Matti Sipinpoika 

Kirjavaisen 

matkarahat

Äyräpään kihlakunnan tuomiokirjoissa on asiakirja vuodelta 1646. Siinä kerrotaan 

Matti Kirjavaisen valitun kihlakunnan rahvaan edustajaksi Tukholman valtiopäiville.

 

Valinnasta kertovassa asiakirjassa on kohta, joka houkuttelee tutustumaan tukholmanmatkaan

 tarkemmin.  Matti Kirjavaiselle kerrotaan tässä myönnetyn kelpo matkakassa, “100 kuparitaleria”.   

Tuomiokunnan muita päätöksiä selailemalla löytyy vertailukohteita mitä tuolla rahalla sai. 

1660 kerrotaan, että 100 kuparitaaleria määrättiin pestatun ratsumiehen viiden vuoden palkaksi. 

Vuoden 1659 päätöksessä pestattu ratsumies on saanut 30 kuparitaaleria yhden vuoden palkaksi. 

Tuossa jälkimmäisessä päätöksessä on muuten myös huomautus, että pian kaatunut.  

 

Rahaa käytettiin 1600-luvulla vähän. Hyödykkeet vaihdettiin suoraan toisiin hyödykkeisiin, 

verotkin maksettiin maatalouden tuotteina. Viljaa, heinäkuormia, halkokuormia, nahkoja, 

turkiksia jne. Kruunu ja säätyläiset käyttivät rahaa. Periaatteessa sekin samanlainen hyödyke kuin

 maataloustuotteet, mutta arvometallia. Rahan arvo määräytyi aina sen sisältämän metallin arvon

 perusteella. Kulta oli arvokkain, hopeakin kallis, mutta kupari kymmeniä kertoja halvempaa. 

On siis merkittävää, että Matille myönnetyt matkarahat olivat kuparia, painavaa Ruotsin valuuttaa. 

Matti teki tukholmanmatkansa 30-vuotisen sodan raivotessa Euroopassa. Ruotsi rakensi suurvaltaa.

 Vähän ennen Matin matkaa Tanskan ja Ruotsin välillä oli käyty suursodan erillissota vuosina 

1643-1645, jonka jälkeen Itämerestä oli tullut Ruotsin sisämeri. 

Sodan hinta oli väestölle karmea. Myös valtion rahakirstun pohja näkyi. Ruotsi tarvitsi kipeästi 

rahaa sotimiseen. Hopeaa ei Ruotsin kaivoksista juuri löytynyt, joten Ruotsiin pesiytyi 

kaksijakoinen rahajärjestelmä. Oli hopeataalerit ja kuparitaalerit. Niiden piti olla samanarvoisia, 

taaleri kuin taaleri.

Kuparirahaan oli päädytty paitsi hopean niukkuuden johdosta, myös siksi, että Ruotsi koki 

kuparin maailmanmarkkinahinnan olevan liian alhaisen. Falunissa vuoriteollisuus louhi ja jalosti 

valtavat määrät kuparimalmia. Unkarin ja Böömin kaivoksissa oli kuparin tuotanto vähentynyt ja 

Ruotsin kupari hallitsi markkinoita. Kuparista valmistettiin Euroopassa messinkiä, kanuunoita ja 

arvokiinteistöjen kattolevyjä. Espanja osti kuparia omiin kolikoihinsa.

Jos Ruotsi olisi säädellyt kuparin pääsyä markkinoille, niin kuparin hinta olisi saattanut kohota, 

mutta nyt kävi toisin. Kuparia louhittiin yhä enemmän. Kun kuparia tulvi markkinoille sen hinta 

halpeni. Rahan käyttäjät olivat tarkkoja siitä, että taaleriin lyöty arvo vastasi sen sisältämän 

metallin arvoa. Kupariraha alkoi olla niin painavaa, että että kolikot suurenivat hankaliksi käyttää. 

Silloin syntyi plootu vuonna 1644. Kopparplåtmynt, suomeksi kuparilevykolikko. Plootu oli iso 

kuparilevy, jonka kulmiin ja keskelle lyötiin leimat. Sen jälkeen se oli rahaa. Plootuja oli eri arvoisia 

 ja niitä laskettiin liikkeelle paljon. Lyödyt plooturahat olivat aluksi 10 taalerin arvoisia ja painoivat 

 19,72 kiloa. Vuoden 1644 jättimäisiä plootuja lyötiin 27000 kappaletta ja seuraavien 130 vuoden 

aikana eri kokoisia plootuja valmistettiin miljoonia.

Oleellinen asia rahan käytössä oli pankkien puuttuminen. Tämä taitaa merkitä, että Matin piti 

matkustaa kaksisataa kiloa kuparia matkassa. Olisivatko taalerit kuitenkin voineet olla kotona 

jonkinlaisena vakuutena ja tietona, että Matilla on tätä maksukykyä? Pootut olisi Matti visusti 

piilottanut, pirtin lattian alle kätkenyt tai kaivanut navetan taakse sontatunkion pohjalle. 

