Muinaisuutemme jäljillä

Arkeologia ei ole minua koskaan varsinaisesti kiinnostanut. Johtuu varmaan siitä, että, sen tarjoaman tiedon kiinnittäminen muuhun tietoon on tuntunut hankalalta. Joku löytää jotain maasta. Löydöksen ikä ja käyttötarkoitus arvioidaan ja esine museoidaan muiden samanlaisten löydösten joukkoon. Aspestikeramiikkaa, nuorakeramiikkaa vai kamparemiikkaa?

Mitä nämä ruukunpalaset kertovat? Historiassa on sentään selkeät kirjalliset alkuperäislähteet ja niiden tulkinta. Mitä varsinaista tietoa niiden rinnalla luulöydöt tai asuinpainanteet tuhansien vuosien takaa jakavat?

Kiinnostavammaksi esihistoria muuttui luettuani juuri ilmestyneen kirjan. Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle julkaistiin vuoden vaihteen tienoilla. Se on kattava esitys uusimmasta tutkimustiedosta. Se on monella tavalla mielenkiintoinen lukukokemus.  Vie suomalaisuuden juurille.

Mielenkiintoista sekin, että kirja ulottuu kivikaudelta aina keskiajalle, josta jo on runsaasti kirjallista aineistoa. Lisäksi tekijät esittelevät tutkimuslöydökset myös luovutetun Karjalan alueelta.

Nopeaa väestönkasvua

Kirja ulottaa tarkastelunsa siis 1500-luvun puoliväliin asti. Tuolloin kiinteä kylämäinen asutus oli keskittynyt Suomessa rannikkoseudulle Suomenlahdelle ja Pohjanlahdelle, sekä Laatokan rantamaille. Karjalankannas oli tuolloin selkeämmin jo kyläasutuksen piirissä kuin muu Sisäsuomi. Muualla Suomessa sisämaat olivat vain paikoitellen kiinteän asutuksen piirissä.

Tuolta ajalta ovat myös ensimmäiset tarkat arviot Suomen väkimäärästä. Suomen alueella oli noin 35000 taloa ja niissä keskimäärin 6-10 asukasta. Suomen väkiluku oli siis noin 300 000.

Kivennavalla oli nelisensataa asuttua taloa eli kolmisentuhatta asukasta.

Väestönkasvu oli ollut nopeaa rautakaudelta keskiajalle. Keskiajan alun väestönmääriä on vaikeampi todentaa, mutta asukkaita Suomessa oli 1100-luvulla vain muutamia kymmeniä tuhansia. Korkeintaan 50 000.

Ruotsalaiset ulottivat tuolloin valtansa Suomenlahden itäosiin. Karjalan rahvaan yhteydet olivat rakentuneet Novgorodin suuntaan, kun Ruotsi työntyi sotajoukkoineen itään.  Viipurin linna rakennettiin 1290 ja vuonna 1300 ruotsalaiset rakensivat sillanpääasemaksi Maankruunun linnan Nevanjoen suuhun. Tosin tämä varustus ei pystynyt pitämään puoliaan talven yli. Novgorodilaiset ja karjalaiset surmasivat koko varusväen ja polttivat linnan.

Pähkinäsaaren rauha 1323 vakiinnutti lopulta Ruotsin ja Novgorodin valtapiirien rajat ja jakoi Kannaksen pitkittäin kahtia. Eteläpuoli Ruotsille ja Pohjoispuoli Novgorodille.

Kannas etupäässä asumattomana

Esihistoriallinen tutkimus on vähän samassa asemassa kuin geneettinen sukututkimus. Kumpikin haparoi eteenpäin ilman kirjallisten lähteiden tuomaa valaistusta. Ruotsin vallan alku Karjalassa on ikään kuin vedenjakaja esihistorian ja historiallisen ajan välissä. Ollaan vielä  väestökirjanpidon dokumenttien ulottumattomissa. Muita kirjallisia lähteitä on jo, mutta kovin niukasti.

Varhaisempaan aikaan mentäessä Karjalan kannas oli erämaata. Suomalaisasutus oli keskittynyt Karjalassa Laatokan luoteisrannikolle ja Etelä-Saimaan rannoille. Muualla asutuksen jäänteet ovat yksittäislöytöjä. Eivät anna todisteita kiinteästä asutuksesta.

