikkuu paalupaikalla. Missä se on nyt tänäkin päivänä, vuoden vanha postaus. 

Varsinaista järkevää tietoa kysymykseen kertyi parin kolmen kuukauden aikana. Sitten vastaukset harvenivat, mutta ihmiset kirjoittavat kysymykseeni kommentteja, kertoivat evakkomatkasta, luettelivat sukutaustojaan ja heidän syntymäpitäjiään. Mitä olivat kokeneet käydessään nyt Karjalassa. Miltä Viipurissa näytti. Siis kaikkea mahdollista eikä sitä mitä kysytään.

Ilmeisesti käyttäjät olettavat kysymykseni: Monennenko polven evakko olet? Kuinka vahvat ovat juuresi Karjalaan? olevan jonkinlainen ryhmään kiinnitetty ilmoitus. Niinpä muuhun yhteyteen tarkoitetut jutut kirjautuvat kommenteiksi kysymykseeni. 

Vai mitä pitäisi ajatella kirjauksesta:

tää on muuten mukava,"palsta"mutta kauheen sekava ja hankala käyttää....olen kai sitten vaan niin "urpo"mutta aina törmää samoihin kysymyksiin ja asioihin ees taas kokoajan...se on vähä turhauttavaa....en tiedä onko lääkettä tähän

2. kesäkuuta kello 14:54 

Eipä silti. Kommentit ovat silti monet mielenkiintoisia. 825 kommenttia. 668 tykkäystä. Ja lisää tulee koko ajan. Ei mikään huono saldo yhdelle kyselylle.

Mitä itse kysymykseen tulee, niin sen tulos on mielenkiintoinen.

FB-ryhmän koostumus

Karjalasta lähteneiden joukko on jo harva. Facebook on heitä paljon nuorempien juttu. Keski-ikäisten  tarinatupa kuulemma, sillä varsinainen nuoriso on kaikonnut muille foorumeille. Silti tässäkin FB-ryhmän kyselyssä 154 vastaajaa on ilmoittanut olevansa luovutetusta Karjalasta. Aika paljon vanhuksia somettamassa. Tosin kyselylomakkeen täyttäneistä vain vähän alle 5%.

Käytännössä lähes koko Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa-ryhmä koostuu henkilöistä, joiden vanhemmat ovat lähteneet Karjalasta. Heitä on yli 80% ryhmästä. Neljäsosalla ryhmäläisistä on kumpikin vanhempi Karjalasta, vain toinen vanhempi 57%:lla ryhmässä kävijöistä.

Näiden toisen polven evakoiden keskinäinen koostumus on, että kahdella kolmasosalla on vain toinen vanhempi luovutetusta Karjalasta. Varsin uskottavaa. Jos tämä pitää paikkansa yleisesti, niin karjalaista sukutaustaa omaavia suomalaisia on jatkossa aina vain laajeneva osuus väestöstä.

Tämä korostuu kolmannessa polvessa. Heistä, joiden isovanhemmat tulivat Karjalata, varttievakoita ja puoliksi karjalaista sukujuurta olevia on yhteensä 84%.  Suomi siis karjalaistuu, mutta pysyykö karjalaisuus evakoiden jälkipolvissa? Missä määrin he ovat kiinnostuneet niistä juuristaan, jota jäivät rajan taakse?

15% vastaajista on tätä kolmatta polvea. Osoittaako tämä karjalakiinnostuksen hiipumista vai onko niin, että sukutausta alkaa kiinnostamaan vasta myöhemmällä iällä? Kysymys ei anna vastausta tähän. Voi tietenkin olla, että fb-ryhmään ei mahdu kuin yksi sukupolvi kerrallaan.

Tarjotaanko kiinnostuksen esteitä vai herätteitä?

Karjalaisjärjestöillä on juuri nyt kova pohtiminen sukupolven vaihtumisesta.  Minä arvelen, että uudet sukupolvet etsivät omat selityksensä menneisyydelle. Siksi vanhempien maailmankuva ja arvot eivät aina näytä kiinnostavan, mutta se onkin ehkä vanhempien rajoittuneisuutta. Siispä ei pidä liikaa ohjata vaan antaa uuden maailman muodostua. 