Miten tällainen vakuus olisi toiminut pitkän matkan eri vaiheissa? Todennäköisesti aika huonosti. 

Ihan tuntematon asia ei seteli enää 1600-luvulla ollut. Falunissa oli kuparinpuhdistamossa 

1640-luvulla käytössä ns. kupariseteleitä. Kun vuorimiehet jättivät raakakuparinsa puhdistettavaksi,

 he saivat käteensä setelin, joka oikeutti lunastamaan vastaavan määrän jalostettua kuparia. Tämä 

ajatus saavutti myöhemmin Tukholman, jonne perustettiin Ruotsin ensimmäinen pankki 

”Stockholms Banco”, joka jakoi seteleitä talletettuja rahoja vastaan. Mutta tuo pankin perustaminen 

tapahtui vasta vuonna 1660, toistakymmentä vuotta Kirjavaisen Matin matkan jälkeen. 

Stockholms Bancon suuri krooninen ongelma oli muuten varastotilojen puute, koska raharikkaat 

tallettivat sinne nimenomaan kuparirahoja.

Talven tuiskuissa Tukholmaan

Valtiopäivät kokoontuivat 13. tammikuuta 1647 ja kestivät maaliskuun 27. päivään asti, joten

valtiopäivämies Matti Kirjavainen lähti kupariplootujensa ja kuparikolikoidensa kanssa matkaan 

joskus ennen vuodenvaihdetta. Ensin oli matkattava Viipuriin, todennäköisesti reellä, talvi kun oli. 

Viipuri oli Suomen tervakaupan keskuksia, jonne tervatynnyrit tuotiin 1600-luvulla Karjalasta ja 

Järvisuomesta. Matkustiko valtiopäivämies hautatervatynnyreiden päällä valtiopäiville? Matka olisi 

silloin pitänyt aloittaa aikaisin syksyllä.  Suomenlahden vuotuinen jääpeite on laajimmillaan 

tammikuun ja maaliskuun välillä ja talvet olivat tuolloin koko Euroopassa kylmiä. 

Puhutaan pienestä jääkaudesta. On tietenkin mahdollista, että Matti lähti jo aikaisin syysmyrskyihin. Se olisi mahdollistanut meritien, mutta talviaikaan oli ainoa mahdollisuus kulkea maanteitä pitkin Tukholmaan.

1600-luvulla Ruotsin tiestöön oli alettu kiinnittämään huomiota. Silti kulkuväylistä termi tie on 

varsin juhlallinen. Hädin tuskin hevoskärryllä kuljettavia, joskus pelkkä ratsupolku, jolla oli 

paikoin useita rinnakkaisia reittejä. Kesäreitti ja talvireitti on ollut hyvin erilainen. 

Talvella kuljettiin järvien ja soiden ylitse. 

Teitä kuitenkin tarvittiin postin kulkuun ja sotaväen liikutteluun. Talonpoikien oli pidettävä tiet 

kuljettavina, mutta tätä velvoitetta noudatettiin pitkin hampain. Haravaa ja lapiota parempia 

välineitä ei ollut. Kun ei itse liikuttu, eikä teitä liikkumiseen tarvittu, oli asia turhanpäiväisenä 

rasitteena. Posti kuitenkin saatiin kulkemaan. 

Ruotsin postilaitos oli organisoitu uudelleen vuonna 1638, jolloin Suomessa alkoi järjestetty 

postitoiminta. Postirenkien velvollisuus oli kulkea “niin kiireesti kuin tapana on muilla, joilla on 

kiireellistä asiaa” toimen menettämisen ja kahdeksan päivän vesileipävankeuden uhalla. 

Talonpojille määrättiin teiden kunnossapito sujuvan postikulun varmistamiseksi. Postirenki käytti 

oikopolkuja mutkaisten maanteiden sijaan, joten kunnossapito tarkoitti oikopolkujen 

kunnostamista, kapulasiltojen rakentamista soiden halki, tukkien asettamista jokien yli, 

mutta varsinaisen tieväylän kunnosta ei ollut niin väliä. Niitä väyliä pitkin Matti 

kuparitaalareineen kulki.

Postia voi pitää esimerkkinä tuon ajan nopeasta matkanteosta. Sitä nopeampaa matkantekoa ei 

osattu edes ajatella, joten kovin montaa virstaa ei Mattikaan valoisaan aikaan ehtinyt päivässä 

taivaltaan taittaa. Matkatessa pysähdyttiin aina seuraavalla sopivalla yöpymispaikalla. Joskus 

saattoi joku kuriiri ratsastaa lauman vaihtohevosia läkähdyksiin, mutta muille matkanteko oli 

hidasta ja tehotonta.