Tarkemmin sanoen Itä-Kannaksen löydöt keskittyvät Suvanto-järven ympärille Sakkolaan ja Metsäpirttiin, Vuoksen alajuoksulle Räisälään, Kaukolaan ja Käkisalmeen, Laatokan varsinaiselle luoteisrannikolle Hiitolaan ja Kurkijoelle ja pohjoisemmaksi Sortavalaan. Erillinen astuskeskittymä oli lisäksi Laatokan koillisrannikolla Salmissa. Kaikki nämä luetellut alueet jäivät Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Novgorodille. Rauhansopimuksen jälkeen asutus vahvistui etelämpänä Kannaksella.

Paikkakunnat ovat ilmoitettujen esi-isien asuinalueita.

Kertooko perimä jo asuinpaikan?

Nyt tulee houkutus arvioida tämän tiedon pohjalta todennäköisyyksiä Kirjavaisten alkuperästä.  Vieressä on kartta Y-DNA testini 'etäserkkuosumista' 37-markkerin tasolla.

Yhden geneettisen askeleen päässä oranssina täplänä kartalla on tuttu sukulaismies, kirkonkirjoissa kahdeksannen polven etäserkkuni.

Yhteinen esi-isämme on kirkonkirjoissa Tuomas Matinpoika Kirjavainen (1724-1778). Hänen isoisänsä Tuomas Heikinpoika Kirjavainen (1650-1720) tuli Pihlaisten kylään. Tuomas Heikinpojan isoisänsä Heikki Matinpoika Kirjavainen (1610-1970) tuli Kivennavan pitäjään Uudeltakirkolta. Hänen isoisäänsä Sipi Kirjavaiseen (1570-1637) kirjalliset jäljet sitten päättyvätkin. Mistä tulivat Kirjavaiset Uudellekirkolle ja milloin?

Toinen oranssi täplä sijoittuu Saimaan rannalle. Genettinen etäisyys on sama, mutta sukulaisuus on silti kaukaisempi. Tuon näytteen antaja on sijoittanut kaukaisimman tiedossaan olevan esi-isänsä vuonna 1905 syntyneen Sulo Viron Taipalsaareen. Minä ja Sulo Viron jälkeläinen olemme melko lähellä sukuhistorioissamme, mutta välissä on silti pitkä matka pimeää. 

Toinen mahdollinen suunta

Hyvin lähellä geneettisesti on myös Pyhäjärvellä 1600-luvulla asuneen Heikki Yrjönpoika Pärssisen jälkeläinen. Keltainen täppä tarkoittaa kahta geneettistä poikkeamaa 37-markkerin tasolla. 67-markkerin tasolla Viro ja Pärssinen ovat yhtä kaukana geneettisesti.

Pärssisten sukuseurassa arvellaan, että suku olisi tullut Pyhäjärven Kahvenitsan kylään Muolaan Pärssilästä.  Mikko Pärssinen karkasi tilaltaan Muolaasta ja on todennäköisesti sama Mikko Pärssinen, joka asettui asumaan Pyhäjärvelle samoihin aikoihin.

Näiden varhaisempien arkeologisten asutustietojen perusteella Mikko Pärssinen on voinut olla Ruotsin kruunun verotaakkaan tuskastunut paluumuuttaja. Juuret alunperinkin Laatokan rantamilla.

Harmi, ettei Viron suvussa sukuselvitys ulotu yhtä kauas kuin Pärssisillä. Etelä-Saimaan alueen merkittävin asutuskeskittymä on Mikkelissä ja sillä on selvä jatkuvuus viikinki- ja ristiretkiajan yli keskiajalle. Tuolle seudulle kiinnittyminen 1600-luvulla antaisi jo jotain tietoa esi-isien liikkeistä.

Saimaan rannalta vai Laatokan rannalta? Kumpi on ollut Kirjavaisten tulosuunta Uudellekirkolle ja Kivennavalle? Laatokan pohjoisrannalla asuivat Suistamon Pyörittäjän Kirjavaiset, mutta tietoa geneettisestä yhteydestämme ei nyt vielä ole. Parikkalassa nykyisen rajan pinnassa on Kirjavalan kylä, mutta ei tietoa liittyykö kylän nimi Kirjavaisiin. Uudenkirkon Kirjavalan kylässä asui sen sijaan paljonkin Kirjavaisia. Missä ja milloin tuo sukunimi on otettu? Mielenkiintoinen palapeli, josta puuttuu muutama arvoitukset ratkaiseva pala.

Muinaisuutemme jäljet antaa aiheen olettaa, että väki on aikojen saatossa kulkenut edes takaisin Saimaan rantojen ja Laatokan rantojen väliä.