Silloin syntyy silta menneeseen oikealla ja aidolla tavalla. Vaikkapa sitten tätä historian tulkintaa katsomalla, vaikka se ei kaunista kuvaa annakaan. Ajattelemisen aihetta enemmänkin. Jospa monipuolinen ja suodattamaton tieto saisi uuden polven mukaan karjalaisuuteen, tekemään kysymyksiä, etsimään vastauksia. Olemaan aidosti juuristaan kiinnostuneita.

Kivennapatoiminnan ideariihi

Kivennapaseura ry kutsui kiinnostuneita Kivennapaan liittyviä yhteisöjä 28.11. Lahteen suunnittelemaan yhteistyötä ja verkostoitumisen tiivistämistä. Henkilöt, joilla on henkilökohtaiset siteet tähän vanhaan rajapitäjään ovat harvenemassa. Tämä tuottaa aiheellisen huolen kyläseurojen toiminnan jatkumisesta.

Kivennapalaiset sukuseurat ovat kaikki tämän saman ongelman edessä. Esimerkiksi Kirjavaisten sukuseura on ammentanut toimintaansa sisältöä Pihlaisten kylämuistoista. Kun vielä sukukirjakin on jo aikaansaatu, niin toiminnan suuntauksessa on ongelmansa.

Huoli on siis yhteinen.

Sukupolvi sukupolvelta niiden ihmisten joukko kasvaa, joiden sukutaustassa on pitäjä nimeltään Kivennapa. Mutta yhteys tähän menneeseen rajan taakse jääneeseen maailmaan on tyystin toisenlainen kuin evakoilla. Miten siis tarjota uusille polville Kivennapaa, mitä merkitystä heille sillä voisi olla? Kysymys ei ole vähemmästä asiasta kuin pitäjäseuran säilymisestä.

Tämän ensimmäisen suunnittelupalaverin kokoonkutsujana toimi Kivennapa-säätiö. Säätiöllä on kuitenkin vain avustava rooli, pallo on nyt järjestöillä ja Kivennapaseuralla. Ja hyvin tuo pallo  tuli mielestäni kopattua.

Kuten kaikissa tällaisissa ideariihissä ajatukset kyllä sinkoilevat ja innostus kasvaa, mutta suunnitellut työt odottavat jatkossa tekijäänsä, joiden löytäminen ei ole helppoa. Nyt tuntui kuitenkin että tekemisen meininki löytyisi. Vaikka tekijöitä ei aina heti näköpiirissä olekaan, niin hyvät ideat saavat tuulta siipiensä alle. Sellaiselta palaveripäivän anti minusta vaikutti.

Ideoita toiminnan suuntaamiseen

Kivennapaseuralla on ollut jo pitkään ongelmana kaiken tiedon ja materiaalin tallentaminen. Seuralle tarjotaan paljon Kivennapaan liittyviä dokumentteja, kirjeitä, kirjoituksia, valokuvia, mutta niiden arkistoiminen ja digitoiminen edelleen käytettäväksi on ollut ongelma. Näihin talkoisiin tarvitaan kyläseurojen voimien yhdistämistä.

Toinen merkittävä jo osittain muualla eli Metsäpirtissä toteutettu ajatus on Kivennavan historian tarjoaminen virtuaalisena verkossa. Käyttöliittymänä, joka yhdistää eri tietokantoja ja mahdollistaa myös käyttäjien omatoimisen tietojen täydentämisen. Tämä kuulostaa suurhankkeelta, mutta sen toteuttaminen vaiheittain on jo alkanut.

Ensimmäisenä toteutettavana uudistuksena on kuitenkin Kivennapaseuran verkkosivuille laadittava ilmoitustaulu, joka kokoaa tiedot kyläseurojen ja sukuseurojen tapahtumista.

Ensi kesän Kihuissa seurataan, miten nämä ja muut pienemmät ideoidut hankkeet etenevät. Kantava perusajatus kaikissa on kyläseurojen ja sukuseurojen toiminnan auttaminen valamalla entistä enemmän yhteistyötä Kivennapataustaisten yhdistysten toimintaan.

Tilaisuuden osallistujia oli parikymmentä, tässä heistä osa.