Ensimmäinen kestikievarijärjestys annettiin Ruotsissa vasta pari vuotta Matin matkan jälkeen 1649.

Matin matkalla todennäköisesti nimismiestalot hoitivat kestityksen ja majoituksen. Pappiloissakin 

Matti on voinut yöpyä.

Matin reittivaihtoehdot

Viipurista Turkuun oli kaksi reittiä. “Viipurista Uudenmaan kautta meren puolta Turkuun” eli 

eteläinen Viipurintie, jota pidetään Suomen vanhimpana maantienä. Viipurin linnan 

perustamisesta lähtien se oli ollut sotajoukkojen yleisimpänä kulkutienä. Tien varrella oli 

21 nimismiestaloa.

Toinen reitti on yhtä todennäköinen. Sekin on vanha kulkuväylä, Ylinen Viipurintie. 

Reitti on vaihdellut, mutta Kymen yli mentiin aina lautalla Vuolenkosken kautta. Talvella oli paras 

matkata siitä Iitin kylän ja Lyöttilän kautta pitkälle harjanteelle Hollolaan, sieltä Lammin ja 

Tuuloksen kautta Hämeenlinnaan.

Hämeenlinnasta vanha talvitie kulki laajan asumattoman metsämaan läpi Loimaan pitäjän halki. 

Karjalasta tulijoille se oli suorin tie Turkuun. Nimismieskartanoita oli tämän reitin varrella viisi.

Turusta eteenpäin Ahvenmaan kautta Tukholmaan vei uusi postitie. Talonpoikien kuljettama posti 

saapui perille Turusta Tukholmaan noin viikossa ja viikon välein postia myös kuljettiin. 

Ahvenanmaan postitiessä oli vesialueita, jotka ylitettiin veneillä. Ahvenanmeren ylitys oli pitkä. 

Tämä oli vaarallinen reitti ja moni postitalonpoika sai surmansa myrskyissä tai jäihin uponneena. 

VVuoden 1647 valtiopäivämiehistä kuoli matkalla Tukholmaan Tammelan kirkkoherra Michael 

Caspari Alstadius.

Jos Matti oli varattu matkaan riittävästi aikaa, voitiin Turusta lähteä rannikkoa pitkin ylöspäin, 

Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Itse asiassa Hämeenlinnasta on myös päässyt Turun sijasta Poriin. 

Nimismiestalot sijatsivat tarkalleen ikivanhan talvitien varressa, joka Messukylästä kulki 

Pirkkalan Taivalkunnan ja Kuloveden kautta. Pohjanmaalla oli jo 1600-luvulta lähtien 

rantamaantie, joka kiersi Pohjanlahden ympäri Turusta Tukholmaan. Tästä oli lisäksi suhteellisen 

turvallista oikaista Merenkurkun yli jäitä pitkin. Merenkurkun yli kuljettiin ja kuljetettiin jäitä 

pitkin postia ja tavaraa paljon.

 

Oli reitti ollut mikä tahansa, niin vuoden 1646 joulua Matti ei kotonaan ole ehtinyt viettää. 

Kuukausi puolitoista on matkassa Tukholmaan vierähtänyt. Koko matka edestakaisin saattoi 

kestää puoli vuotta. Joulukuun alkupuolella 1646 lähtö Kurkelasta Kivennavalta ja paluu takaisin 

kotinurkille valtiopäiväedustamisen jälkeen toukotöihin. Ainakin heinäkuussa Matti on ollut 

todistetusti kotona taas. Matti Kirjavainen oli Viipurin läänintositteista löytyvän virkakirjeen 

mukaan heinäkuun alussa 1647 suorittamassa katselmusta ja mittausta Hans Klickin autiopellossa.

 

Paluumatka keväällä on saattanut taittua takaisin Viipuriin lähtevällä tervalaivalla, millä oli 

laivattu tervaa Tukholmaan. Ehkä hyvinkin todennäköisesti, sillä kevään rospuuttokeli vallitsi 

maanteitä. Vuonna 1647 Ruotsiin, pääasiassa Tukholmaan, kuljetettiin tervaa Suomesta 8500 lästiä,

josta 4500 tuli pelkästään Viipurista. Nämä tervalaivat saapuivat Danviken satamaan, joka oli 

tarpeeksi kaukana Tukholman keskustasta epämiellyttävän hajuisen tervan tuotantoon. 

 

Danviken ei muuten ole kovin kaukana Vikingterminaalista, josta matkustaa nykyisin laivalla 

Turkuun Maarianhaminan kautta kymmenessä tunnissa, suoraan Helsinkiin 15 tuntia. 

Nyt ei myöskään ole tarpeen raahata kupariplootuja. Lompakossa on visakortti tai Mobilepayllä 

hoidetaan buffettimaksut.