Asutus Saimaalla ja Laatokalla

Kun mennään vielä syvemmälle esi-historiaan tullaan kolmentuhannen vuoden taakse hyvin pienten yhteisöjen aikaan. Kaskiviljely jo hallittiin, mutta metsästys ja keräily olivat tärkeämmät ravinnonlähteinä. Varsinaista kyläasutusta ei ollut. Karjalankannaksella Räisälän Kalmistomäki on tältä ajalta kiinnostava asuinlöydös. Saimaan vesistöalueen laajin varhaismetallikautinen asuinpaikka on Joensuun Varaslammilla.

Varhaismetallikaudella Karjalankannas ja Laatokan Karjala olivat hyvin harvaan asuttuja ja todennäköisesti usein pitkiä aikoja ilman asutusta. Tärkeimpiä asuinpaikkoja olivat Kaukolan Riukjärvi, Räisälän Kalmistonmäki ja Kurkijoen Kuuppala.

Saimaan ja Laatokan välinen vesiyhteys tarkoittaa myös, että alueiden yhteisöt ja elämäntavat muistuttivat toisiaan. Saimaan alueella tunnetaan yli 50 varhaismetallikautista asuinpaikkaa. Toimeentulo nojasi metsästykseen ja kalastukseen ja kaskiviljelyäkin jonkin verran harrastettiin. Karjaa ei ollut kuin joskus paikoin aivan ajanjakson loppupuolella.

Juuret Karjalassa kivikaudelta

Vielä syvemmälle esi-historiaan sukeltaminen kertoo asutuksen leviämisestä Suomen alueelle. Tulijoita oli idästä, kaakosta ja etelästä. Asumukset eivät tuolloin olleet kiinteitä vaan kevytrakenteisia. Pyynti tapahtui mukana kannettavilla välineillä. Kivikausi oli jatkuvien muutosten aikaa. Alueiden ja aikojen kulttuurikuvat poikkeavat selvästi toisistaan. Ilmasto oli lämmin.

Geneettinen perimämme kertoo, että haploryhmä N1C1 syntyi Etelä-Siperiassa noin 10000 vuotta sitten. Se levisi Pohjois-Eurooppaan 6000 vuotta sitten. N1C1 ryhmän leviämiseen liitetään kampakeraaminen kulttuuri. Se alkoi Suomessa kivikauden keskivaiheilla 4000 vuotta sitten. Ruukunsirpaleiden kuviot kertovat siis jotain. Esi-isät tulivat idästä nelisen tuhatta vuotta sitten todennäköisesti Laatokan rantamille.

Missä sitten esikirjavaiset asuivatkaan, ja milloin he Suomeen tulivat, niin isälinjan haploryhmämme kertoo että Suomeen he ovat tulleet idästä.  Siperian mammutinmetsästäjiä olivat.

Kivikaudella väestö Suomessa kasvoi. Yhteisöt olivat kivikaudella suurempia kuin myöhemmin varhaismetallikaudella. Laatokan Karjalassa  saattoi suurimmissa keskuskylissä olla lähes kymmenen asumusta, mutta ne pienenivät kauden myöhäisvaiheessa yhden tai kahden asumuksen asuinpaikoiksi. Eläimistö hyödynnettiin monipuolisesti ravinnoksi. Syksyn yhteispyynnin aikana kokoonnuttiin ja solmittiin myös avioliittoja. Ilman yhteispyynnin tarjoamaa kokoontumismahdollisuutta pienet yhteisöt olisivatkin kuolleet sukupuuttoon.

Karjalankannaksen Räisälän Juoksemajärvellä on vuonna 2003 tutkittu asumuspainanne, joka on ajoitettu varhaiseen kampakeraamiseen aikaan. Nurkista pyöristetyn asumuksen pinta-ala on ollut noin 24 neliömetriä. Siellä on asuttu ympäri vuoden ja se on kuulunut viiden, rannansuuntaisesti rivissä olleen asumuksen muodostamaan keskusasuinpaikkaan.

Eniten tuon ajan asumuksien jäännöksiä on löydetty Pohjanlahden rannikolta, muinaisten Saimaan ja Päijänteen rannoilta, Laatokalta sekä Suomenlahden pohjukasta.

Nykyväestössä N1C1 haploryhmällä on merkittävä keskittymä Suomessa ja erityisesti Itä-Suomessa se on väestössä enemmistönä. Tuossa vieressä olevasta karttakuvasta voi suurinpiirtein nähdäkin mistä esikirjavaiset ovat Suomeen joskus nelisen tuhatta vuotta sitten siirtyneet.